Pipefest: Demokisan voittajina Juju ja Kandidaatti
13.07.2009 22:41
Jo yhdeksättä kertaa järjestetty demokisa tuo jälleen Pipefestin lauteille nousevia artisteja. Tänä vuonna uudistetussa kisassa miteltiin kahdessa sarjassa: rap sekä reggae ja rytmimusiikki. YleX- radiokanavan kanssa yhteistyössä järjestetyn kisan voittoon nousivat tänä vuonna
Juju sekä
. Voittajat valittiin tuttuun tapaan yleisöäänestyksellä YleX:n nettisivujen kautta.
Kisa oli äärimmäisen tiukka: koko äänestysviikon ajan jännitettiin, ketkä nousevat lopulta kisan johtoon. Lopulta äänestys päättyi rap-sarjassa Jujun voittoon ainoastaan yhden prosenttiyksikön johdolla. Reggae-sarjassa puolestaan Kandidaatti vei potin melkoisen suvereenisti. Reggae-sarja toi uutta maustetta kisaan ja tänä vuonna Pipefestin ohjelmassa panostetaan laajemmin reggae-musiikkiin. Lauantaina järjestetään reggae-tunnit, jotka tarjoilevat letkeitä tunnelmia niin festarialueella, kuin teltta-alueelle pystytettävälle Rytmilavalla.
Beatboxia Pipefesteille
Pipefestissä kisataan tänä vuonna rytmittelyn mestaruudesta, kun beatbox-kisat järjestetään Pipefestissä. Rytmilavalla torstai-iltana järjestetään karsinnat, joihin kaikilla kävijöillä on mahdollisuus osallistua. Finaali mitellään päälavalla perjantaina, jolloin kruunataan uusi beatbox-mestari. Beatboxista päästään nauttimaan viikonlopun aikana myös keikkojen lomassa, kun
Solonen tuo lavalle mukanaan
Kosolan, joka on tunnettu rytmilahjakkuutena.
Tanssia ja katukorista musiikin rinnalle
Keskellä Kainuun metsiä päästään nauttimaan urbaanista katutanssista, kun Pipefestin Korpijamit starttaavat lauantaina. Korpijameissa kisaillaan 2vs2 allstyles battlejen muodossa unohtamatta tietenkään vapaata jamittelua. Finaali mitellään päälavalla, ja voittajakaksikko pokkaa 200 euron rahapalkkion. Päälavalla nähdään myös Suomen huipputanssijoiden break- ja streetdance showcaseja. Tanssitaitoja voi lämmitellä myös torstai-, perjantai- ja lauantai-iltaisin järjestettävillä klubeilla, joiden musiikista vastaavat mm.
DJ.t Tiskijoni & You So Juicy.
Pipefestin perinteiseksi muodostunut katukoristurnaus järjestetään lauantaina klo 12.00 alkaen. Perinteisen 3vs3 joukkuekisan lisäksi kisaillaan taitavimman pallonkäsittelijän tittelistä, kun Pipen koristaiturit pääsevät mittelemään keskenään taitokisassa.