Nummirock 2008

Vanha hippipakumme lipui leirinnän porteista torstai-iltana. Heti perille saavuttuamme alkoi pienen, mutta sympaattisen leirimme pystytys. Meitä oli vain yksi autollinen, joten pressu ja musiikkihärvelit pystytettiin nopeasti. Edellisenä päivänä olin tehnyt nopeat ostokset juhannusta varten: saappaat, sadetakki ja peililasit. Näistä vain peililaseille oli käyttöä.

Perjantai 20.6.

Heräsin sateen rummuttaessa pressukatosta. Kuulin jonkun huutavan ulkopuolelta, että nyt on nostettava ulkona jo pauhaavan musiikin volyymia, jotta sen kuulee sateen ylitse. Ensimmäinen näky kurkistettuani ulos teltasta olivat punaisella filtillämme kävelevät kuraiset maiharit. Olimme selkeästi saapuneet Nummirockiin. Itselleni tämä oli ensimmäinen kerta enkä oikeastaan tiennyt mitä odottaa. Olin kuullut paljon hyvää, ja se olikin syynä lähteä testaamaan millaista Nummirockissa todellisuudessa olisi.
Teltasta noustuani ei kestänyt montaakaan minuuttia, niin joku jo huuteli ottamaan jallupiimää. No, ei ehkä vielä tässä vaiheessa... Aamukahvilla käydessämme kuulimme Raumalta saapuneilta kojumyyjitä huhun, että viimeistään iltapäiväksi olisi tiedossa aurinkoista säätä. Vain muutamaa tuntia myöhemmin tummat pilvet saivatkin kyytiä ja koko viikonlopun mittainen auringopaiste alkoi.


Festivaalialueelle kulkeuduttuamme ensimmäisenä esiintymisvuorossa oli KYPCK. Mediassa kovasti hehkutettu kotimainen yhtye johdatteli yleisön tunnelmallisen doom-metallin maailmaan, omalla persoonallisella tavallaan. Varsinkin laulaja Erkki Seppäsen mukaansa tempaava lavakarisma ja ääni pitivät kuulijan otteessaan, muuta bändiä mitenkään väheksymättä. Bändin ensimmäinen pitkäsoitto on ilmestynyt vasta tänä vuonna, mutta koko porukka on täynnä vanhoja tekijöitä.

Keikan jälkeen suuntasimme nauttimaan muutaman pullon vettä auringon jo hiostaessa oikein urakalla. Oli huvittavaa huomata että nurmikko oli vielä jossain määrin koskematonta, vaikka festivaali oli alkanut jo edellisenä iltana. Pienemmän festivaalin hyviä puolia olivat myös lyhyet välimatkat ja olemattomat jonot. Minkäänlaisia järjestyshäiriöitä ei näkynyt ja kaikki tulevat toimeen keskenään - liekö syynä erikoistuminen tiettyyn musiikkityyliin. Järjestysmiehiäkin näytti olevan suhteessa vähemmän kuin muilla festivaaleilla joilla olemme vierailleet.

Kotimainen Kalmah veti historiansa ensimmäisen Nummi-keikan rantalavalla. Bändihän on heittänyt tänä vuonna yhtä paljon keikkoja kuin edellisen viiden vuoden aikana yhteensä. Se ei silti haitannut menoa, sillä bändi esiintyi todella vakuuttavasti, eikä Kalmahin legendaarinen maine harvoin nähtävänä esiintyjänä ainakaan heikentänyt tunnelmaa.

Satyricon oli selvästi vakuuttavimpia artisteja lavalla eivätkä biisivalinnat olisi paljoa paremmin voineet osua kohdalleen. Juhannusyön kääntyessä seuraavaan päivään Satyricon vielä jatkoi kun suuntasimme katsomaan Watainia. Bändi oli minulle aikaisemmin täysin tuntematon mutta onneksi kaveri vinkkasi, että kannattaa vähintäänkin käydä katsomassa. Katsomista todellakin riitti. Esiintymiseen oli panostettu todella paljon ja juuri tummimmassa juhannusyössä se toimi erittäin hyvin. Tunnelma oli lähes aavemainen.


Illalla poistuessamme festivaalialueelta viimeisen bändin jo lopeteltua alkoi taivas punertaa. Hiekkarannalla ihmisten sumuiset siluetit piirtyivät taivaanrantaan ja tunnelma oli rauhallinen. Tästä oli hyvä jatkaa leirintään viettämään iltaa.

Lauantai 21.6.

Herätessämme ensimmäinen ajatus oli, että onneksi tänään ei ole vielä sunnuntai. Koko seurueemme oli näemmä pakkautunut illan mittaan samaan telttaan. Osa vahingossa, osa ei. Pääasia että kaikilla oli ollut yöllä lämmin ja tilaakin kai jonkin verran. Läheisyys oli todellakin lämmittänyt. Hiukset kasvoihin liimautuneina ryömin ulos teltasta. Oli aika aloittaa uusi päivä.


