Aukusti: Aukustin tähtinä PMMP sekä Jorma Kääriäinen

29.05.2008 09:25

Nuorten kulttuuritapahtuma Aukusti järjestetään Jalasjärvellä Lamminjärven rannassa elokuun puolivälissä - jo yhdeksättä kertaa!

Totuttuun tapaan Aukustin kivijalkoina toimivat viikonlopun musiikkitapahtuma sekä viikkoa aiemmin ensi-iltansa saava paikallisen nuorison voimin toteutettava näytelmä. Lisäksi Aukustiviikkoon mahtuu monenlaista aktiviteettia elokuvanäytöksistä erilaisiin urheilutapahtumiin.

Perjantaina 15.8. Aukustin päätähtinä esiintyvät PMMP ja Sara, sekä lisäksi kaksi vielä julkaisematonta pääesiintyjää. Lauantai 16.6. on puolestaan profiloitunut hiukan varttuneemmalle yleisölle. Tällöin Aukustiviikonlopun sitoo yhteen Jorma Kääriäinen viisitoistapäisellä Riku Niemi Orchestralla varustettuna.

Aukustin 2008 nuorisonäytelmän toteuttaa Mukula ry. Näytelmäksi on valittu Agatha Christien klassikko "Kymmenen pientä neekeripoikaa", jonka ensi-ilta nähdään perjantaina 8.8.2008.

Kommentoi

Tarkistusluku:
Kirjoita lukusarja viereiseen sarakkeeseen
Nimimerkki (vapaaehtoinen)