Jurassic Rock: Ohjelmisto kasvaa
07.05.2010 12:06

Mikkelin Visulahdessa
13.8.-14.8.2010 juhlittavan Jurassic Rockin ohjelmisto kasvaa. Uusina kiinnityksinä Jurassic Rockin lavoilla nähdään kovassa nosteessa oleva, Tavastialla huhtikuussa esiintynyt amerikkalainen psykedeelistä metallia/rockia soittava
Kylesa sekä Ruotsista ponnistava, melodista death metallia veivaava
ja kotimaan power metal -suuruus
.
Muita uusia kiinnityksiä ovat kesäkuun alussa uuden pitkäsoittonsa "
The Island of Disco Ensemble" julkaiseva
, yksi tämän hetken suosituimpiin suomalaisorkestereihin lukeutuva
, ensimmäistä kertaa Jurassic Rockin lavalle nouseva
, uuden pitkäsoittonsa
"Ykstoist Ykstoist" toukokuussa julkaiseva
, kultaa kahdella edellisellä pitkäsoitollaan myynyt, kolme loppuunmyytyä klubikeikkaa Mikkelissä 2009 heittänyt
livebändin kanssa, powerpop/rock -yhtye
ja Seinäjoen Alkupiste -bändikisan voittanut
Perilliset. Mikkeliläistä väriä Jurassic Rockissa edustaa Mikkelin trash metal -toivo
Bloodred Hourglass.
Jurassic Rockin lavalla nähdään myös totuttuun tapaan jotain hieman erilaista, kun lauantain polkaisee käyntiin
RudiRokin Beatbox/Stand Up -show.
Festivaalialueella voi kokea taas kiitosta saaneet Rytmikopin Dj:neen, mutapitin ja festivaalialueen ulkopuolella kirjastoauton, jossa pääsee lukemaan päivän lehdet, kuuntelemaan satuja ja purkamaan ahdistusta repimällä poistettavia kirjoja. Työryhmältä on tulossa myös pieniä kivoja uudistuksia, joista tiedotetaan kesän aikana Jurassic Rockin nettisivuilla.
Jurassic Rockin lipunmyynti on myös käynnissä, kahden päivän liput liikkuvat hintaan
55 € ja lippuja myy Tiketti. Yhden päivän lippujen myynti ja paikkakuntakohtainen myynti käynnistyy lähiaikoina ja siitä tiedotetaan erikseen.