Ankkarock: Ensimmäinen kiinnitys Ankkarockiin

30.01.2007 23:06

Ankkarockin ensimmäinen varmistunut yhtye on japanilainen Dir en grey.

Japanissa vuonna 1997 perustettu Dir en grey on viimeisien vuosien aikana noussut kansainvälisesti tunnetuimmaksi aasialaiseksi yhtyeeksi. Viisi albumia julkaissut bändi nauttii kotimaassaan valtaisaa suosiota, minkä lisäksi esimerkiksi Keski-Euroopassa yhtyeellä on fanaattinen ihailijakunta. Viime kesänä Dir en grey soitti suurimpien eurooppalaisten festivaalien päälavoilla ja parhaillaan yhtye kiertää Yhdysvaltoja. J-rockin ykkösbändin seuraava levy The Marrow of a Bone ilmestyy maaliskuussa.

Lähde: www.ankkarock.fi

Kommentoi

Tarkistusluku:
Kirjoita lukusarja viereiseen sarakkeeseen
Nimimerkki (vapaaehtoinen)