Flow: Vampire Weekend ja The Juan MacLean viimeiset kiinnitykset
02.06.2009 08:49
Helsingin Suvilahdessa 14.-16. elokuuta osana Helsingin juhlaviikkoja järjestettävän Flow Festivalin ohjelmisto on valmis kahden uuden artistikiinnityksen myötä. Tuoreita Flow-artisteja ovat yhdysvaltalaiset Vampire Weekend ja The Juan Maclean.
Flow’n perjantai-illassa esiintyvä newyorkilainen Vampire Weekend kuuluu viime vuosien iloisimpiin indie-yllättäjiin. Kovassa nosteessa oleva yhtye valmistautuu odotetun toisen pitkäsoittonsa julkaisuun, ja esittää Flow’ssa runsaasti uutta materiaalia. Niin kamarimusiikista kuin afrikkalaisesta popistakin vaikutteita omaperäiseen soundiinsa ammentavan yhtyeen kehuja kerännyt debyyttialbumi julkaistiin vuonna 2008. Levy oli arvostelumenestys ja valittiin vuoden parhaiden albumien joukkoon muun muassa Rolling Stone ja Time -lehtien listoilla. Flow-esiintyminen on Vampire Weekendin ensimmäinen Suomessa.
The Juan MacLean lukeutuu kovaan maineeseen nousseen DFA-levy-yhtiön keskeisimpiin artisteihin. Ensi kertaa Suomeen saapuva tuottaja John MacLeaniin henkilöityvä bändi julkaisi hiljattain toisen albuminsa Future Will Come. Yhtyeen omintakeinen elektrodisko on vakiinnuttanut asemansa klubeilla ympäri maailman, ja lavalla täysiveriseksi live-kokoonpanoksi kasvava The Juan MacLean on myös hurjan keikkabändin maineessa. Flow’ssa yhtye esiintyy lauantaina 15.8.
ei perse, white lies ja vampire weekend samassa paketissa... pakko päästä