Rauma Summer Jazz: Rauma Summer Jazz juhlii seitsemättä vuosikertaansa

30.04.2010 15:11

Vuodesta 2004 asti järjestetty Rauma Summer Jazz viihdyttää tänä vuonna heinäkuun
ensimmäisenä viikonloppuna, 1.-3.7. Merkittävämpänä uudistuksena tänä vuonna on päälavan siirtäminen leirintäkeskus Poroholman merelliseen ympäristöön. Tapahtuma-alue on suurentunut huomattavasti aikaisempiin vuosiin verrattuna, ja Poroholmaan odotetaankin 2. ja 3. heinäkuuta yli kahta tuhatta jazz- ja soul-musiikin ystävää. Uusi tapahtumapaikka tuo mukanaan uusia haasteita ja mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Vaikka etäisyys keskustasta onkin kauempana, puitteet ovat kasvavalle festivaalille sopivammat. Yleisön kulkua alueelle helpottamaan värvätään kaupunkijuna, joka kulkee päälavan esitysaikoihin sopivalla aikataululla.

Myös sisällöllisesti Rauma Summer Jazz on kasvanut. Erityisesti on haluttu panostaa kotimaiseen monipuolisuuteen. Festivaali alkaa torstaina 1.7. näyttävästi kolmella eri tapahtumapaikalla ja kuudella orkesterilla: klo 16.00 kajahtavat kesäjatsien ensimmäiset soinnut Kauppatorilla, kun Markku Jalmarin Viihdeorkesteri saa kunniapaikan olla avaamassa tapahtumaa. Saman illan aikana paikallisia artisteja nähdään vielä Bar Hovissa ja sitä ennen jamitetaan Cafe´Salissa turkulaisen Henri Marjamäki Quartetin tykityksen tahdittamana.

Perjantaina 2.7. Rauma Summer Jazz tuo Poroholmaan päälavalleen suuren joukon lahjakkaita miehiä ja naisia nuoremmasta sukupolvesta. Kokoonpanoista merkittävin lienee harvoin nähty yhteisesiintyminen, kun suomisoulin kiistatta lahjakkaimmat nuoret sanansaattajat Janna Hurmerinta, Osmo Ikonen ja nousevat lavalle esittämään paitsi omia ja toistensa kappaleita, myös muutamia soul-klassikoita. Päälavalla nähdään myös huipputalentti Petteri Sariola orjalliseen muottiin taipuvan kitaransa kanssa, ja illan päättää hurmaavan energinen . Yö jatkuu jatkoklubilla Bar Hovissa, kun lavan valtaavat Milbert sekä Osmo Ikonen oman yhtyeensä kanssa.

Rauma Summer Jazzin päätöspäivänä, lauantaina 3.7. Poroholman lavan valtaavat ja Severi Pyysalo trio. Jazz saa parhaita osia rockista ja rock jazzista, kun Raumalla raikaavat Pyysalon häikäisevät sovitukset Röyhkän tunnetuista kappaleista. Konkareitaalallaan ovat myös miehet Fredatorista, jotka julkaisivat ensimmäisen, yhdessä päivässä äänitetyn, albuminsa tämän vuoden maaliskuussa. Viimekin vuonna Rauma Summer Jazzin lavalla nähty, ennen Puolustusvoimien Varusmiessoittokunnan Showbandina tunnettu menestyksekäs viidentoista hengen Circus Showband nostattaa kannat kuvitteelliseen kattoon jälleen päälavan kattauksen maittavana jälkiruokana. Festivaalin huipentumana Bar Hovin jatkoklubilla tavataan Festivaalijohtajan ruudittama Markku Jalmarin Viihdeorkesterin 11-henkinen funk- & soul orkesteri sekä hyperenerginen Poutatorvi.

Kommentoi

Tarkistusluku:
Kirjoita lukusarja viereiseen sarakkeeseen
Nimimerkki (vapaaehtoinen)