ILMIÖ!: Kesän ensimmäiset julkaisut ja ennakkoliput myyntiin

10.05.2010 13:55

ILMIÖ -festivaalin ensimmäiset esiintyjät on julkaistu. Intiimistä
tunnelmasta ja laadukkaista esiintyjistään kiitelty festivaali järjestetään
jälleen Turussa lauantaina 24.7.2010. Uittamon paviljongin ja
näköalaravintolan ympärille levittäytyvän festivaalialueen tähän mennessä
varmistunut ohjelmisto koostuu kotimaisten bändien parhaista paloista
tiukasti genrerajoihin tuijottamatta. Lähes 30 esiintyjän ja dj:n joukossa
on tänä vuonna myös muutama huolella valittu ulkomainen vahvistus.

Paviljonki- ja ulkolavoilla nähdään tänä vuonna muun muassa porilaista
fatalismia edustava Magyar Posse, turpamoottori tiukasti groovaavan Palava Kaupunki -orkesterinsa kanssa, afro-surf-garagen
suurimpiin nimiin lukeutuva The Mutants, makeankirpeää rock-psykedeliaa
maalaileva Liekki sekä pietarilainen Markscheider Kunst, joka sekoittaa ska-poljentoonsa slaavilaisia kasakkatunnelmia. Terassilavalla kuullaan mm.
Fever Rayn ja Jenny Wilsonin kanssa keikkaillut Vuk, jonka mykistävä ääni
kulkee saumattomasti yhteen vanhan polkuharmoonin kanssa. Elektrolavalla
soittavat puolestaan esimerkiksi lappilainen Wii-trio Desert Planet sekä
Turun oma satelliitti nu-elektron tähtitaivaalla Mr. Velcro Fastener.
Samaisella lavalla koetaan illan aikana muitakin nyrjäyttäviä elämyksiä.
Suomi ja Ruotsi asettuvat ensimmäistä kertaa vastakkain kotikentällä
legendaarisessa Skweee-maaottelussa. Neo-skandinaavinen säksätys vinkuu ja
poksahtelee tiristäen loputkin puurot korvista.

Musiikin lisäksi festivaali nostaa esille erilaisia taiteen ilmiöitä talven
kohmettamista syvänteistä. Uittamon kansanpuiston parhaita puolia kuoritaan
tänä vuonna esiin erilaisilla valoilmiöillä, poikkitaiteellisilla
työpajoilla ja kattavalla erikoisohjelmistolla. Virallisesta
festivaalikuljetuksesta vastaa tänä vuonna vesibussi m/s Janina, jonka
matkatunnelmaa pitävät yllä Disko WTF:n dj:t. ILMIÖ keräsi viime vuonna 1500
innostunutta kävijää ja festivaalin aito tunnelma sai lämpimän vastaanoton
osallistujilta.

Ennakkoliput ovat myynnissä Tiketissä 10.5.2010
alkaen. Liput kannattaa varata ajoissa, sillä festivaalialueen kapasiteetti
on rajallinen.

Kommentoi

Tarkistusluku:
Kirjoita lukusarja viereiseen sarakkeeseen
Nimimerkki (vapaaehtoinen)