Frostbite: Useita peruutuksia ja sekaannuksia metallifestarin vaivana

09.02.2009 12:23

Ensimmäinen Frostbite Metalfest Lahdessa 6.-7.2.2009 ei eri suunnilta tulleiden kävijäkokemusten perusteella sujunut ihan odotusten mukaisesti. Jo etukäteen oli tiedossa, että festivaalin selkeä pääesiintyjä Cradle of Filth oli perunut esiintymisensä. Perjantaina ei koettu sen enempää peruutuksia ja illan pääesiintyjän, yhdysvaltalaisen Lamb of Godin keikka sai kiitosta paikalla olleilta. Lauantai sen sijaan oli epäonnisempi: molemmat norjalaisyhtyeet, joiden piti paikata CoF:n poissaoloa, joutuivat viime tipassa perumaan esiintymisensä. Mayhem ei päässyt koskaan Suomeen asti lentolippuongelmien takia. Osa Gorgorothin jäsenistä pääsi sentään Lahteen asti, mutta lentolippusähläykset ja huono sää jumittivat lopun bändistä Ruotsiin.

Myös käytännön järjestelyissä oli monessa kohtaa puutteita. Esimerkiksi narikka ja anniskelualue oli sijoitettu eri rakennukseen kuin esiintymislavat, ja ruokatarjonta oli hyvin suppea.

Kommentit

Melkeimpä harmittaa ettei tullut lähdettyä. :)

Anonyymi   Lisätty : 09.02.2009 klo: 12:31

haha..tää on kyllä ihan mielipuolisen siisti floppi. Ei saatana

Anonyymi   Lisätty : 09.02.2009 klo: 14:42

Meikä ajatteli tänään järjestää ruokafestarit. Toivottavasti menee nappiin.

Anonyymi   Lisätty : 09.02.2009 klo: 19:02

Tuliko yllättäviä peruuntumisia tai muita ongelmia?
Ketsuppi jäi jumiin jääkaapinoveen ja kahden minuutin munasta tuli neljän minuutin muna aikatauluepäselvyyksien takia?

Anonyymi   Lisätty : 10.02.2009 klo: 19:04

ai lippu ongelmia Taisi järjestäjällä itellä olla maksu ongelmia jonka takia ei yhtyeet tulleet suomeen ja keikalle eihän järjestäjällä ollu varaa edes maksaa esiintyjille saunatilojakaan ja eikä ravintolakaan ollut auki enään lauantaina kun ei järjestäjällä ollut rahaa maksaa sen auki pitämistä ja muutenkin kaikki järjestelyt olivat ihan perseestä ei ollut edes riittävää valvontaa koko alueella eli tollaiset huijari järjestäjät menkään itteenne ja ampukaa itsenne jos ootte noin suuruuden hulluja ja eikä ole riittävästi rahaa kaikkiin järjestelyihin

Anonyymi   Lisätty : 11.02.2009 klo: 19:12

Kommentoi

Tarkistusluku:
Kirjoita lukusarja viereiseen sarakkeeseen
Nimimerkki (vapaaehtoinen)