Ankkarock: HIM, Kent ja The Hives pääesiintyjinä
08.04.2008 10:39
Vantaan Korsossa
2.-3.8.2008 järjestettävän Ankkarockin esiintyjistä suurin osa on nyt selvillä. Perinteisen festivaalikauden päätösjuhlan pääesiintyjinä nähdään love metal -yhtye
HIM, Pohjoismaissa valtaisaa suosiota nauttiva
Kent (SE) sekä riehakkaista keikoistaan tunnettu uusgarage-yhtye
The Hives (SE). Festivaalin muita varmistuneita ulkomaisia vieraita ovat todellinen heavy-legenda
W.A.S.P. (US), psykopunk-yhtye
Tiger Army (US), melodista power metallia soittava
Kamelot (US), Tanskan raskaan musiikin suurin vientivaltti
Volbeat sekä ruotsalaiset metal-yhtyeet
Opeth ja
Soilwork.
Kotimaisista bändeistä Korsossa soittavat HIMin lisäksi
Amorphis,
Apocalyptica,
Apulanta,
Disco Ensemble,
Hanoi Rocks,
Ismo Alanko Teholla,
Kotiteollisuus,
Lauri Tähkä & Elonkerjuu,
Mokoma,
PMMP,
Poets of the Fall,
Scandinavian Music Group,
Sonata Arctica ja
Von Hertzen Brothers.
Tänä vuonna festivaalin maskotiksi, Ankka-hahmoksi, on valittu Kotiteollisuuden laulajana ja mediapersoonana tunnettu
Jouni Hynynen. Ankka-hahmo koristaa tuttuun tapaan tapahtuman painotuotteiden ohella myös kaikkia kolmea festivaalilavaa.
”HIMin saaminen festivaalikeikalle Suomeen on aina harvinainen tapaus, ja iloksemme myös Kent palaa Ankkarockiin monen vuoden tauon jälkeen. Muutenkin ohjelmistossa on jälleen mukana paljon kotimaisia huippunimiä sekä mielenkiintoisia ulkomaisia vieraita useilta eri aikakausilta. Tänä vuonna Ankkarock vahvistaa asemaansa pääkaupunkiseudun kiinnostavimpana rock-tapahtumana”, kertoo Ankkarockin promoottori
Juhani Merimaa.
Ankkarockin
75 € maksavien kahden päivän lippujen myynti alkaa pian festivaalin verkkosivuilla (http://www.ankkarock.fi). Huomisesta alkaen lippuja voi ostaa myös Tiketin ja Lippupalvelun toimipisteistä kautta maan. Festivaalin päiväkohtainen ohjelmisto selviää myöhemmin keväällä, jolloin starttaa myös yhden päivän lippujen myynti. Ankkarockin ohjelmistoon on tulevien kuukausien aikana luvassa vielä lisäyksiä.