Tämä päivä      Tapahtum(i)a
 

Kirjaudu sisään

Käyttäjänimi
Salasana
Unohtuiko salasana? | Rekisteröidy
  

Saaristomerifestivaali: Uusi suurtapahtuma Turkuun

07.06.2008 16:48

Turussa käynnistyy elokuussa uusi viihdealan suurtapahtuma. Lähellä Turun satamaa Forum Marinumin alueella toteutettava Saaristomerifestivaali pidetään ensimmäisen kerran 8.–9.8.2008 ja sen jälkeen joka vuosi. Tapahtuman sisältö koostuu konserttien ja muiden viihde-esitysten lisäksi mm. seminaareista ja risteilyistä.

Ensimmäisellä kerralla esiintyjinä ovat mm. huippusuositulla Vihdoinkin!–kiertueella esiintyneet Riku Niemi Orchestra ja Jorma Kääriäinen. Lisäksi lavalla nähdään Matti ja Teppo sekä kahdeksantoista naisen muodostama big band Ladies First.

Saaristomerifestivaalin tuottavat yhteistyössä Eastway -konserniin kuuluva Melodia Oy sekä Forum Marinum. Tapahtuman perusajatus on kuvattuna Turku 2011 –hankkeessa nimellä Baltic Sea Event. Turun Osuuskauppa on Forum Marinum -säätiön perustajajäsenenä mukana kehittämässä tapahtumaa. Tapahtuma-alueena on Forum Marinumin ja ravintola Daphnen piha-alue, sekä Suomen Joutsenen laiturialue.

Kuluvan kesän jälkeen tapahtuman taiteellisena vastaavana toimii Laivaston soittokunnan kapellimestari, musiikkikomentajakapteeni Timo Kotilainen.

Tarjoamme estradin hyvin monenlaiselle viihteelle. Tavoitteena on tarjota jatkossa yhteistyötä mm. talviaikaan toteutuvien turkulaisten tapahtumien kanssa, jotka haluavat tulla esille myös kesällä. Tulevaisuudessa luvassa on mm. teemakonsertteja ja yllättäviä esiintyjäyhdistelmiä, toteaa tapahtuman vastaava tuottaja Melodia Oy:n toimitusjohtaja Markku Laaksonen.

Mukana on päivisin myös ilmaisohjelmaa, vaikka ensimmäisellä kerralla emme voikaan ihan kaikkia suunnitelmia vielä toteuttaa. Tarkoituksena ei ole asemoitua rock- tai iskelmätapahtumaksi, vaan rennoksi, merihenkiseksi festivaaliksi, jossa voivat viihtyä niin perheet kuin yritystenkin vieraat, Laaksonen jatkaa.


Sinun tulee kirjautua sisään, jotta voit kommentoida.