Pori Jazz: Kiinnityksiä ja peruutuksia

09.06.2008 14:01

Pori Jazzin ohjelmaan on tullut lisäyksiä. Hiphop-soulin kuningattareksi ristitty Mary J. Blige (US) on palkittu 8 arvostetulla Grammy-palkinnolla ja hänen albumejaan on myyty yli 40 miljoonaa kappaletta. Hän jatkaa mm. Aretha Franklinin ja Chaka Khanin musiikillista linjaa modernein maustein. Porin konsertti Kirjurinluoto Arenalla lauantaina 19.7. on hänen ensimmäinen esiintymisensä Suomessa.

Jamaikalta New Yorkiin muuttanut Shaggy on myös Grammy-palkittu ja hyväntuulisen ja rennosti svengaavan dancehall-raggaen tähti. Myös Shaggy esiintyy Kirjurinluoto Arenalla lauantaina 19.7.

Pori Jazziin on kiinnitetty myös suomalaisruotsalainen tiedostavan räpin kokoonpano Conscious Youths, jossa ovat mukana mm. suomalaiset Paleface ja Redrama.

Toni Braxton on joutunut perumaan festivaaliesiintymisen. Keväällä ilmenneet terveysongelmat ovat siirtäneet koko Euroopan-kiertueen tuonnemmaksi. Myös hiphoppari Akonin esiintyminen Porissa peruuntuu. Akonin manageri on määrännyt suojattinsa esiintymään kesällä Pohjois-Amerikassa ja näin Euroopan konsertit jäävät tältä kesältä väliin.

Aiemmin festivaaliohjelmaan merkityt Keski-Porin kirkon konserttien artistit esiintyvät 17.-19.7. Pori Jazzin muissa konserttipaikoissa. Näin ollen Keski-Porin kirkossa ei pidetä Pori Jazzin konsertteja festivaalin aikana.

Kommentoi

Tarkistusluku:
Kirjoita lukusarja viereiseen sarakkeeseen
Nimimerkki (vapaaehtoinen)