Tänä vuonna 20. juhlavuottaan viettävä Sziget Festival jatkaa julkistusten sarjaa ja tällä kertaa mukana on muun muassa indierockia ja beatboxausta Briteistä, punkkia Berliinistä ja hip hopia Amerikan etelärannikolta. Szigetiä juhlitaan 5.-13.8. Unkarin Budapestissa, Óbudain saarella. Sziget on tänä vuonna myös päivän pidempi -2 päivän myötä. Lisäpäivä on kunninanosoitus unkarilaiselle musiikille ja päivän aikana on mahdollista nähdä esityksiä yli 70 artistilta.
Main Stagella nähtävä Maxïmo Park perustettiin vuosituhannen alussa ja heidän debyyttinsä A Certain Trigger näki päivänvalon 2005. Esikoisalbumi poiki yhtyeelle myös Mercury Prize -ehdokkuuden samana vuonna. Nykypäivänä yhtye lukeutuu indie-bändien eliittiin ja niittää mainetta energisillä live-esiintymisillään. Uusi kokopitkä albumi The National Health ilmestyy kesäkuussa.
Muita uusia kiinnityksiä ovat yhdysvaltalainen, omaa uniikkia tyyliään edelleen ylläpitävä The Roots, jazzilla, funkilla, soulilla, loungella ja elektronisilla mausteilla sävytettyä musiikkia esittävä hollantilainen Kraak&Smaak, brittiläinen Darren Foreman, joka paremmin tunnetaan Beardymanina, Tanskasta ponnistava laulaja-lauluntekijä Agnes Obel, brittiläinen Citizens sekä berliinin punkparhaimmistoon kuuluva Bonaparte.
Szigetin suuren suosion takana on paitsi eturivin artistien ja kiinnostavimpien tulokkaiden laaja-alainen tarjonta, myös festivaalin palveluiden ja muun ohjelman massiivisuus ja yllätyksellisyys. Edelliset festivaalit ovat pitäneet sisällään muun muassa vihkikappelin, jääkiekkokaukalon, huvipuiston, ulkoilmaelokuvateatterin ja mittavan määrän performansseja ja kuvataidetta eurooppalaisilta nuorilta taiteilijoilta. Festivaalin vuotuisiin perinteisiin kuuluu vahva taideohjelma myös muun kuin musiikin saralta. Sirkus-, teatteri, elokuva- ja muun kulttuuriohjelmiston sisältö tarkentuu myöhemmin keväällä. Luonnollisesti festivaalialueelta löytyy ravintoloita, kahviloita, klubeja ja kauppoja, mutta nekin ovat toteutettu tavalla, joka poikkeaa tavanomaisesta festivaalitarjonnasta. Szigetin kohdalla oleellisen lisän festivaalin uniikkiin ilmapiiriin tuovat sen sadattuhannet kävijät, jotka edustavat yli 60 kansalaisuutta.