Myötätuulirock 2008

Suomen kesän ensimmäisenä festariruuhkaviikonloppuna suuntasimme kohti Vantaan Hakunilaa ja 12. kertaa järjestettävää Myötätuulirockia. Kaksipäiväisen festarin aikana oli odotettavissa enemmän ja vähemmän rankkaa musisointia moneen makuun.

Lauantai 14.6.
Sataa, sataa, ropisee…

Myötätuulirockin aikainen aloitusaika lauantaina johti siihen, että iRonican keikka jäi näkemättä. Pääsimme paikalle sopivasti ennen suomalaisen metallin nuorimpien levyttävien artistien, eli RA:n keikkaa. Yllätys olikin suuri, kun keikka tarjoili niin hyvää soittoa kuin myös varsin mukiinmeneviä sävellyksiä. Vaikka lavahabitus ei näin nuorilla pojilla ehkä olekaan se paras mahdollinen, niin silti lavalta huokui selkeä soittoilo eikä äärettömästä jännityksestäkään ollut merkkejä. Näistä pojista kyllä vielä kuullaan, jos vaan kiinnostus treenaamiseen ja musiikintekoon pysyy yllä.

Myötätuulirockissa oli tänä vuonna parista aiemmasta vuodesta poiketen vain yksi esiintymislava, joten bändien välissä oli aina noin puolen tunnin mittainen roudaustauko. Tämä ei ihme kyllä pahemmin ketään häirinnyt, ja aikataulukin piti melko lailla minuutilleen molempina päivinä. Taukojen aikana oli aikaa kierrellä yllättävän isolla festarialueella, ottaa henna- tai airbrush tatuointeja, käydä hyppäämässä benji tai täyttää vatsaansa festarimätöillä tai kylmällä oluella. Tarjolla ei muuten ollut mitään suomalaista peruskaljaa, vaan hiemen eksoottisempia merkkejä: espanjalainen San Miguel ja kaukoidästä tuleva Tiger Beer.

Lava itse oli melko sopivan kokoinen sekä pienemmille että isommille bändeille, mutta miksausteltta oli lavan kokoon nähden melko ylimitoitetun kokoinen, ja se toimi tehokkaasti yleisön jakajana. Tilaa löytyi kyllä kaikille, eikä ryysimistä näkynyt missään vaiheessa. Positiivista oli, ettei alueella joutunut jonottamaan oikeastaan mihinkään: vessoja oli kävijämäärään nähden runsaasti ja anniskelualueellakin myyntipisteitä riitti kaikille ja hieman ylikin. Yleisö oli yllättävän rauhallista läpi koko tapahtuman, eikä järjestysmiehillä tai paikalla olleilla poliiseilla kovin paljon vakavaa työsarkaa tuntunut olevan. Suurimpia häiriöiden aiheuttajia tuntuivat olevan yrityslipuilla paikalla tulleet, jotka eivät humalapäissään ihan aina ymmärtäneet, minne kaikkialle he lipullaan pääsevät ja mitä hyvä käytös on. Muuten tunnelma oli leppoisaa kalja-alueellakin iltaan asti.

RA:n jälkeen lavalle kiipesi raahelainen Charon, joka veti Myötätuulirockissa kesän ainoan kotimaan festarikeikan. Keikan alkupuolen basso-ongelmista huolimatta bändi veti kovan keikan arviolta vajaan tuhannen hengen seuratessa keikkaa lavan edessä ja kalja-alueella, josta oli myös erittäin hyvä näkyvyys lavalle. Kovat tuulenpuuskat hieman haittasivat keikan seuraamista kauempaa, kun äänet tuppasivat ajoittain katoamaan eri suuntiin tuulen mukana. Onneksi festarialueena toimineen urheilukentän pintaa osittain peittävä nurmikko esti hiekkamyrskyjen syntyä.

