Jurassic Rock: Ensimmäiset kiinnitykset julkaistu

01.04.2009 10:52

Festivaalin toisen päivän pääesiintyjäksi on kiinnitetty viime kesän Provinssirockissa loistanut, muutama viikko takaperin kolme klubikeikkaa Suomessa tehnyt Kanadan rock-ylpeys . Jurassic Rock on Dankon ainoa Suomen keikka kesällä ja maineensa mukaisesti odotettavissa on raudanluja liveveto uhoa säästämättä. Kovassa nosteessa oleva, modernia metallia/metalcorea soittava ruotsalainen tekee niin ikään ainoan kesän Suomen keikkansa Jurassic Rockissa. Nightwishin ja In Flamesin kaltaisten suurnimien kanssa kiertänyt bändi julkaisi viimeisimmän pitkäsoittonsa "Love And Other Disasters" viime vuoden syyskuussa. Toisen laulajan, Ronald Johanssonin, maanantaisesta erouutisesta huolimatta mies nähdään vielä Sonic Syndicaten riveissä Mikkelin Visulahdessa.

Kotimaisista artisteista Jurassic Rockissa nähdään itärintamaa edustava , viime viikolla uuden pitkäsoittonsa "Veden varaan" julkaissut, kesällä harvakseltaan keikkaileva , sekä viimeksi Mikkelissä festivaalilavalla vuonna 1989 Dinosaurockissa Irwin Goodmanin kanssa nähty .

Toukokuussa uuden pitkäsoittonsa julkaiseva ja apatianelikko nousevat myös lauteille. Muita kotimaisia kiinnityksiä ovat viikinkimetalliyhtye , ska/reggae-orkesteri , Lahden death'n'roll-akti , rocktrio ja Rovaniemen rytmiryhmä . Yksi erikoisimmista Jurassic Rockin vedoista tänä vuonna on maailman parhaaksi rankan konemusiikin DJ:ksi kaksi kertaa valittu kotimainen ylpeys, . Miehen uskomattoman energiset ja intensiiviset keikat tunnetaan ympäri maailmaa ja hänen fanipiiristään löytyy paljon muun muassa metallifaneja.

Jurassic Rockin loppuohjelma, lipunhinnat, lipunmyyntipaikat ja tarkemmat festivaali-infot julkistetaan huhtikuun aikana, nettisivut aukesivat tänään.

Kommentit

hmm, aprillipäivänä julkaistaan ensimmäiset esiintyjät 8)

Seppe   Lisätty : 01.04.2009 klo: 11:17

Joo aika paha :D

kiesa   Lisätty : 01.04.2009 klo: 11:37

R.I.P Sonic Syndicate =/

Swedu   Lisätty : 02.04.2009 klo: 10:58

Kommentoi

Tarkistusluku:
Kirjoita lukusarja viereiseen sarakkeeseen
Nimimerkki (vapaaehtoinen)