Ruisrock: Manu Chao sunnuntain pääesiintyjäksi
14.03.2011 12:58

Ensimmäistä kertaa soolourallaan Suomeen saapuva maailmanmusiikin supertähti
Manu Chao tuo La Ventura -kiertueensa
8.-10. heinäkuuta juhlittavaan Ruisrockiin. Festivaalisunnuntain pääesiintyjänä nähtävä, miljoonia albumeja myynyt villi kokeilija ja musiikillinen kameleontti on kiertänyt nauhurinsa kanssa ympäri maailmaa tallentamassa mausteita keitokseensa, jossa yhdistyvät punk, rock, salsa, jazz, reggae, ska sekä latinalaiset ja kuubalaiset rytmit, ja luonnistuu artistilta myös ranskalainen chanson ja algerialainen raï. Turun Ruissaloon saadaan ripaus todellista kansainvälisyyttä, kun artistin hyväntuuliset ja silti maailman tilaa väkevästi kommentoivat kappaleet saatetaan kuulla ranskan, espanjan ja englannin lisäksi vaikkapa galecon tai wolofin kielellä. Ranskalainen, espanjalaiset sukujuuret omaava Chao nousi suuremman yleisön tietoisuuteen jo vuonna 1987 perustetun Mano Negran keulahahmona. Vuodesta 1995 menestyksekästä soolouraa tehnyt Manu Chao tunnetaan parhaiten mm. hiteistään "Me Gustas Tú", "Bongo Bong" ja "Clandestino".
Ruisrockin laajaa kotimaista artistikattausta saapuvat vahvistamaan Vuoden yhtye ja Vuoden metallialbumi -Emmoilla hiljattain palkittu
sekä viime vuonna uuden tulemisen tehnyt, platinaa marraskuussa ilmestyneellä "Irti"-albumilla myynyt
.
Aikaisemmin varmistuneista ulkomaisista artisteja ovat mm. The Prodigy, The National, Primus, Hurts, Carpark North, Nekromantix, Bullet For My Valentine, Bring Me The Horizon ja Anna Calvi.
Päiväkohtainen ohjelma on nähtävissä Ruisrockin kotisivuilla.
Ruisrockin päiväliput ja kahden päivän liput tulevat myyntiin tiistaina 15. maaliskuuta Ruisrockin verkkokaupassa, Tiketissä ja Lippupalvelussa. Kolmen päivän liput ovat jo myynnissä. Ruisrockin yhden päivän liput maksavat 70 euroa, kahden päivän liput 95 euroa ja kolmen päivän liput 110 euroa.