Charonin jälkeen vuorossa olivat ”Lemin Lehmipojat” eli Stam1na, jonka aikana oli sopiva hetki tutustua ruoka- ja juomatarjontaan. Seuraavana lavalla nähtiin battle metalliaan maailmalle ahkerasti vievä Turisas, jonka keikan aikana sekä nuoret että vanhat saivat pistää jalalla koreasti ja laulaa sydämensä kyllyydestä. Kesän ensimmäinen festarikeikka Suomessa sujui melko mallikkaasti. Valitettavasti keikan puolivälin paikkeilla tuuli laantui ja koko päivän yllä kiitäneet pilvet päättivät aloittaa loppuillan kestäneen kasteluoperaation, mikä teki yleisöstä hieman vaisun keikan loppua kohti mentäessä. Warlord Nygård kiittelikin keikan päätteeksi aurinkoista, pilvetöntä säätä.


Turisaksen viulisti Olli kertoili meille keikan jälkeen tunnelmasta lavalla ja sen ulkopuolella.

Miltä tuntui soittaa Vantaalla?

Oli eka keikka Vantaalla, ja märkäähän se oli, ja aika kylmä. Tämä oli ensimmäinen Suomen festarikeikka tänä kesänä, ja ylipäätään noita harvoja Suomen keikkoja, mitä ollaan tehty. Oli ihan hyvä meininki. En tiedä, kuinka paljon oli jengiä, ehkä joku 1 500. Ei ne varmaan kaikki olleet meitä katsomassa vaan juomassa kaljaa, koska kalja-alue oli aika täynnä, mutta oli kyllä yllättävän hyvä meininki yleisössä kanssa. Hupaisia humppapittejä ja kaikkea muuta. Tämä ei kuitenkaan mikään pelkästään hevifestari ole, oli hyvä meininki siihenkin nähden.

Onko muuten mitään kommentteja, ehditkö yhtään alueeseen ja tähän festariin tutustua muuten?

Järjestelyt toimivat ihan ok ja kaikki hoitivat hommansa tosi hyvin, kuljetukset toimivat mukavasti ja kaikki fasiliteetit olivat kondiksessa, pukutilat olivat sisätiloissa oikeassa talossa.

Oli oikeat suihkutkin ilmeisesti?

Joo, oikein kaksin kappalein. Olisihan se aika unelmaa, jos voisi vaan märällä pyyhkeillä vähän kostuttaa kainaloita ja pistää t-paidan päälle, mutta meillä se on aina vähän semmoinen pakko, valitettavasti…Ennen keikkaa ehdin RA:ta nähdä ja kuulin Stam1nan setin alun, mutta en hirveästi muuten tästä festarina nähnyt. Ihan ok.

Juontajina festivaalilla nähtiin Pauliina Tuomola ja Teemu Suominen, joista Teemun pesti kesti vain lauantain. Nämä musiikin sekatyöläiset muistuttelivat ahkerasti käytännön asioista kuten festareilla pitääkin. Koskaan ei voi muistuttaa liikaa esimerkiksi siitä, minne ne roskat kuuluvat ja missä sijaitsee vesipiste. Kaikesta tästä huolimatta lokkien pataljoona alkoi vaappua taivaan yllä, kun joillekin tuo roskiksen löytäminen oli ylivoimainen haaste. Alueella oli varsin runsaasti ja hyvin sijoitettu jäteastioita, joten tästä ei voi syyttää kuin festivaalivieraita. Muutamassa kohdassa lavalle kipusi myös pari avustajaa Yhdysvalloista asti tulleen paitatykin kera yleisölle t-paitoja ampumaan.

Sade ei näyttänyt loppumisen merkkejä ruotsalaisen Hardcore Superstarsin kiivetessä lavalle. Yleisössä oli kuitenkin selvästi juuri tämän takia paikalle tulleita, olihan kyseessä yksi festivaalin harvoista ulkomaan vieraista, ja tunnelma lavan edustalla oli korkealla sateesta huolimatta. Lavalla nähtiin energistä esiintymistä, ja musiikki toi mieleen lähinnä Guns N’ Rosesin nykyaikaistetumpana ja rankempana. Mukava uusi tuttavuus, joka onnistui piristämään pienoisesta palelusta huolimatta.

