Provinssirock 2008

Seinäjoella rokattiin tänä kesänä 30. kerran. Kolmikymppisiään juhliva festari oli loppuunmyyty, ja päivittäin alueella vieraili 25 000 juhlavierasta. Viileähkö ja hieman sateinen sää ei latistanut juhlatunnelmia: festivaalikansa jaksoi juhlia lähes kaikki keikat läpeensä kastumisen ja kylmettymisen uhallakin. Ihmisten juhla oli ehdottoman onnistunut – jälleen kerran.

Perjantai 13.6.

Epäonnenpäivästä huolimatta aamu valkeni Helsingissä aurinkoisena. Jo perinteeksi muodostunut rautatiematka Provinssiin sujui erittäin täydessä junassa paikkalipuitta aluksi hieman työläästi, mutta uusien rokkituttujen kanssa turinoidessa juna saavutti Seinäjoen yllättävän nopeasti. Varsinainen säätö tapahtui juna-aseman ja Törnävän välillä: leiriytymisenhaluista kansaa matkasi tiellä niin suuret määrät, että ruuhka äityi valtavaksi, ja jalkapeli osoittautui lopulta nopeimmaksi matkustustavaksi. Koska pressilipun vaihtopisteessä lisäksi kesti säädyttömän kauan, pääsin leirimme kautta festarialueelle vasta avausartistien esitysten jälkeen. Huhupuheiden mukaan Kari Peitsamo – joka esiintyi jo ensimmäisessä Provinssissa vuonna 1979 – sekä Coheed & Cambria, newyorkilainen progressiivisen rockin sankarikokoonpano, joka oli yksi eniten odotetuista esiintyjistä, vetivät eniten musiikista lämpenevää yleisöä Saarilavan sekä Päälavan edustoille.

Onneksi rakkaat ja erittäin tärkeät pioneerijoukkomme olivat saavuttaneet Törnävän leirintäalueen jo keskiviikkona, joten tutulle paikalle löytäminen ja makuupussin ja vaatesäkin valmiiksi pystytettyyn telttaan heittäminen eivät tuottaneet valtavasti ongelmia – suuri kiitos ensijoukoille siis lienee paikallaan! Keskiviikkona tunnelmat olivat kuulemma olleet vielä hiljaiset, mutta tuttu nuotion tuoksu täyttänyt sieraimet heti autosta ulos astuttaessa. Kun leirin ympäristöä oli lähtenyt kiertelemään, oli tutuilla poluilla sadellut halauksia.

Sateisen festarialueen ja ystäväni saavutettuani kävi kulkumme riemuisa Von Herzeninveljesten tykö YleX-lavalle. Veljestrio soitti mukavan annoksen uutuuskappaleitaan ensimmäisen puolituntisen aikana, minkä jälkeen jouduimme valitettavasti siirtymään Zanzibar-lavan ääreen vastaanottamaan Absoluuttisen nollapisteen sulosointuja – festareiden ikuinen ongelma tuntuu olevan se, että kaikki lempibändisi soittavat päällekkäin. Muita tuoreita suomalaisesityksiä nähtiin pääasiassa YleX:n teltassa, jossa sadeviittoihin sonnustautunut kansa tutustui uusimpiin suomalaisbiiseihin Jenni Vartiaisen, Stam1nan sekä Saran tuotantoa seuraamalla. Rumbateltassa ruotsalainen Hardcore Superstar tykitti keikan kuin Monroe ikään: energisen Jocke Bergin hyppyjen suuntaa oli aika ajoin hyvin vaikea ennustaa.

Absoluuttisen poikien kanssa päälavalla pankin räjäytti ensimmäistä kertaa Suomessa vieraillut Kalifornian vaihtoehtorokkaripoppoo Linkin Park. Yleisö hikoili kilpaa yhdessä pilvien kanssa, ja eturivin rokkiyleisön oli vaikea pysyä aitojen takana. Maailmanhittikimaran esittänyt bändi vastaanotti ennen esiintymistään jalometallilevyn 100 000 maassamme myydystä albumistaan. Allekirjoittaneelle päälavan odotetuin esiintyjä oli kuitenkin myöhäisillassa soittanut CMX. Sateen loputtua ja virallista sponsorituotetta Foster’sia oivasti toimivilla kalja-alueilla nauttineena keikka sai tanssivireen mieliin sekä lämmön ihoille jäätävästä yön huurteesta huolimatta. Vaikka materiaali oli ”perinteistä keikkasettiä”, sai encoren jälkeen soitettu Kultanaamio kyyneleet valumaan poskia pitkin.

