Turun kauppatoria jo useana vuonna komistanut Ruiskioski avaa jälleen luukkunsa Yliopistonkadun ja Aurakadun kulmassa. Avajaisia vietetään tulevana lauantaina 26.5., jolloin sata ensimmäistä asiakasta saa kaupan päälle Ruisrock-kassin ja luvassa on myös monia muita yllätyksiä. Kaikkien avajaispäivänä lippunsa ostaneiden kesken arvotaan myös VIP-kortteja Turun Klubille loppuvuodelle 2012, Ruisrock-esiintyjien levyjä sekä muita Ruisrock-aiheisia palkintoja.
Ruiskioskista voit ostaa Ruisrock-lipun sekä Ruisrockin luomupuuvillaisia t-paitoja (15 €) ja kasseja (8 €). Kioski on avoinna 8.7. saakka maanantaista perjantaihin klo 11-18 ja lauantaisin klo 10-15. Avajaislauantaina kioski on poikkeuksellisesti avoinna klo 10-18. Festariviikonloppuna kioski on auki perjantaina ja lauantai klo 11-21 ja sunnuntaina klo 11-19. Kioskilta saa festarilippujen lisäksi vastauksia Ruisrock-aiheisiin kysymyksiin ja tärppejä, mitä Ruissalossa kannattaa festivaalin aikana tehdä. Ruiskioski löytyy myös Facebookista.
Kattaukseen täydennystä
Ruisrockin artistikattaus alkaa valmistua. Uusimpina kiinnityksinä Ruisrockin artistivahvuuteen on lisätty sunnuntaina valloittava Lapko ja perjantaina hurmaava Kuningasidea. Suomen kovimpien vaihtoehtorock-yhtyeiden kärjessä komeileva Lapko julkaisi pari viikkoa sitten ylistetyn viidennen pitkäsoittonsa LOVE, joka kipusi suoraan Rumban albumilistan ykköseksi. Tuore 11-henkinen reggae ja rap –henkinen Kuningasidea puolestaan julkaisee kesäkuussa On uusi aika –esikoisalbuminsa, jolta esimakua on jo kuultu Enemmän duoo ku sooloo –hitin myötä. Festivaalin viimeiset artistit julkistetaan lähiaikoina.