Flow: Uusi yleisöennätys
16.08.2010 08:03
Flow-viikonlopun ja avajaiskonsertin aikana Suvilahdessa vieraili noin 50000 kävijää
Helsingin Suvilahdessa 13.–15. elokuuta osana Helsingin juhlaviikkoja järjestetty Flow Festival onnistui ylittämään kovat tavoitteensa. Seitsemättä kertaa järjestetty tapahtuma saavutti uuden yleisöennätyksensä, kun Suvilahdessa vieraili neljän tapahtumapävän aikana yhteensä noin 50 000 kävijää. Viime vuonna Flow'n kävijämääräksi kirjattiin 41 000.
Flow Festival esitteli uudistuneen Suvilahden festivaalimiljöön, jonka toimivuus ja tunnelma saivat runsaasti kiitosta tapahtuman kävijöiltä. Myös yleisön liikkuminen alueelle onnistui hyvin, jossa uutuutena esitellyllä pyöräparkilla oli oma osuutensa.
Flow'n musiikillisiin kohokohtiin lukeutuivat mm. avajaiskonsertin elektrolegendat
ja
LCD Soundsystem, Flow-perjantaina esiintynyt hiphop-suosikki
, lauantaina päälavan räjäyttänyt
, psykedeelisellä soundillaan Telttalavan hurmannut syyrialainen
Omar Souleyman, Takapihan lauantaissa vakuuttanut baleaarisen diskon mestari
DJ Harvey sekä Flow'n pop-minimalismillaan päättänyt
The XX. Myös uuden suomalaisen musiikin kärkikasti oli Flow'ssa vahvasti esillä.
Uusina kokonaisuuksina esitellyt Voimalan alkuiltojen konsertit, Tiivistämön kokeellisen suomalaisen musiikin kattaus, sekä Leffatallin Future Shorts -konsepti olivat onnistuneita lisäyksiä Flow'n antiin. Monipuolisen musiikkiannin lisäksi keskeinen osansa Flow'ssa oli visuaalisella taideannilla sekä kattavalla ravintolakirjolla.
Flow'n kävijöitä pyydetään säilyttämään sunnuntain sisältävä pääsylippunsa tai todiste sen ostosta, sillä Flow suunnittelee asiaan liittyvää syysyllätystä.
Vuoden 2011 Flow Festivalin ajankohta ja muut tiedot julkistetaan myöhemmin.
Stock exchanges are also part of the capital market in that they provide a market for the shares and loan stocks that represent the capital once it has been raised. It is the presence and sophistication of their capital markets that distinguishes the industria l countries from the developing countries, in that this facility for raising industrial and commercial capital is either absent or rudimentary in the latter.
http://www.eluxurywow.net/prada.html