Aamukahvit nautittuamme suuntasimme kohti festarialueen päälavaa odottelemaan Mokoman poikia lavalle. Pian alkava keikka oli itselleni ties kuinka mones, mutta odotin sitä silti lähes yhtä suurella innolla kuin ensimmäistäni, eturivissä tietenkin. Keikan alusta lähtien huomasi selvästi, että juhannusaaton jälkeinen väsymys painoi koko orkesteria. Mokoma on kuitenkin sen verran kovan luokan livebändi että osaa hoitaa keikan kuin keikan vaikka unissaan, ollen samalla aina yhtä sympaattinen kokonaisuus. Kaikki vanhat hitit soitettiin, uusia tietenkään unohtamatta. Bändin meno vain yltyi loppua kohden, eikä keikan jälkeen voinut muuta kuin hymyssä suin todeta että bändi teki jälleen kerran sen minkä takia sitä tulin katsomaan.

Tässä välissä oli pakko lähteä karkuun paahtavaa aurinkoa, aina uskollisen kaljateltan viileään huomaan, jäähdyttelemään ja odottamaan illan seuraavaa esiintyjää.


Teutoonirässin legendaarinen sanansaattaja Destruction kokosi vanhat luunsa Nummirockin päälavalle juhannuslauantain siirtyessä jo illan puolelle, ja näytti että vielä lähtee. Kolmen ukon voimin bändi veti todella intensiivisen keikan. Esiintymistä ei unohdettu ja ukot käyttivät hyväkseen sen tilan minkä kaksi lavalla heilujaa nyt voivat käyttää. Paikallinen kielikään ei jäänyt huomiotta ja suomenkieliset kirosanat raikasivat herra Schmierin suusta iloisesti yli metsien. Perinteiset ruotsiläpätkään eivät jääneet paitsioon ja keikka ei ollut paitsi musiikillisesti viihdyttävä, vaan myös huumorin piristämä. Moi-moin saattelemana suuntasimme jälleen kohti jo rakkaaksi tullutta kaljatelttaa, kun herra Schmier ryntäsi perässä, nakkikioskin kautta.


Lyhyeksi jääneet yöunet vaativat veronsa ja illalla oli taivuttava pienille päiväunille. Rahoittuminen ei kuitenkaan onnistunut niin helposti kuin olisi kuvitellut. Silmät sulkiessakin näkyi vain pyöriviä kitaroita ja kasoittain tukkaa. Päiväunten jälkeen olikin vuorossa ruotsalainen melodisen death metallin vanha tuttu, In Flames. En tiedä odotinko keikalta jotenkin liikaa tai ovatko aikaisemmat muistot esimerkiksi Provinssirockista kultautuneet. Tuntui kuitenkin siltä, että Fridén ei ollut tällä kertaa täysin henkisesti paikalla. Vanhat hitit toimivat kuitenkin takuuvarmasti ja paikalle tulleista tuskin kukaan jäi kylmäksi. Varsinkin yhtyeen lavasaundi oli koko festareiden parhaimmistoa.


Ilta festarialueella päättyi meidän osaltamme Turisaksen tahdissa ripaskaa tanssahdellen, jonka jälkeen oli aika suunnata viimeisen kerran kohti leiriämme.

Sunnuntai

Herätessämme huomasimme lähes kaikkien leirien kadonneen ympäriltämme. Saimme kuitenkin itsemme lähtövalmiiksi melko nopeasti rankasta viikonlopusta huolimatta. Pieni yllätys oli kuitenkin luvassa. Auto ei suostunut käynnistymään, ei edes yrittämään. Hetken vikaa ihmeteltyämme päädyimme siihen tulokseen että bensan on oltava lopussa. Lähdimme katsomaan olisiko festivaalialueella enää ketään paikalla ja onneksemme itse festivaalijärjestäjät olivat viimein pääseet vapaalle ja istuivat iltaa olutteltassa. Saimme heiltä osaavan kaverin numeron joka toimitti meille kanisterillisen bensaa. Auto ei kuitenkaan suostunut vieläkään käynnistymään, joten samainen mies päätti hieman tutkia asiaa tarkemmin. Homma näytti hoituvan ja vartissa olimmekin jo tien päällä ja matkalla kohti kotia.

Väsyneenä mutta onnellisena voin vain ihmetellä miten ainakin omalla kohdallani olinkin lähtenyt matkaan edes jossain määrin ennakkoluuloisena. Enhän ollut koskaan käynyt metallifestivaaleilla. Jälkeenpäin muistot kertovat aivan toista: harvassa paikassa tapaa näin lämminhenkisiä ihmisiä. Tähän asti on ollut myös hieman epäselvää mitä juhannuksena tekisi, mutta nyt suunnitelma on selvä. Nummirock tulee varmasti kutsumaan tulevina vuosina ja toivon, että monet muutkin koettelisivat ennakkoluulojaan metallikansaa kohtaan.

Teksti: Jouni Luoma, Jaska Kamila
Kuvat: Jaska Kamila