Helsinki Samba Carnaval: Suomen kaikkien aikojen suurin sambakulkue

07.06.2010 09:34

Helsinki Samba Carnaval® täyttää 20 vuotta ja tarjoaa ennennäkemätön sambakulkueen Helsingissä ensi viikonloppuna. Juhlavuoden kunniaksi kaikki Suomen seitsemän sambakoulua yhdistävät voimansa ja toteuttavat suuren yhteiskulkueen. Paikalle saapuu myös nimekkäitä esiintyjiä aina Brasiliasta saakka.

Perinteistä poiketen Suomen Sambakoulujen Liitto ry. (SSKL) on päättänyt kasata sambakoulujen voimat yhteen ja toteuttaa suuren yhteiskulkueen. Tänä vuonna ei ole normaalia sambakoulujen välistä suomenmestaruuskilpailua, vaan yksi ennennäkemättömän suuri ja upea kulkue kaikkien Suomen sambaajien voimin. Noin 700 sambistaa valtaavat Helsingin kesäkuun toisena viikonloppuna kertoen tarinaa samban historiasta. Lisäksi tapahtumassa on mukana lukuisia yhteistyökumppaneita omina ryhminään.

Iloinen karnevaalihenki ja musiikki levittäytyvät Helsinkiin koko viikonlopuksi. Tapahtuman avajaisia vietetään Espan lavalla perjantaina 11.6.2010 kello 18–19, minkä jälkeen siirrytään Club Carnavalin merkeissä Ravintola Copacabanaan. Lauantaina 12.6.2010 Senaatintori on täynnä ohjelmaa klo 12–21. Upea kulkue starttaa niin ikään Senaatintorilta lauantaina kello 15. Karnevaalit kruunaa Baile do Carnaval Burleski Clubilla. Paikalla on suomalaisten lisäksi nimekkäitä esiintyjiä myös Brasiliasta ja Ruotsista.

Kommentoi

Tarkistusluku:
Kirjoita lukusarja viereiseen sarakkeeseen
Nimimerkki (vapaaehtoinen)