Sziget 2007, osa 1

Jälleen kerran on selvitty hengissä viikon kestäneestä, ympärivuorokautisesta festarirupeamasta. Sziget tarjosi jälleen kerran niin runsaasti nähtävää ja koettavaa, että kaiken kuvailemisesta syntyisi helposti kirja. Tässä nyt kuitenkin jonkinsorttinen katsaus menneen elokuun meininkiin.

Paikan päälle pääseminen

Bussilla

Onneksi laiva lähti vasta illalla ja tiedossa oli yö Tallinnan laivalla, jossa pääsi ensi kertaa tutustumaan tämän vuoden matkalaisiin. Aika kuluikin niin nopeasti, että yhtäkkiä olikin jo aamu ja aika vaihtaa Tallinnan satamassa odotteleviin Taisto-busseihin pienille päiväunille. Ensimmäinen pysähdys olikin heti kohta Pärnussa, josta viimeistään ostettiin syötävää ja juotavaa edessä olevaa pitkää matkaa varten. Noin vuorokauden kestäneen bussimatkan päätteeksi saavuimme viimein Krakovaan muutamaa tuntia aikaisemmin, kuin oli alunperin tarkoitus, vain todetaksemme, että emme vielä saaneet huoneita. Oli odotettava muutama tunti torkkuen kuka missäkin, ja pientä ärtymystä saattoi lukea muutamilta kasvoilta.

Krakova on kaunis kaupunki, puhumattakaan useista kellaribaareista, joissa pehmeän homeen tuoksu on mielenkiintoinen kokemus. Suomalaiselle positiivista on myös se, että harvasta paikasta sinua tullaan hätistelemään pois. Paikat ovat usein auki hyvinkin pitkään ja yleensä itse ymmärtää lähteä vasta sitten, kun katselee baarimikon haukottelua tiskin takana.

Seuraavana aamuna oli kohteena jo itse Budapest, ja matkaakin oli jäljellä enää vain noin 8-9 tuntia, mikä ei tässä vaiheessa enää tuntunut miltään. Perillä matkalaiset pudoteltiin omiin hotelleihinsa ja tässä vaiheessa oli parisen tuntia aikaa ensimmäiseen festaribussiin, joten pikainen suihku ja aulabaariin. Niin, aulabaariin, harvemmin festareilla pääsee tällaista luksusta harrastamaan, mutta kyllä kelpaa pitkän kesän päätteeksi.

Lentäen

Helsinki-Vantaan lentoasemalla oli havaittavissa pientä jännityksenpoikasta, kun porukkamme alkoi aamukahdeksan maissa kokoontua. Osa porukasta maisteli ensimmäisiä oluita jo kentällä, ja loputkin korkkasivat koneessa. Lento sujui melko mukavasti, ja perillä odotti kuljetus hotellille. Budapestin liikenne ei tälläkään kertaa tuottanut yllätyksiä, vaan saimme perinteiseen tapaan kökötellä ruuhkassa reilun tunnin ajan, mikä ei tosin ole kovin paha juttu kaupungin koon huomioon ottaen. Lentäminen sopii ehdottomasti niille, jotka ovat jollain tavalla mukavuudenhaluisia. Tosin vähemmän jänniä tarinoita ja mielenkiintoisia muistoja siitä jää kuin bussimatkasta.

Ja sitten itse asiaan…

Keskiviikko 8.8.2007

Ensimmäisenä mielessä hotellihuoneen avaimen saamisen jälkeen oli lipun vaihtaminen rannekkeeseen, joten oli syytä suunnata kohti Szigetin portteja. Matkalla tuli hankittua myös äärimmäisen hyödyllinen, koko Sziget-viikon ajan voimassaoleva julkisen liikenteen lippu, joka tarjoaa huimaan 12 euron hintaan mahdollisuuden matkustaa kaikilla Budapestin kaupunkialueen julkisilla kulkuvälineillä ilman pelkoa tarkastusmaksuista. Festivaalilipun vaihto rannekkeeksi sujui alkuiltapäivästä erittäin joutuisasti, ja pian olikin aika lähteä ruoka- ja erityisesti juomaostoksille läheiseen hypermarkettiin, Auchaniin. Tämä ostoskeidas tarjoaa kaikkea mahdollista, mitä voit ikinä festareilla kaivata, ja vähän muutakin. Perille löytää aina seuraamalla festarikansan jatkuvaa virtaa festivaalin porteilta kaupalle ja takaisin.


Hellettä piisasi, elohopea liikkui auringossa varmasti 40 °C kiepeillä, joten mikäs siinä oli istuskella virvokkeita nauttien hotellin pihalla ja odotella bussimatkalaisia. Kun koko poppoo muutaman tunnin kuluttua oli saatu kasaan, siirryttiin melko vauhdikkaasti aluetta kohti, koska pimeys oli laskeutumassa tunnin kuluttua. Festarialueen pääväylillä ja lava-alueilla on ihan kohtalainen valaistus, mutta saarelle jää myös paljon pimeitä paikkoja, joten on kannattavaa mennä ensimmäisenä päivänä valoisaan aikaan paikan päälle ihmettelemään. Nopeasti hankkiuduttiin päälavan lähellä olevien ruokakojujen luo masuja täyttämään ja siitä ranskalais-espanjalaisen Manu Chaon keikkaa seuraamaan. Yhtye oli hankittu brittiläisen Mikan tilalle, ja ainakaan meitä ohjelmamuutos ei haitannut tippaakaan. Yleisöä oli todella paljon ja fiilis oli korkealla, porukka tanssi ja nautti keikasta lämpimässä kesäillassa täysin siemauksin. Tämä saattoi olla jopa koko tämän vuoden Szigetin paras keikka. Nautinnon teki täydelliseksi viikon ensimmäinen aito oikea unkarilainen punkkukola, nam!

