Jalometalli: Englantilainen heavy metal -pioneeri Angel Witch täydentää ohjelmistoa
19.05.2010 09:02

Oululaisen Jalometalli-festivaalin tämän vuoden ohjelma lähestyy valmistumistaan. Uusiksi esiintyjiksi ovat varmistuneet englantilainen
sekä kotimaiset
,
Forced Kill ja
Machina. Festivaalin pääesiintyjiksi ovat aiemmin varmistuneet englantilainen
Carcass ja sveitsiläinen
Triptykon. Monipuolisen metallikattauksen sisältävällä festivaalilla esiintyy tänä vuonna 20 yhtyettä, joista loput viisi julkistetaan toukokuun aikana. Jalometalli järjestetään yhdeksättä kertaa
13.–14. elokuuta 2010 Oulussa Club Teatrialla.
Kahden päivän liput elokuun Jalometalliin ovat parhaillaan myynnissä Lippupalvelussa, Tiketissä ja Oulun Levykauppa Äxässä. Liput maksavat
60 euroa. Yhden päivän liput tulevat myyntiin keväällä, kun kaikki esiintyjät ja päiväkohtaiset aikataulut on saatu sovittua. Festivaali on sallittu kaiken ikäisille.