Lauantain päättäjinä olivat vielä Teräsbetoni ja The 69 Eyes, joiden molempien aikana oli havaittavissa kasvava yleisökato heikkenevien sääolojen seurauksena. Teräsbetonilla tuskin koskaan on ollut livenä kovinkaan anteeksipyytelevä olemus lavalla, mutta taannoisen euroviisu-pettymyksen jälkeen bändi on entistäkin väkevämpi lavalla. Valitettavasti sää oli meillekin hieman liikaa iltayhdeksän lähestyessä, joten Helsingin vampyyrit jäivät tällä kertaa näkemättä. Paikalle tuntuivat jäävän lähinnä yhteen vankimmat fanit, ja voikin olla, etteivät herrat ole hetkeen Suomessa yhtä pienelle yleisölle soittaneet.

Sunnuntai 15.6.
Luvassa poutaantuvaa

Sunnuntaina alueelle lähdimme taas reippaina ja iloisin mielin omassa kodissa nukutun yön jälkeen. Olimme paikalla jo hieman ennen kahtatoista, ja yllätykseksemme niin oli moni muukin. Päivän avasi Ensiferum, jota oli saapunut katsomaan parinsadan hengen joukko. Keikka kuulosti hyvältä, mitä nyt basson virittely lavalla biisien välissä teki keikasta hieman katkonaisen. Täytyy kyllä todeta, että paremmin Ensiferum sopii iltaan tai yöhön, mutta menihän se näinkin.


Keikan jälkeen pääsimme turisemaan hetkeksi Ensiferumin laulaja-kitaristin Peten kanssa.

Miltä tuntui vetää keikka näin sunnuntaina heti puoliltapäivin? Ei ole varmaan hetkeen tällaista tapahtunut.

Ei ole koskaan näin käynyt oikeastaan. Mun mielestä ainakin kolme tuntia liian aikaisin, tämän kokoisella festarilla ainakin. Normaalisti herään noin kahden aikaan iltapäivällä, niin oli aika tiukassa tänä aamun nousta ylös.

Yleisöä oli kuitenkin saapunut paikalle jonkun verran.

Tuossa matkalla tänne tultaessa arvioitiin, että yleisöä olisi sellanen kiva kourallinen siellä edessä, mutta olihan siellä sitä väkeä.

Onko tullut aikasemmin käytyä täällä Myötätuulessa?

Vuosi sitten soitettiin täällä myös, silloin taidettiin soittaa kahden aikaan iltapäivällä. En muista, mikä bändi perui ihan päivää tai kahta aikaisemmin, ja me tultiin tuuraamaan.

Ensiferumin jälkeen lavalla nähtiin norjalainen Malice in Wonderland. Ei tämä kauniiden, meikattujen poikien glam rock nyt oikein omaan makuun sopinut, mutta eturivissä tuntui olevan paljonkin tyytyväisiä faneja. Biiseissä ei ollut oikein mitään omaperäistä, mutta ehkä tässä tyylilajissa musiikki ei olekaan tärkeintä?

Yleisöä katsellessa oli helppo huomata, miten Myötätuulirock eroaa muista raskaamman musiikin festareista kuten esimerkiksi Nummirockista, Tuskasta tai Pellavarockista: kyseessä on paljon selkeämmin koko perheen festivaali, johon voivat hyvillä mielin tulla kaikki vauvasta vaariin. Joukossa oli jopa kolmen sukupolven voimiin liikkeelle lähtenyttä porukkaa, ja Peltorin Kid-kuulosuojainten käyttöaste oli melko korkealla. Paikalla nähtiin molempina päivinä myös Suomen metallipiirien takuulla nuorin jäsen, 4-vuotias Rony Österlund, vanhempiensa kanssa tietenkin.

Sunnuntain kolmas esiintyjä oli Uniklubi, joka villitsi erityisesti teinityttöjä reilun tunnin hittikavalkadillaan. Keikan päätteeksi nostatettiin tunnelmaa vielä Tehosekoitin-coverilla Kaikki nuoret tyypit. Sääkin poutaantui lyhyen sadekuuron jälkeen ja loppupäivän ajan saatiinkin nauttia poutasäästä ja jopa auringosta kohtalaisen tuulen kera. Uniklubin jälkeen vuorossa oli Ari Koivunen, joka esiintyi nyt ensimmäistä kertaa Myötätuulirockissa. Yleisö jatkoi kasvamistaan ja aurinko sai aikaan rennon piknik-tunnelman. Ari oli melko kalpean ja juuri heränneen näköinen, ja esiintyminen oli hieman vaisua ainakin alussa. Yhtye soitti hyvin ja tarkasti, mutta vähän tuntuu edelleen siltä, että kyseessä on vaan taustabändiksi kerätty joukko ammattimuusikoita eikä niinkään yhteen nivoutunut bändi. Ari kyllä laulaa hyvin, sitä ei voi kieltää, mutta hieman lattea tunnelma esiintymisestä jäi.

