Flow: Outkastin Big Boi, indie-suosikki Caribou ja dubstepin superyhtye Magnetic Man Flow'hun
15.06.2010 08:51

Helsingin Suvilahdessa
13.-15. elokuuta osana Helsingin juhlaviikkoja järjestettävän Flow Festivalin ohjelmisto on valmistunut uusien kansainvälisten ja kotimaisten esiintyjäkiinnitysten myötä. Uusia kansainvälisiä nimiä ohjelmistossa ovat ensi kertaa Suomeen saapuvat hip hopin keskeisimpiin suunnannäyttäjiin kuuluvan yhdysvaltaisen
Outkastin toinen puolikas
, jo pitkään Suomeen esiintymään toivottu kanadalainen indie-menestyjä
, sekä kovaan maineeseen maailmanlaajuisesti noussut brittiläisten dubstep-tähtien
Skreamin ja
Bengan muodostama
Magnetic Man. Kukin artisteista saapuu Flow'hun odotettujen uusien levyjensä jälkimainingeissa.
Ajankohtaisten ulkomaalaiskiinnitysten lisäksi Flow'n ohjelmiston täydentävät kotimaiset
,
Circle,
ja
. Kokeellisen musiikin kokonaisuus laajenee edellisvuodesta konseptin muuttaessa Makasiinista suurempaan Tiivistämöön. Tilassa esiintyvät mm.
Islaja,
Pekko Käppi,
Tomutonttu ja
Ville Leinonen. Lisäksi Tiivistämössä nähdään taiteilijakaksikko
Grönlund–Nisusen tilainstallaatio, ja lauantaina
Finns Do It Better -klubi-ilta.
Uutena kokonaisuutena Flow'ssa nähdään Future Shorts -lyhytelokuvakonsepti, jonka myötä nuorten kansainvälisten tekijöiden lyhytelokuvat esittäytyvät Flow'n Leffatallissa. Lisäksi tilassa kuullaan kitaristi
Kalle Kaliman
Pentasonic-soolokonsertti. Myöhäisillan musiikkiannista Leffatallissa vastaavat maamme parhaimmistoon lukeutuvat DJ-kollektiivit. Sunnuntaina Flow’n ohjelma-antia laajentaa suosittu lastenmusiikkiyhtye
Sintti Silmusuu. Aiemmilta vuosilta tuttuun tapaan Flow-sunnuntaina 0-10 -vuotiaat lapset ovat tervetulleita nauttimaan festivaalitunnelmasta vanhempiensa seurassa.
Aiemmin julkistettu
Wovenhandin esiintyminen Flow'ssa ei toteudu yhtyeen kiertueaikataulujen muutoksesta johtuen.
Flow Festivalin lipunmyynti on jatkunut vilkkaana, ja varsinkin festivaalin kolmen päivän pääsyliput ovat myyneet aiempia vuosia ripeämmin.