Pipefest: 10 000 kävijää
02.08.2009 21:13
Yhdeksättä kertaa järjestetyssä Pipefestissä juhli viikonlopun aikana 10 000 kävijää.
Torstaina auennut teltta-alue täyttyi tasaiseen tahtiin aina
perjantai-iltaan saakka. Teltta-alueella sijainnut Rytmilava käynnisti Pipefestin ohjelman
torstai-iltana beatbox-kisoilla, joita isännöi beatbox-artisti Kosola. "Kisoissa oli tosi hyvä meininki ja oli mahtava löytää aivan uusia tyyppejä Suomen pienestä beatbox-genrestä. Tällaisten tapahtumien ansiosta kulttuuri kasvaa ja kehitty".
Lauantai-iltapäivän kruunasi Pipefestissä ensimmäistä kertaa järjestetyt Korpijamit. Jameissa nähtiin laaja kattaus Suomen break ja street tanssijoiden kärkinimiä. Jamit huipentuivat päälavalla järjestettyyn finaaliin, jonka voittajaksi nousi maailmallakin tunnetun Flow Mo Crew:n jäsen
Hatsolo. Voiton lisäksi hän kuittasi 400€:n rahapalkkion. Pipefestissä panostettiin tänä vuonna entistä laajemmin oheisohjelmaan ja kävijöiden kiinnostus sitä kohtaan näkyi selvästi osallistuja- ja yleisömäärissä.
Rauhallinen meininki
Pipefestissä nautittiin telttailusta ja mökkeilystä. Sää suosi kävijöitä ja lämpölukemat rikkoivat hellerajoja. Yleisö ei välittänyt lauantai-illan sadekuurosta, joka osui Asan keikalle vaan oli mukana täysin sydämin.
Lauantai-illan päättänyt
keräsi montun täydeltä yleisöä ja päätti tapahtuman mukaansa tempaavalla live show:lla. Tapahtuma sujui kokonaisuudessaan rauhallisesti ilman suurempia sattumuksia.
Juhlavuotta odotellessa
Ensi vuonna juhlistetaan Pipefestin kymmenvuotiasta taivalta. Pohjoismaiden suurin hiphop-festivaali kokoaa kulttuurin edustajat kymmenettä kertaa Vuokatin vaarojen juurelle. Pipefest kiittää tapahtuman kävijöitä, yhteistyökumppaneita sekä talkoolaisia.