Yön pikkutunneilla jengimme vääntäytyi takaisin Törnävän syleilyyn, jossa leiriimme oli kokoontunut ystäviä kuin muurahaispesään. Vuosikaudet tutulla paikallaan leirimme pinkkeine pakettiautoineen, puolijoukkutelttoineen, lippuineen ja pressuineen on kerännyt yhteen vanhat, uudemmat sekä täysin uudetkin tutut. Illan peleillä ja leikeillä, viinitonkilla ja tarinoilla höystettynä ilta jatkui perinteisesti hyvin pitkälle aamuun. Keikkailun lopettaneen Tehosekoittimen soidessa pakun stereoista ja iloisten ihmisten nauttiessa festaritunnelmasta mikään ei voi tuntua muulta kuin hyvältä!


Lauantai 14.6.

Lauantai alkoi rattoisasti, vaikkakin hieman turhan aikaisin, puolijoukkueessa turinoidessa, kickherneitä aamiaistellessa, diesel-juomalla hampaita pestessä ja suihkua suunnitellessa. Ennen puolta päivää harmaa taivas valkeni, aamupala sai jatkoa perinteisellä aurinkokummulla samppanjan ja mansikoiden sekä aamukahvin voimalla. Auringonpalvojia riemastutti myös norjankielinen Twister, jossa osanottajat lomittain toistensa päälle taipuessaan saivat reippaan aamujumpan. Aurinkokummulla vuosi toisensa jälkeen pelattavat pelit keräävät aina innokkaita osallistujia – sekä joka vuosi myös alasti juoksevia tai ainakin takapuoliaan näytteleviä festaroitsijoita.

Lauantain festarihurmoksetäyteisessä iltapäivässä festivaalivieraita viihdyttivät muun muassa Negative, Eläkeläiset, Pauli Hanhiniemi, Stella, Scandinavian Music Group sekä hieman rockhengestä poiketen Puolustusvoimien varusmiessoittokunta Jore Marjarannan johdolla. Päälavan illan avasi toden teolla Apulanta auringon syleillessä yleisöä. Takuuvarma festariesiintyjäpoppoo heitti ehkä festarin parhaimman keikan – kuten usein aiemminkin. Vaikka Tonin luotsaama yhtye on soittanut lähes kaikilla vähänkin nimekkäillä festareilla ainakin viimeisen kymmenen vuoden ajan, ei meininkiin koskaan kyllästy. Viimeistään cover-tykitys Pitkä kuuma kesä kirvoitti yleisön mielettömään ralliin. Myös muut lauantain vankat suomalaiset – mukaan lukien YUP sekä Ismo alanko Teholla-kokoonpanossaan – osasivat heittää keikkansa varmoin festariottein.

Zanzibarin kekkerit huipentuivat iltayhdeksän pintaan kovan hc-thrash –bändin eli Rytmihäiriön Saatana on herra –sävelien kiiriessä taivaalle yhdessä savuverhon kanssa. Metelin noustessa ei ollut epäilystäkään, kuka lavalla yleisöä villitsi. Rumbateltan varmasti odotetuin artisti oli ranskalais-suomalainen The Dø. Elokuvamusiikkia säveltäessä tavannut, Ranskan listaykkösenä killunut pari soitti koskettavaa indie-folkia, jota yleisö tapaili ahkerasti mukana, vaikkei duon levyä ole vielä edes julkaistu Suomessa. Illan ehdoton kuningas oli kuitenkin katsojamerestä päätellen SOAD-laulaja Serj Tankian, joka villitsi yleisönsä poliittisilla satiireillaan sekä jättihittinsä Empty Wallsin sävelillä. Libanonilaissyntyisen pienen miehen keikka huipentui Provinssirockin 30-vuotisjuhlailotulitukseen, joka herätti huomion mahtavuudellaan, vaikkeivät Provinssin yöt juuri pientä hämärää pimeämmäksi koskaan kerkeäkään.

Festarialueen bileet jatkuivat päälavan Tankianin jälkeen vielä Saarilavan Herra Ylpön sekä Rumban Pepe Deluxén tahtiin. Molempien lavojen edustalla riitti musiikinnälkäistä yleisöä yön jäätävähköistä pikkutunneista huolimatta, ja etenkin suomalaisen hiphop-vaikutteista konemusiikkia veivaavan Deluxé-duon keikalla pompittiin paikoin raivoisastikin. Festarialueen illan alkaessa olla päätöksessään oli jälleen aika suunnistaa leirintäalueen juhliin jatkoille. Janoisia matkalaisia auttamassa oli muun muassa Saapas-nuorisojärjestön vesipisteitä, joita runsaasta nestehuollosta kiitettäköön. Leirissä Tehosekoittimen, toista iltaa palavien hautakynttilöiden, trangioiden sekä ennen kaikkea ihmisten tuodessa lämpöä luihin ja mieliin oli hyvä jatkaa iltaa pressukatoksen hellässä huomassa.


