Heinolassa Jyrää: 25-vuotista taivalta juhlitaan kotimaisin huippunimin

30.04.2010 14:38

Historiallista 25-vuotistaivaltaan näyttävästi lauantaina 7.8. juhlistava Heinolassa Jyrää-tapahtuma on julkistanut juhlavuoden artistivieraansa. Tänä vuonna elokuun lämpimässä yössä sataman lavalla yleisöä villitsevät Lauri Tähkä & Elonkerjuu, , , sekä . Uusi, rajattu festivaalialue käsittää tänä vuonna Jyrängönvirran pohjoisrannalla sijaitsevan Heinolan sataman sekä luonnonkauniin Rantapuiston alueen Kymenvirran rannalla.

Legendaarisessa tapahtumassa on sen historian aikana esiintyneet lähes kaikki suosituimmat kotimaiset rockartistit. Tapahtuman suosiosta kertonee jotain se, että vuonna 2006 esityksiä seurasi poliisin arvion mukaan lähes 35 000-päinen yleisö kaupungin väkiluvun ollessa noin 21 000 asukasta. Nimensä Heinolassa Jyrää-tapahtuma on saanut Juice Leskisen samannimisestä kappaleesta - historian ensimmäisessä Jyrää-konsertissa vuonna 1985 esiintyikin itseoikeutetusti taiteilija itse eli Juice Leskinen Grand Slam-yhtyeineen.

Samanaikaisesti viereisen kesäteatterin lavalla mitellään saunomisen maailmanmestaruudesta, kun Löylyn MM-kisat järjestetään perjantaista lauantaihin 6.-7.8.2010. Paikalle saapuu jälleen toistasataa löylynkestävää osallistujaa – ja parisenkymmentä maata tiimeineen – ottamaan mittaa toisistaan. Jo 12. kertaa järjestettävä, vuosi vuodelta suosiotaan kasvattanut hikimaratoni päätyi viime vuonna kansainvälisiin otsikoihin, kun maailmankuulun amerikkalaisen The Offspring -yhtyeen laulaja Dexter Holland yllätti vierailullaan tapahtumaan. Innokkaaksi saunojaksi tunnustautunut kalifornialaisvokalisti saapui paikalle varta vasten rapakon takaa, tunnustautuen samalla viidennen MM-tittelinsä napanneen löylymestari Timo Kaukosen faniksi.

Heinolassa Jyrää-konserttitapahtuman ennakkoliput maksavat 25 € ja ovelta 30 €. Lipunmyynti alkaa torstaina 6.5.2010.

Kommentit

Mitä tää tällanen on?? Ei yhtäkään kelpoesiintyjää ja maksullinen vielä!

Anonyymi   Lisätty : 02.05.2010 klo: 19:28

Ei tuu kauppoja! Rantapuisto saakoon enemmän kuulijoita kun maksullinen Jyrää! Tässä maassa alkaa muutenkin olemaan jo liian vähän ilmaisia populaarimusiikkitapahtumia. Olisi hinta edes hieman edullisempi ensimäisella maksullisella kerralla, mutta ei. Ensimmäistä kertaa 25:een vuoteen en ole ollenkaan varma viitsinkö olla paikalla.

Jönssi   Lisätty : 03.05.2010 klo: 12:08


Liity sinäkin Facebookryhmään

Vaaditaan Heinolassa Jyrää - tapahtuma takaisin ilmaiskonsertiksi!
Perinteinen 25-vuotta ilmaiskonserttina järjestetty "Heinolassa jyrää" - konsertin järjestäminen siirrettiin ulkopuoliselle taholle (Eastway Oy) ja tapahtuma siirtyi maksulliseksi löylyn mm-kisojen yhteyteen... Neljännesvuosisadan ilmaiskonserttihistoria on siis päättynyt, toistaiseksi :(
Parhaina vuosina tapahtuma järjestettiin kolmesti kesässä! Viime vuosina vain kerran mutta vapaalla sisäänpääsyllä..

