Provinssirock: Linkin Park ensimmäistä kertaa suomeen
26.02.2008 12:02
Erittäin pitkään kaivattu, odotettu ja toivottu yhtye Linkin Park (US) saapuu viimein Suomeen ja esiintyy Seinäjoen Provinssirockissa perjantain pääesiintyjänä 13.6. Amerikkalaisyhtyeen toukokuussa 2007 julkaistu tuorein levy ”Minutes to Midnight” singahti suoraan maamme albumilistaykköseksi. Albumi oli yksi niistä viidestä ulkomaisesta levystä, joka viime vuonna saavutti levymyynnillään Suomessa kultarajan. Levyä on maailmanlaajuisesti myyty yli 5 miljoonaa kappaletta.
No, on Provinssi ainakin rahaa laittanut juhlavuoden kiinnityksiin.