Jyväskylä Rockfestival: Artistikattauksessa nostalgiaa ja listakärkiä

13.04.2010 22:30

Jyväskylä Rockfestival on julkaissut tänään tulevan kesän esiintyjälistansa. 20.-21.8. Laajavuoren festarilavoille nousevat kymmenen vuoden välein comebackin tekevä Raptori sekä hittejä takovat naisartistit ja Chisu. Muita esiintyjiä viikonlopun aikana ovat muun muassa , , The 69 Eyes, Tarot sekä .

Festivaalialueena toimii jo kahtena aiempana kesänä tutuksi tullut Laajavuoren hiihtokeskus. Tulevana kesänä festivaalialue tulee muuttamaan muotoaan, osaltaan kisakeskuksen kohdalle kerätyn lumivaraston vuoksi. Yli 7500 kuutiota säilöttyä lunta sijaitsee paikassa, jossa edellisinä vuosina on sijainnut toinen esiintymislavoista.

"Lumivuori ei loppujenlopuksi sotke yhtään suunnitelmiamme", tuottaja Arde Jokinen vakuuttaa, "Puoliksi pakon edessä tehdyt uudet aluesuunnitelmat näyttävät viimeisteltyinä oikein toimivilta. Uusilla järjestelyillä pystymme tarjoamaan festivaalivieraillemme useita lisäpalveluita."

Lumivarasto on herättänyt myös uusia ideoita festivaaliviikonloppua ajatellen. "Itsellä on käynyt mielessä monia ideoita hyödyntää lunta ja lisäksi sähköpostiin tulee pävittäin ideoita eri puolilta Suomea. Monet ideoista ovat oikein mielenkiintoisia, mutta ainakaan vielä en ole uskaltanut ehdottaa lumivaraston lainaamista. Pidemmälle ajateltuina lumivuori olisi jo matkailutekona näyttävä, eipä tule yhtään kesäfestivaalia mieleen, josta vastaava elementti löytyisi."

Rockfestival tuo myös sirkusta Laajavuoreen

Jyväskylä Rockfestival on osa Rock`n Roll Circus -kiertuetta. Tulevana kesänä yhteisnimi konkretIsoituu myös Jyväskylässä. Viime kesänä oli jo tarkoitus tuoda festivaalialueille perinteistä ja uutta sirkusta. Suunnitelmat jäivät toteuttamatta, mutta tulevana kesänä
kaikilla viidellä paikkakunnalla se vihdoinkin toteutuu. Viikonlopun aikana sirkusammattilaiset esiintyvät eri puolilla ohjelma-aluetta ja ensimmäisiin akrobaatteihin voi törmätä jo alueen
porttirakennelmissa.

Kommentoi

Tarkistusluku:
Kirjoita lukusarja viereiseen sarakkeeseen
Nimimerkki (vapaaehtoinen)