Sonisphere Festival: Ukkosmyrsky tehnyt tuhoja
08.08.2010 21:56
Sonisphere Festivalille Kirjurinluodolla iski tänään n. klo 16 rankka ukkosmyrsky, jonka voimakkaat tuulenpuuskat vahingoittivat lavoja ja kaatoivat alueella olevia aitoja ja telttoja. 40 ihmistä loukkaantui, joista kaksi vakavasti. Kakkoslava vahingoittui niin vakavasti, että yleisön, esiintyjien ja henkilökunnan turvallisuuden takaamiseksi viranomaiset sulkivat lavan kokonaan. Mötley Crüen laitteisto vahingoittui niin pahoin, että he joutuivat peruuttamaan esiintymisensä kokonaan. Iggy Pop esitti päälavalla neljä kappalettaan akustisesti samanaikaisesti, kun Sonispheren kiertuehenkilökunta työskenteli kuumeisesti lavan takana ja alueella yrittäen kuivata sateen kastelemia laitteita ja korjatakseen tuulen aiheuttamia tuhoja.
Lainattuaan laitteistoa Slayeriltä Alice Cooper saattoi nousta päälavalle ja soittaa täyspitkän setin. Samoin Iron Maiden nousee suunnittellusti lavalle klo 21.50 ja soittaa täyden kahden tunnin keikan. Poliisi ja viranomaiset ovat antaneet festivaalille jatkoluvan, jotta Iron Maidenin keikka voi loppua myöhemmin kuin oli suunniteltu.