Imatra Big Band Festival: Manhattan Transfer esiintyy kahdesti Imatralla ensi kesänä
31.01.2008 22:43
Ensi kesänä 35-vuotisjuhlakiertueensa tekevä vokaalijazzin ja lauluviihteen esikuva Manhattan Transfer on yksi 26. Imatra Big Festivalin huippunimistä 2008. Yhtye esiintyy Imatralla kahtena iltana eli tiistaina 1.7. ja keskiviikkona 2.7. alkaen klo 22. Näiden iltojen lipunmyynti käynnistyi jo 23.1., kun muuten Imatran festariliput tulevat myyntiin vasta maaliskuun puolivälissä.
Manhattan Transfer kiertää edelleen tutussa kokoonpanossaan eli mukana ovat naislaulajat Janis Siegel ja Cheryl Bentyne sekä mieskollegat Tim Hauser ja Alan Paul, joita säestää yhtyeen oma orkesteri. Manhattan Transfer on saanut yhtyeenä kaikkiaan kahdeksan Grammya ja voittanut esim. Down Beatin äänestyksessä parhaan lauluyhtyeen tittelin toistakymmentä kertaa. Manhattan Transferin vaihteleva ohjelmisto kattaa niin jazzin ja swingin, R&B:n, doo-wopin kuin rock´n rollinkin.
Lähes 30 albumia tehneen Manhattan Transferin tunnetuimpia hittejä ovat olleet Grammy-singlet Birdland, A Boy From New York City, Route 66 ja Until I Met You. Yhtyeen maineikkain albumi “Vocalese” oli ehdolla vuonna 1985 peräti 12 eri Grammyyn.
Imatran muita jo varmistuneita esiintyjiä ovat mm. Dr. Feelgood, Lauri Tähkä & Elonkerjuu, Yö, Poets of The Fall, Viikate ja Sentimeters.