Simerock: Ohjelma ja aikataulu valmis

05.06.2009 13:23

Simerockin artistikattaus on saanut täydennystä kolmesta uudesta bändistä. Näistä ensimmäinen on Juvalta ponnistava Ruoska, joka soittaa rajoja rikkovaa, germaanipoljennolla ja vahvoilla melodioilla höystettyä metallimusiikkia. Kaksi muuta uutuutta ovat rovaniemeläinen noisepunk trio Öppnas Här sekä niinikään paikallinen power-metallia soittava Crushing Circle. Molemmat bändit nähtiin tänä vuonna myös kovatasoisessa Simerock bändikisassa, jossa Crushing Circle voitti myös yleisöäänestyksen.

Simerockin viikonloppu nähdään perinteisten rock-bändien lisäksi mm. Iskelmätaivaan suurin tähti ja sunnuntaiaamupäivänä kaksi lasten bändiä, Jytäjyrsijät ja Siscott. Muita viikonloppuna esiintyviä bändejä ovat mm. , , , , , , ja . Yhteensä festivaalilla esiintyy yli 40 bändiä.

Kommentoi

Tarkistusluku:
Kirjoita lukusarja viereiseen sarakkeeseen
Nimimerkki (vapaaehtoinen)