Tämä päivä      Tapahtum(i)a
 

Kirjaudu sisään

Käyttäjänimi
Salasana
Unohtuiko salasana? | Rekisteröidy
  

Muhelinpurock 2008

Aurinkoinen viikko huipentui Lieksan satama-aukealla järjestettävään Muhelinpurockiin. Itse tapahtumallahan on pitkä historia, joka kantaa aina vuoteen 1999, jolloin Lieksalaiset rokkaajat löivät viisaat päänsä yhteen, tuloksena edellä mainittu festivaali. Paikkana palveli vielä tuolloin Lieksan jäähalli.

Tänä vuonna kattaukseen kuului menevää rockia, punkia ja metallia, joten illan musiikkitarjonta tuskin jättäisi kylmäksi. Tämä ei ikävä kyllä pätenyt keliin, sillä koko viikon lämpimästi paistellut aurinko loisti varsinkin loppuillasta poissaolollaan ja lavan savukone sai seuraa höyryävistä hengityksistä.

Tapahtumahan laajeni tänä vuonna taas kaksipäiväiseksi. Ensimmäisenä päivänä, eli perjantaina järjestettiin bändikatselmus, jonka voittaja avaisi varsinaisen Muhelinpurockin Lauantaina 7.6. Perjantaina emme päässeet katselmusta vilkuilemaan ja festivaalin aloittanut voittajabändi jäi ikävä kyllä myöskin näkemättä.Seuraavaksi lavaa ja yleisöä saapui lämmittämään jonkinmoisen kulttibändin viittaa kantava grind-jazz duo Cause For Effect. Yhtye oli kerännyt lavan edustalle fanijoukon, joka jaksoi riehua bändin mielipuolisten rutistusten parissa koko puolituntisen setin ajan. Sekä bändillä, että yleisöllä tuntui olevan hauskaa, mutta itse päätin hieman ennen setin loppua lähteä tutustumaan lopun festarialueen tarjontaan. Edellisen vuoden tapaanhan festarilla ei ollut anniskelualuetta, joskin tarjolla oli ilmaista vettä ja kohtuuhintaista ja maukasta festaripöperöä, jota hupeni illan mittaan parikin lautasellista. Sisäänkäynnin viereen oli myös pystytetty ensiaputeltta, joskin kyseisen teltan henkilökunta sai olla koko illan varsin rauhassa.

Grind-jazz jyrän poistuttua lavalta seurasi pieni paussi, jonka jälkeen teltan melutasoa saapui nostamaan Lappeenrantalainen Hardcorekoneisto Heads Down.Seuranneen kolmevarttisen aikana lavalla nähtiin sen verran liikettä ja energiaa, että oli silkkaa hyvää tuuria että teltta pysyi paikallaan. Heads down vastasi illan yllätyksestä ja jäi ehdottomasti mieleen päivän parhaana esiintyjänä.

Alkuperäisen ohjelman mukaan seuraavaksi olisi esiintynyt Joensuulainen funk-akti Stu, mutta minulle tuntemattomasta syystä bändi joutui peruuttamaan keikkansa. Korvaavaksi esiintyjäksi oli haalittu niin ikään Joensuulainen Supersounds, jonka räväkkää rokkia seurailin teltan ulkopuolelta. Keli alkoi tosiaan tässä vaiheessa kääntyä viileästä kylmäksi ja mukaan varattu ohut takki ei paljoa lämmittänyt. Hieman ennen Supersoundsin aloittamista olimme tehneet visiitin alueen ulkopuolelle, metsän viereiselle puistoaukealle. Samalla reissulla kiinnitimme myös huomiota aiempia vuosia tiukempaan päihdekontrolliin. Järjestysmiestoiminta oli totutusti esimerkillistä.

Supersounds lopetteli keikkansa ja alkoi Amoralin odottelu. Bändin ja odottelevan yleisön huonoksi onneksi yhtyeen bussi oli hajonnut matkalla ja Amoral saapui paikalle puolisen tuntia myöhässä.Bändin kamat olivat lavalla hetkessä ja soundcheckiin ei aikaa pahemmin tuhlautunut. Yleisöä telttaan oli pakkautunut huomattavasti enemmän kuin aiempien pumppujen aikaan. Lyhyitä esittelyitä seurannut kolmevarttinen turpaanveto sai yleisön mukaansa heti alusta alkaen. Lavalla liikettä oli siihen malliin että kuvaaminen alkoi tuottaa jo melkoisia vaikeuksia. Keikan puolivälin tienoilla kylmyys alkoi purra jo luihin ja ytimiin ja oli aika harkita poistumista siitä huolimatta, että illan pääesiintyjä I Walk The Line jäisi näkemättä.


Sormet kohmeisena, mutta hyvillä mielin jätimme festarialueen taakse ja suuntasimme takaisin satamaan ja lämpimään autoon. I Walk The Linen missaaminen harmitti, mutta ulkona oli yksinkertaisesti niin kylmä, että nautintoa keikasta tuskin olisi saanut nimeksikään. Entä jälkitunnelmat? Hyvät. Muhelinpurock oli taasen panostanut hyviin ja varmasti origenelleihin esiintyjiin, alue oli edellisen vuoden tapaan mainio ja sieltä löytyi kaikki tarvittava. Erityismaininta menee kyllä festariruoalle, joka oli hinta-/laatusuhteeltaan ensiluokkaista. Muhelinpurock jätti suuhun hyvän maun. Jos festari jatkaa kehittymistään havaittuun suuntaan, ovat odotukset vuotta 2009 ajatellen erittäin korkealla.

Teksti: Mika Martikainen & Kati Korhonen
Kuvat: Mika Martikainen

Lisää kuvia osoitteessa www.maailmantammi.com