Sunnuntai 15.6.

Vaikka pyhäpäivä avautui hieman harmaana ja koleana sekä useimman kohdalla hieman kohmeloisena, oli festarialueelle lähdettävä miltei heti silmien auettua, olihan päivän starttaamassa kauan odotettu Paula Koivuniemi. Seinäjoelta kotoisin oleva rautatyttö heitti tänä vuonna ensimmäisen keikkansa kotikonnuillaan. Varhaisesta keikka-ajankohdasta huolimatta iskelmätähti veti jättimäisen YleX-teltan ääriään myöten täyteen. Eturivissä tunnelma oli villi, ja yleisö lauloi mukana Paula Koon kaikille tuttuja kappaleita. Suomen suurin yhteislaulutuokio päättyi Aikuiseen naiseen, jonka aikana mielen valtasivat sekä rajaton riemu sekä suunnaton haikeus. Keikan jälkeen iskelmälavoja huomattavasti nuorempi asiakaskunta oli kiitollinen ja palkittu.

Paulan kanssa samaan aikaan päälavalla yleisöä riemastutti vanha kunnon Popeda, jonka keikalla tukka hulmusi tuulikoneiden voimin. Alkuperäinen Pitkä kuuma kesä ei varmasti jäänyt Apulannan tulkinnan varjoon. Pate Mustajärven veivaama yhtye esiintyi Peitsamon tapaan jo ensimmäisessä Provinssirockissa 30 vuotta sitten. Saarilavalla banjoaan näppäili J. Karjalainen kertomalla Lännen Jukan tarinaa, ja keikan jälkeen samaisella lavalla esiintyi kolmas jo ensimmäisessä Provinssissa lavalle noussut konkari Tuomari Nurmio. Jukan ja Nurmion välissä Saarilavalla tapahtui jotain ennenkuulumatonta, nimittäin ihka oikea vihkimistilaisuus! Sekä vapaamielinen pastori että Provinssirockin järjestäjät tuumasivat rokkipariskunnan vihkimisen todistavan, että Provinssi on aina ollut ihmisten juhla – sekä rakkauden. Pariskunnan mukaan villi vihki-idea juonsi juurensa tunteesta, että haluaisi vain kiivetä katolle huutamaan olevansa rakastunut – ja festareillahan sopii huutaa.

Iltapäivällä keikkoja sekä häitä suurempaan suosioon nousi kuitenkin tantereella pötköttely, vesipisteiden seura ja yleismaailmallinen hengailu kauppareissuineen. Koska en itse koskaan päässyt suihkuun koko lauantain aikana kovasta yrittämisestä huolimatta, oli nyt hyvä aika suihkutella jääkylmän vesihanan alla, pestä hampaat ja juoda tonneittain voitehista vanhinta. S-Market Törnävä oli perinteisesti tulvillaan mäyräkoiralavoja ja savukelaareja – sekä hilpeitä ihmisiä ostoksilla.

Mukavaisen leirintäalueella vietetyn turinointi- ja tankkaushetken jälkeen oli aika tapahtuman, jota Provinssin koko 30-vuotisen historian huipentumaksi kuulin sanottavan: Foo Fightersin Suomen "ensiesiintymisen"! Dave Grohl palkitsi valtavaakin valtavamman yleisönsä heti kättelyssä laulamalla The Pretenderin ja Times Like Thesen. Lopulta entisen Nirvana-rumpalin laulaessa sydäntäsärkevästi My Herota, koko tämän vuoden Provinssirockin ihanuus tiivistyi itselläni tuohon hetkeen. Haikeana mutta onnellisena palasin leirintäalueelle kierreltyämme aikamme ympäri tyhjenevää Törnävänsaaren festivaalialuetta. Posket kipeänä hymyilystä, hyvien telttabileiden taas jatkuessa, jätin ainakin hitusen kateellisena sissibailaajaystäväni vielä leiriin juhlimaan. Kaikista loistavista keikoista ja festarialueen yleensä hyvistä järjestelyistä huolimatta parhaat bileet järjestetään edelleen kuitenkin leirintäalueella – vaikkakin ikää on ehtinyt karttua muutaman vuoden yli seitsemäntoista. Suurkiitokset tästä kaikesta kuuluu kaikille järjestäjille, etenkin lukemattomille vapaaehtoisille sekä ennen kaikkea kaikille 75 000 festarivieraalle, jotka tekivät Provinsirockista 2008 unohtumattoman!

Teksti Heli Fox
Kuvat Jaska Kamila