Roskilde Festival: Lily Allen ja monia muita

18.03.2009 09:27

Roskilde Festivalissa nähdään ensi kesänä kaksi hyvin erilaista Allenia. Brittiläinen Lily Allen on parin vuoden ajan ollut tuttu nimi saarivaltion juorupalstoilla ja hittilistoilla, ja ensi kesänä hänen R&B:n, syntikkapopin ja skan yhdistelmästä syntyvää musiikkiaan kuullaan myös Roskilden kentällä. Toinen paikalle saapuva Allen on nigerialainen Tony Allen, jota on tituleerattu maailman parhaaksi rumpaliksi. Lähes 70-vuotias Allen kehitti afrobeatin 60-luvulla yhdessä Fela Kutin kanssa. Roskildessa hän esiintyy yhdeksänhenkisen yhtyeen kera.

Uusia yhdysvaltalaisia kiinnityksiä ovat rave-muusikot Black Dice, aggressiivista punkrockia esittävä Fucked Up sekä piraattimuusikoiden edelläkävijä Steinski. Briteistä paikalle saapuvat diskoa, funkia, electronicaa ja kokeellista rockia yhdistelevä The Chap sekä perkussiopohjaisesta heimomusiikista ammentava The Dodos.

Kommentoi

Tarkistusluku:
Kirjoita lukusarja viereiseen sarakkeeseen
Nimimerkki (vapaaehtoinen)