Sziget Festival: Ensimmäiset esiintyjät julkaistu
25.03.2009 13:09

Unkarin Sziget Festival on vihdoin julkistanut ensimmäiset varmistuneet esiintyjät ensi kesän festareille. Listassa on jo monta kansainvälistä artistia kuten brittiläiset
,
,
,
,
ja
, yhdysvaltalainen
, espanjalainen
sekä australialainen
, jonka esiintyminen Szigetissä 2008 peruuntui viime tipassa keikkavarusteita kuljettaneen rekan kolarin takia.
Maailmanmusiikkilavalla nähdään ensi kesänä paljon tuoreita esiintyjiä. Ensimmäistä kertaa lavalla nähdään muun muassa Yhdysvalloista paikalle saapuva indierockia, alternative countrya sekä mariachimusiikkia yhdistelevä
ja kongolainen useita keski-Afrikan musiikkityylejä reggaehen ja kitarapohjaiseen tanssimusiikkiin yhdistävä
. Lavalle nousevat myös espanjalainen
, ranskalais-algerialainen
sekä italialainen "spaghetti balkan" -yhtye
. Lavalle tekevät paluun myös Kuubasta
in Guajiro Mirabal, Jesus Ramos ja Manuel Galban roots-reggae-esiintyjä
Norsunluurannikolta.
Perinteisesti myös unkarilainen
nousee jälleen päälavalle, tällä kertaa juhlistamaan yhtyeen 20-vuotissyntymäpäivää. Tämän kunniaksi bändi heittää historiansa suurimman konsertin festivaalin ensimmäisen warm up -päivänä, Day -1,
10.8., "The Big Tankcsapda Day”. Day Zeron eli nollapäivän
11.8. ohjelmaa ja esiintyjiä ei ole vielä julkistettu. Varsinainen festivaali pidetään
12.-17.8.2009.
Ihan jees, vaikkei mitenkään ihmeellinen setti. Tottakai on silti lähdettävä.