Anonyymi   Lisätty : 03.05.2010 klo: 17:54

Suoraan sanoen ei tosiaan tuu kauppoja

Anonyymi   Lisätty : 08.05.2010 klo: 05:01

Entisenä Heinolalaisena, en kyllä enään tule enään moiseen tapahtumaan kun käydään ahnaasti rahaa pyytämään...

Anonyymi   Lisätty : 29.06.2010 klo: 20:46

On totuttu käymään Heinolassa Jyrää tapahtumassa koko perheen kanssa joka vuosi, se on ollut tuttujen ja tuntemattomien tapaamista, oleilua ja seurustelua, musiikkiakin on kuunneltu. Nyt kun kyseinen tapahtuma rajataan tietylle alueelle ja peritään maksu, sen tapahtuman tila muuttuu eikä siitä sellaisenaan ole houkutteleva koko perheen tapahtuma, ikävä juttu se ja se että ahneella on p..mainen loppu, mutta jos ei olisi yhtään ahne olisi vielä p..maisempi loppu, sanoisi Juise.

Sähkäri   Lisätty : 30.06.2010 klo: 11:18

Joo, ikuisena ilmaiskävijänä enpä aio ostaa lippua.Mutta eiköhän musa kuulu aidan vihreämmällekin puolelle. Kymppi olisi ollut asevelihintana sopiva eka kerralla. Sekin on jo 60 mummoa!

nestori   Lisätty : 30.07.2010 klo: 13:05

Se on hyvä että urpot jää aidan ulkopuolelle

Purojannu   Lisätty : 31.07.2010 klo: 12:28

Oisko kellää tietoa esiintyjien esitysajoista?

Anonyymi   Lisätty : 02.08.2010 klo: 14:27

AIKATAULU:
12.00 ovet yleisölle
14.30 – 16.00 Paula Koivuniemi
16.30 – 17.15 Suudella
18.00 – 19.15 Mamba
20.00 – 21.15 Mokoma
22.00 – 23.15 Irina
00.00 – 01.30 Lauri Tähkä & Elonkerjuu

Anonyymi   Lisätty : 02.08.2010 klo: 20:44

saako alueelle viedä omia juomia??ei kait.. ja saahan sieltä jonkun rannekkeen että voi poistua alueelta?

Anonyymi   Lisätty : 02.08.2010 klo: 20:45

Onpa hienoa että Heinola jyrää konsertti vielä järjestetään !!! vaikkakin ulkopuolisen toimesta. Olisiko koko jyrää-tapahtuma jäänyt kuulematta, näkemättä ja tuntematta ? Hyvät esiintyjät paikalla ja Sinne suunnataan hyvällä fiiliksellä niinkuin ennenkin!!!

Anonyymi   Lisätty : 04.08.2010 klo: 22:44

joo paska juttu.lähes joka konsertissa käynyt alusta
asti.ei kunnon esiintyjiä enää vuosiin.ei edes eppuja.
taitaa olla lorun loppu nyt.

Anonyymi   Lisätty : 05.08.2010 klo: 15:57

30e on hieman liikaa mielestäni mutta ymmärrettävää koska onhan nuo kovia esiintyjiä...itse en aio mennä katsomaan koska ainut katsomisen arvoinen juttu olisi mokoma enkä aio maksaa siitä niin paljoa.

Anonyymi   Lisätty : 07.08.2010 klo: 13:13

mitä v***** toi suudella tuola tekee!!?

Anonyymi   Lisätty : 07.08.2010 klo: 13:23

Klo 19 porukkaa enemmän ulkopuolisilla alueilla kuin aidan sisällä, saa nähdä mikä on tilanne kun Tähkän Lauri tulee paikalle itse vähän epäilen, ei toimi tämä konsepti ei, hinnasta puolet pois niin saadaan väkeä kaupunkiin.

Anonyymi   Lisätty : 07.08.2010 klo: 18:59

Oltais tultu koko perheen voimin, mutta laurin esiintyminen liian myöhään.

Anonyymi   Lisätty : 08.08.2010 klo: 12:08

Kommentoi

Tarkistusluku:
Kirjoita lukusarja viereiseen sarakkeeseen
Nimimerkki (vapaaehtoinen)