Ruisrock: Kohutulokas Glasvegas
26.03.2009 11:29

Ruisrockin ohjelmiston uusin kansainvälinen vahvistus on viime vuoden puhutuimmaksi uudeksi indie-yhtyeeksi noussut brittiläinen
, joka nähdään Suomessa ensimmäistä kertaa. Samalla festivaaleille on kiinnitetty myös kolme kotimaista vaihtoehtomusiikkiyhtyettä: elektropopsensaatio
, juuri uuden
"Sähköhäiriöön"-albumin julkaissut
sekä superkokoonpano
.
Jesus and Mary Chainin ja Oasiksen puolivälissä operoiva Glasvegas julkaisi loppusyksystä 2008 nimettömän debyyttialbuminsa, joka oli heti ilmestyttyään tapaus ympäri maapalloa. Levyltä löytyi kymmenen täydellistä popkappaletta, joista erityisesti pysäyttävän kauniit singlebiisit
"Geraldine" ja
"Daddy's Gone" jäivät soimaan päähän heti ensi kuulemalta. Glasvegasin levy nousi suoraan brittilistan kärkisijoille ja keräsi kärkisijoja merkittävimpien musiikkimedioiden vuosiäänestyksissä niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Viimeisten kuukausien aikana hype bändin ympärillä on vain kasvanut ja tänä kesänä Glasvegas kiertää esimerkiksi U2:n ja Kings of Leonin kaltaisten megasuosikkien kanssa. Ruisrock voikin ylpeänä todeta onnistuneensa kiinnittämään ohjelmistoonsa yhden kesän 2009 halutuimmista bändeistä.
Ruisrockin päiväkohtainen ohjelmisto on selvillä.
Perjantain pääesiintyjinä nähdään raskaan musiikin kokoonpanot
(USA),
(USA) ja
.
Lauantaina vuoron saavat Glasvegasin (UK) ohella indierock-yhtye
(DEN) sekä kotimaisista esiintyjistä
ja
. Festivaalin päätöspäivänä sunnuntaina nähdään esimerkiksi
(DEN),
(USA) ja
(USA).