YleX Pop 2008
Radiokanava YleX:n perinteinen ilmaiskonsetti keräsi Helsingin Kaisaniemen puistoon joukon musiikin, auringon ja yhdessäolon ystäviä. Vaikka kävijöiden määrä konsertissa lasketaankin jopa kymmenissätuhansissa, vallitsi alueella leppoisa pikniktunnelma. Huopansa ja seurueensa saattoi sijoittaa halutessaan aivan lavan läheisyyteen, tai suosiolla jättäytyä kauas nurmikentille, jotka nekin olivat istuskelijoilla kansoitettuja. Ei ihme, että tapahtuma mainitaan usein festarikesän avaajaksi. Vaikka bändit keräävät innostuneen yleisön paikalle, on kyseessä paljon enemmän kuin pelkkä konsertti.

Päivän bändikattaus olikin kutsuva ja monipuolinen. Viime aikoina paljon radiossa soinut
Chisu esiintyi ensimmäisenä, ja seuraavaksi lavalle astui kovin erilaista tyylilajia edustava
Ari Koivunen. Koivunen yhtyeineen oli edellisenä päivänä palannut Japanin kiertueelta ja ehtinyt heittää vielä välissä keikan Tampereella - melko kunnioitettava suoritus! Väsymys ei bändin soitannassa kuulunut lainkaan. Ari Koivusen jälkeen lavan ottivat vuorollaan haltuunsa tanssillisen keikan vetänyt
Mariko sekä
Herra Ylppö & Ihmiset. Tiivis lavanedustayleisö vaihtui musiikkimakujen mukaan, mutta joukko sitkeitä nuoria neitoja vietti lavan edustalla epäilemättä koko päivän. Huhun mukaan muutama fani oli nimittäin saapunut odottamaan illan viimeistä esiintyjää,
Sunrise Avenueta, jo aamuseitsemältä. Kesän ainoan Suomen keikkansa soittanut yhtye ei pettänyt odotuksia, sen saattoi huomata myös yleisöä seuraamalla.

Monet olivat saapuneet paikalle koko perheen voimin. Lapset - tai lähitalojen naapurit - olikin huomioitu tapahtuman järjestelyissä maltillisella äänentoistovoimakkuudella. Kun useat vanhemmat olivat vielä lisäsuojanneet jälkikasvunsa korvat asiallisesti, saattoivat perheen pienimmätkin keskittyä musiikista ja tunnelmasta nauttimiseen. Oman isän tai äidin olkapäiltä käsin olikin helppoa moshata lempibändin tahtiin.
Valtaosa yleisöstä oli kuitenkin nuorta festarikansaa. Etenkin heille on suunnattu YleX:n ja yhteistyökumppaneiden kesäkumikampanja, joka avattiin perinteiseen tapaan konsertin yhteydessä, nyt jo 14. kertaa. Kun uudet kesäkumisloganit oli esitelty, kampanjan polkaisi käyntiin vuoden 2008 kesäkumibiisin ensiesitys. Sen esitti
Pariisin kevät feat. Katri Ylander ja Super Janne, ja kappale tulee taatusti soimaan tiuhaan radiossa koko kesän ajan. Kesäkumeihin taas tullaan törmäämään useilla tulevan kesän festareilla. Hyvä niin - kuinkahan montaa suviöistä tautitartuntaa ne ovatkaan olleet vuosien varrella estämässä!
Teksti: Anna Kosonen
Kuvat: Jaska Kamila