Provinssirock: Lauantain pääesiintyjäksi Manowar

04.05.2009 12:15

Törnävän taistelutanteretta vavisuttaa lauantaina kaikkien metallisoturiyhtyeiden mammuttimainen isä ja esikuva, !
Vuonna 1980 perustettu tukkajumala-joukkueista legendaarisin vahvistaa myyttejä keskiajan ritarikulttuurista, antiikin tarustoista ja tietysti viikingeistä.
Luvassa on kiihkeä yhdistelmä energiaa, aggressiivisuutta ja luolamiestyyliä; nahkalla, oluella ja naisilla höystettynä! Manowar paiskaa ilmoille elämää suuremman show:n, todellisen spektaakkelin, jollaista tuskin kukaan on osannut edes villeimmissä päiväunissaan unelmoida! Tätä on odotettu, sillä joukkueen edellisestä Suomen vierailusta on ehtinyt kulumaan jo seitsemän vuotta aikaa!

USA:n New Yorkista saapuvalta heavy metalin jättiläiseltä on ilmestynyt lähes 30-vuotisen uran aikana 10 studioalbumia, useita live- ja kokoelmalevyjä, sekä DVD- ja erikoispainoksia. Viimeisin julkaisu "Gods of War" ilmestyi vuonna 2007, 25 vuotta debyyttialbumia "Battle Hymns:ia" myöhemmin. Tällä hetkellä komppania työstää "Asgard Saga" -jättiprojektia yhdessä maailmankuulun fantasiakirjailijan Wolfgang Hohlbeinin kanssa. Heinäkuussa kantaesityksensä saavasta teoksesta tulee telluksen joka kolkka kuulemaan!

Genrensä kuninkailla on vain yksi tavoite: tuoda todellinen metalli ja maapallon mahtavin show maailman mahtavimmille faneille. Manowarin sanoin: "For Heavy Metal We Will Die"!

Manowarin mukana Seinäjoelle saapuu sen suojattiyhtye (US). Kylmät väreet raapivat selkäpiitä, kun laulajatar Mario Breonin dramaattinen, voimakas ja taipuisa ääni kajauttaa ilmoille sinfonisen powermetalli-ilotulituksen!

Kotimaista osastoa täydentää vuoden 2008 Idolsissa toiseksi sijoittunut , post-metal-yhtye , elektronista popmusiikkia soittava sekä kantaaottavista sanoituksistaan tunnettu rap-artisti .

Kommentit

Jes, Manowar. kunnon taistelumetallia!

N.Niemelä   Lisätty : 05.05.2009 klo: 00:10

Kommentoi

Tarkistusluku:
Kirjoita lukusarja viereiseen sarakkeeseen
Nimimerkki (vapaaehtoinen)