Jyrock: 25-vuotisjuhlissa kattausta laidasta laitaan
12.03.2010 09:44

Suomen vanhin indiemusiikki-festivaalin,
16.-17.4. järjestettävän Jyrockin juhlavuoden ohjelmisto on julkaistu. Mukana on jälleen kerran laaja kattaus vaihtoehtoista musiikkia legendaarisista kulttibändeistä uusiin ja nouseviin artisteihin. 25 vuotta täyttävän Suomen vanhimman vaihtoehtoiseen pop/rock-musiikkiin keskittyvän sisäfestivaali on järjestetty Jyväskylässä jo vuodesta 1985 lähtien.
Juhlavuoden kunniaksi Jyrockin lavoille nousee laaja joukko rock-, pop- elektro- ja rytmimusiikkiartisteja. Kotimaisista vanhoista tuttavuuksista mukana räyhää jo ensimmäisessä Jyrockissa vuonna 1985 esiintynyt Suomi-punkin legenda
Terveet Kädet. Myös porilainen krautrock-bändi
Circle on tuttu näky Jyrockin kävijöille. Viime vuosien puhutuimmista uusista vaihtoehtoartisteista Jyrockiin saapuvat puolestaan ensimmäistä kertaa
,
Vuk ja
.
Ulkomaisia bändejä nähdään tänä vuonna Jyrockissa kolme: belgialainen popbändi
Mintzkov, ruotsalainen diskovaikutteinen indiebändi
(kuvassa) sekä niin ikään ruotsalainen popyhtye
Masquer.
Festivaaliohjelmisto kattaa kuitenkin paljon muutakin kuin indiemusiikkia. Reggeata turkulaisittain tarjoilee
, Jyväskylän oma
vastaa hiphop-rytmeistä helsinkiläisen
Pyhimyksen kanssa, kun taas psykedeelisemmästä osastosta huolehtivat
G-ODD ja
. Elektronälkään on tänä vuonna tarjolla parin vuoden takainen tuttavuus
sekä uudempi tekijä
.
Jyrockin juhlavuoden ohjelmiston täydentävät Suomen Sonic Youthiksikin tituleerattu
Echo Is Your Love noiserockillaan,
The Souls perinteisemmällä rockpoljennollaan sekä indiebändit
,
Cosmobile ja
Shine 2009. Mukana menossa tietenkin liuta dj:tä NS., Radio Hear sekä Kaino -kollektiiveista.
Kuten monien muidenkin festivaalien järjestämistä vaikeuttanut taantuma on tuonut omia haasteitaan myös Jyrockin järjestämiseen. Nousukiidossa viime vuodet ollut tapahtuma joutui tänä vuonna supistamaan budjettiaan parikymmentä prosenttia. Esiintyjien laadusta ei kuitenkaan ole tingitty, joten luvassa on jälleen kerran katsaus Suomen nouseviin musiikkikykyihin.