Provinssirock: Provinssirockin lauantaissa nähdään mm. Wolfmother sekä kovat kotimaiset kiinnitykset
02.03.2011 13:30
Australialainen
saapuu ensi kesänä Provinssirockiin. Hard- ja stoner rockia soittava yhtye joutui viime keväänä peruuttamaan kiertueensa valitettavan sairastapauksen vuoksi, ja bändi itse tahtoi nyt korvata suomalaisille faneilleen viime vuotisen keikan peruuntumisen. Bändin kokoonpano on kokenut vuosien varrella hiukan muutoksia, mutta muhkeasta tukastaan tunnettu
Andrew Stockdalen edelleen luotsaama ryhmä on varmasti sitä mitä Provinssiyleisö rockilta tahtoo.
Viime lauantaina peräti seitsemän pystiä Emma-gaalassa kahminut
saapuu Provinssiin. Suomen suosituimman laulajattaren ”
Seili”-albumi on myynyt jo huikeat yli 100 000 kpl Suomessa. Jenni Vartiaisen keikka tulee olemaan varmasti yksi Provinssirockin ensi kesän suosituimmista keikoista, kun neito lumoaa Päälavan otteeseensa lauantaina.
Paluun kevään aikana keikkatantereelle tekevä
nähdään Provinssin päälavalla lauantaina. 20-vuotista uraansa juhlistava Apulanta on nähty useina vuonna Provinssissa ja ensi kesän keikka onkin jo bändin kahdestoista Provinssiveto.
Lisää juhlavuottaan viettäviä ryhmiä saapuu Provinssiin, kun 15-vuotistaivaltaan juhlistava
heittää yhden tämän vuoden harvoista keikoistaan lauantaina Saarilavalla. Sama päivä, sama lava ja tällä kertaa esiintymisvuoron saa
. Samuli Putron uusi albumi "
Älä Sammu Aurinko" ilmestyy
16.3.2011.
Suomalaista konemusiikkia ulkomaisten rinnalle Provinssirockiin tuo
. Bändin rajoja rikkova tyyli ottaa osansa niin discosta, electrosta, housesta, folkista, rockista kuin jazzistakin.