Auringonpaiste sai sunnuntai-iltaa kohden hymyt nousemaan ihmisten huulille herkemmin, ja myös benji-tornilla nähtiin paljon enemmän aktiivisuutta kuin lauantaina. Alueella jonkinsorttisena maskottina pyörinyt valkoiseen pupuasuun sonnustautunut kaveri teki pitkän loikan, ja hämmästelijöitä riitti. Jäätelömyyntikin näytti lähtevän nousuun, ja sekä Valion jäätelökioskilla että Alepan konttimyymälällä riitti asiakkaita. Vesipisteen tärkeydestäkin jaksettiin lavalta muistuttaa.

Arin jälkeen lavalla nähtiin täysin erilaista liikehdintää, kun Negative pääsi vauhtiin. Täyttä paahtoa mentiin noin tunnin ajan, ja vaikka bändi ei omiin suosikkeihin kuulu, täytyy myöntää, että pojat osaavat ottaa yleisön ja lavan haltuunsa. Alun mikkiongelmatkaan eivät menoa haitanneet, ja kohtalaisen suuruiseksi kasvanut yleisö, jossa oli yllättävän paljon japanilaisia, tuntui tykkäävän. Vaikkei Vantaan yleisö tainnut ihan yltää voittamaan Provinssissa olleiden fanien kirkumista, veti bändi silti hyvällä energialla läpi keikan. Keikan loppupuolella lavalla nähtiin myös Negativen uusimmalla levyllä vieraillut laulaja Capri.

Negativen jälkeen oli tiedossa ohjelman ehkä poikkeavin yhtye, Yö. Etukäteen olimme keikan suhteen melko skeptisiä, joten yllätys oli melkoinen, kun yleisö eturivin teinitytöistä kalja-alueen keski-ikäisiin miehiin jammaili ja lauloi mukana koko setin ajan. Onhan Yöllä kyllä melkoinen radiohittien määrä, joista valita, joten keikalla ei tullut vastaan tuntemattomia biisejä, vaikkei ole koskaan kokonaista levyä edes kuunnellut.

Ennen illan pääesiintyjiä lavalla kipusi vielä Vaasan lahja kotimaiselle metallille eli Sturm und Drang, jonka esityksen aikana nähtiin festarin ainoat pyrotehosteet. Kyseinen yhtye oli tullut katsastettua viikkoa aiemmin Kivenlahtirockissa, joten yllätyksiä ei tullut vastaan. Keikka meni aika lailla samoilla linjoilla tuttujen cover-valintojen kera, mutta yleisölle se tuntui kelpaavan mainiosti.

Sunnuntai-illan pääesiintyjät Graham Bonnet & Joe Lynn Turner saapuivat paikalla valkoisessa limusiinissa noin tunnin verran ennen keikkaa. Back to the Rainbow -teemalla vedetyn parin viikon Suomen kiertueensa päätöskeikan Vantaalla veivanneella kaksikolla oli apuna taitavia muusikoita ja pari taustalaulajaakin, ja meno oli melkoista Bonnetin antaessa kaikkensa biisien aikana. Valitettavasti Turnerin veto jäi näkemättä, kun koti alkoi jo illan viiletessä kutsua.

Kaiken kaikkiaan Myötätuulirock oli todella positiivinen kokemus. Järjestelyt toimivat hyvin, alue oli miellyttävä ja näkemistä riitti, vaikka kaikki tapahtuikin vain yhdellä lavalla. Ensi vuonna uudestaan!

Teksti ja kuvat: Stiina Rasimus ja Roni Sahari