Tammerfest: Risteilykeikkojen ohjelma valmis
30.04.2009 09:10
15 vuoden iän saavuttanut Suomen suurin kaupunkifestivaali Tammerfest on lyönyt lukkoon ohjelman sen suursuosion saaneilla risteilykeikoilla. M/S Tammerkoski -aluksen risteilyt starttaavat festivaali-iltoina
8.-11.7. klo 19 Laukontorin satamasta ja saapuvat takaisin lähtöpisteeseen noin kolmen tunnin seilailun jälkeen. Tunnelmalliset keikat on vuosittain myyty jo ennakosta loppuun.
Festivaalin avauspäivänä keskiviikkona
8.7. risteilylaivaan nousee yleisön viihdyttäjäksi
Wasalandia After Work eli W-A-D, joka tekee kunniaa D-A-D:lle. Joukon primus motoreina ovat Lauri Tähkä & Elonkerjuu -orkesterin rytmiryhmästä tutut
Lenni Paarma ja
Antero Naali. Maaperän kyseiselle W-A-D -projektille teki otolliseksi miesten esikuvayhtyeen D-A-D:n
Monster Philosophy-lätty, josta miehet innostuivat kovasti, sekä Elonkerjuun keikkatauko. W-A-D lupaa laittaa vipinää puntteihin ja tarttua D-A-D:n vanhan materiaalin lisäksi myös uudempaan tuotantoon. Kyseessä on herrojen omien sanojen mukaan livebändiksi perustettu iskuryhmä, jonka rivistössä nähdään loistavia soittajia. Nelihenkinen miehistö lupaa tehdä klubikeikkoja ja jokusen festivaalivedon.
Torstaina 9.7. risteilyllä on suupielet messingillä, kun laivalla tarjoillaan
Stand Up -ilta.
Perjantaina 10.7. samaisella laivalla pogotaan
Vandaalien tahdissa ja
lauantaina 11.7., festivaalin päätösiltana, laivaa käskyttää hiphop-artisti
BB, jonka
"Kesäilta" -singlestä on povattu tulevan kesän virallista suvirallia. Liput risteilykeikoille kustantavat
20 euroa.
Tarkemmat tiedot:
http://www.tammerfest.fi/