DBTL - Down By The Laituri: New York Dolls avaajaksi

18.05.2009 15:45

Yhdysvaltalainen glamrock- ja esipunkyhtye avaa Turun DBTL-kaupunkifestivaalin avajaiskonsertissa tiistaina 28.7.2009. Alkuperäinen New York Dolls yhdisteli musiikissaan ja olemuksessaan raakaa ja alkuvoimaista rockia sekä toisaalta -alun perin vitsinä- yliampuvaa kimallusta, naisten vaatteita ja meikkejä. Cocktail toimi niin hyvin, että alkuperäisenä toiminta-aikanaan vuosina 1971 - 1975 enemmän tai vähemmän marginaalissa operoinut yhtye muodostui merkittäväksi vaikuttajaksi niin punkille kuin 80-luvun glamrockillekin. Punk-liikkeeseen New York Dollsin asennetta ja maneereita välitti tietoisesti yhtyeen loppuaikojen manageri Malcom McLaren - mies, joka sittemmin Englannista käsin luotsasi Sex Pistolsin maailmanmaineeseen ja myös nopeaan tuhoon.

Suomalaiseen musiikkielämään Dolls linkittyy vahvasti toimintansa äskettäin näyttävästi lopettaneen Hanoi Rocksin kautta. Hanoin alkuaikoina Michael Monroe ja Andy McCoy esittelivät New York Dollsin omille faneilleen yhtenä suurena vaikuttimenaan ja ympyrä sulkeutui, kun Hanoi-basisti Sami Yaffa liittyi uudelleenkoottuun 2000-luvun New York Dollsiin. Samilla on yhtyeessä täysipainoinen rooli ja mies osallistuu myös biisinkirjoitustyöhön alkuperäisjäsenten David Johansenin ja Sylvain Sylvainin rinnalla. Vuonna 2009 yhtyeen muodostavat alkuperäisjäsenet David Johansen (laulu) ja Sylvain Sylvain (kitara), Steve Conte (kitara), Brian Delenay (rummut) ja Sami Yaffa (basso).

Liput avajaiskonserttiin maksavat 30 € ja ennakkomyyntiä hoitavat Lippupalvelu ja Tiketti perjantaista 22.5. lähtien.

Kommentoi

Tarkistusluku:
Kirjoita lukusarja viereiseen sarakkeeseen
Nimimerkki (vapaaehtoinen)