Roskilde Festival: Roskilden turvallisuusvastaava palkittiin

09.09.2007 18:21

Roskilde Festivalin turvallisuusvastaava Henrik Bondo Nielsen on saanut 5.9.2007 kunniatutkintopalkinnon Lontoon lähellä sijaitsevasta Buckinghamshire Chilterns University Collegesta. Palkitsemisen perusteena oli Nielsenin jatkuva työ festivaaliturvallisuuden ja -terveydenhuollon parissa sekä aktiivinen tiedon jakaminen julkisuuteen ja muiden festivaalijärjestäjien käyttöön.

Nielsen on tehnyt aktiivisesti töitä Roskilde Festivalin turvallisuuden parantamiseksi erityisesti vuonna 2000 sattuneen onnettomuuden jälkeen, jonka seurauksena 9 nuorta miestä kuoli Orange-lavan edustalla. Tätä ennen Roskildea oli pidetty hyvin turvallisena festivaalina, mutta onnettomuuden jälkeen nähtiin tarve kehittää yleisöturvallisuutta massatapahtumissa tieteellisin perustein. Työn tuloksia on levitetty ympäri Euroopan esimerkiksi Yourope- ja European Event Safety Focus Group -järjestöjen avulla.

Lisäksi Buckinghamshire Chilterns University Collegessa on alettu antaa virallista koulutusta liittyen yleisöturvallisuuden järjestämiseen suurissa tapahtumissa, ja aihepiirin ympärille on syntynyt useita tutkimusprojekteja, joiden aiheina on ollut esimerkiksi yleisön käyttäytyminen konserttitilanteissa ja konserttirakennelmien parhaat rakennustavat. Tässä kehityksessä yksi avainrooli on ollut Nielsenillä, joka on ollut mukana Roskilden Festivalin järjestämisessä jo vuodesta 1980.

Kommentoi

Tarkistusluku:
Kirjoita lukusarja viereiseen sarakkeeseen
Nimimerkki (vapaaehtoinen)