ILMIÖ-festivaalin yli 40 artistista koostuva esiintyjälista pullistuu, kun joukkoon liittyy lähes kaksikymmentä vuotta sitten elektronisen taivaan kannelle singahtanut Aavikko. Viime vuosina harvakseltaan keikkaillut trio on nähty viimeksi festivaalikeikalla vuonna 2009. Aiemmin ilmoitettujen artistien lisäksi festivaalilla esiintyy myös kahden miehen hiphop-duosta kuusihenkiseksi rytmiorkesteriksi paisunut The Irrationals sekä hurmoksellisen intensiivisistä keikoistaan tunnettu Islaja.
Edellämainittujen lisäksi Uittamon lavoille nousevat muun muassa Timmion Recordsilla debyyttialbuminsa julkaiseva, huimassa nosteessa oleva folkmies Kari Tapiiri sekä Shogun Kunitokista tuttu Jarse, joka on muuttunut entistä äänekkäämmäksi löydettyään rumpalin. Paikallista osaamista tarjoaa puolestaan juuri debyyttilevynsä julkaissut Half Apple. Kalle Kalima Pentasonic on berliiniläistyneen jazzkitaristi Kalle Kaliman sooloprojekti, joka nikkaroi kokeellisia audiovisuaalisia panoraamoja yhdessä VJ Visiotekin kanssa. Faarao Pirttikangas & Kuhmalahden Nubialaiset yhdistävät lavalla raa’an ja luonnonvoimaisen bluesin hämyjazzin ammattilaisista koostuvan orkesterin omalaatuisiin fuusiorytmeihin. Jaakko Eino Kalevin luotsaama Yön Syke nousee ennen keikkaansa hetkeksi lavalle yhdessä aiemmin ilmoitetun Melting Heartsin kanssa. Lappilaisia juuria omaava Raadelma haastaa puolestaan perinteiset kaavat ääriviivattomilla ja ennakkoluulottomilla lauluillaan.
Varsinais-Suomen bändiyhdistyksen organisoima ILMIÖ-festivaali järjestetään lauantaina 21.heinäkuuta 2012 Uittamon kansanpuiston vanhan tanssipaviljongin ympäristössä. Artistikiinnityksiä on tulossa runsaasti lisää ja monitaiteellisesta ohjelmistosta tiedotetaan kesäkuun aikana. Liput ( + toimituskulut) ovat myynnissä Tiketissä.