Keikan jälkeen oli pakko saada vielä toinen koko vuoden ajan kasvanut himo tyydytettyä: oli pakko saada lángos. Tämä äärimmäisen rasvainen ja varmaankin juuri siksi erittäin herkullinen ruoka on hyvin yksinkertainen mutta silti täyttävä ja taivaallisen maukas. Käytännössä lángos on lähinnä uppopaistettu paksu lettu, jonka päälle tulee erilaisia lisukkeita. Perinteisin versio tuntuu olevan lángos ranskankerman, juustoraasteen ja valkosipulin kera, mutta alueelta löytyi runsaasti muitakin päällysvaihtoehtoja, kuten makkaraa ja chiliä. Kun lángosnälkämme oli tyydytetty, todettiin pimeyden takia paremmaksi siirtyä hotellille valmistautumaan seuraavan päivän rientoihin.

Torstai 9.8.2007

Jos et ole koskaan päässyt festariaamuna porekylpyyn skumppapullon kera, et voi aavistaakaan, miten ylelliseltä se tuntuu. Eikä edellisiltana nautittujen alkoholiannosten mahdollisista jälkivaikutuksista ole tämän käsittelyn jälkeen tietoakaan. Jälleen yksi hotellimajoituksen hyviä puolia telttailuun nähden. Sinänsä Szigetissä on otettu hyvin huomioon telttailijatkin: on vessa- ja suihkukontteja, joissa on juokseva vesi ja sähköt sekä oikeat posliiniset vessanpöntöt, ja lisäksi on muun muassa paikkoja astioiden pesemiselle ja narikoita tavaroille. Saarelle tultaessa on myös mahdollista vuokrata varashälytin, joka kiinnitetään omaan rinkkaan tai vastaavaan. Alueen uloskäynnissä on portit, jotka alkavat hälyttää, jos joku sitten yrittää viedä laukkuasi pois alueelta hälyttimen kera. Aika näppärää.


Ilma oli aamulla edelleen erittäin helteinen vaikkakin pilvinen, ja alkuiltapäivästä tehty shoppailu- ja ihmettelykierros festarisaarella oli melko hikinen. Sen jälkeen muutama tunti kuluikin mukavasti hotellilla nesteytyksen parissa. Alkuillan pienet sadekuurot olivat tervetulleita ja viilensivät ilmaa juuri sopivasti, että jaksettiin taas liikahtaa alueelle.

Szigetissä on yksi erittäin harmillinen piirre, jos on tullut bändejä katsomaan: juuri niillä yhtyeillä, jotka ehdottomasti haluaisi nähdä, on valitettava taipumus soittaa päällekkäin. Tämä on varsin ihmeellistä, kun ottaa huomioon, että festari sentään kestää kokonaisen viikon verran. Tämän ilmiön seurauksena jäi brasilialainen Soulfly tällä kertaa näkemättä, koska päälavalla samaan aikaan esiintynyt brittiläinen The Chemical Brothers oli ehdottomasti nähtävä. Eikä se pettänyt. Elektronisen musiikin esittäjien festarikeikoilla näkee yleensä kaikkein hienoimmat valoshow’t, eikä The Chemical Brothers tehnyt tässä kohtaa poikkeusta. Valtavilla valotauluilla nähtiin jatkuva kuvien ja värien ilotulitus, ja siinä ohessa kuultiin muutama hittibiisikin miksattuna tanssimusiikin hypnoottiseen virtaan.

Jälleen syystä tai toisesta jätettiin ilta alueella aika lyhyeen ja siirryttiin takaisin hotellille, jossa bileet vaan jatkuivat. Vielä ei kuntoa löytynyt alueen yötapahtumien seuraamiseen, mutta onneksi oli vielä viisi täyttä päivää jäljellä.

Perjantai 10.8.2007

Perjantaina suunnattiin alueelle iltapäivän puolessa välissä tavoitteena nähdä illan aikana enemmänkin kuin yksi bändi. Ensin tuli vilkaistua muutaman biisin ajan brittiläistä The P45sia, jota nimen perusteella kuviteltiin The B52s-coveribändiksi; he kun esiintyivät Pesti Est –lavalla, jossa on aiempina vuosina nähty hyvinkin vakuuttavia coverivetoja. Bändi osoittautui kuitenkin vaan vanhoja rokkibiisejä veivaavaksi pumpuksi. Ihan hyvää kamaa, mutta ei ollut aikaa jäädä ihmeemmin fiilistelemään.

Kiireen syynä oli päälavan perjantain ohjelman avaaja, yhdysvaltalainen Gogol Bordello, joka on nopeasti kohonnut kaiken kansan (ainakin festarikansan) tietoisuuteen ”must see” -livebändinä tämän vuoden aikana. Eikä suotta: yhtye on livenä aivan omassa elementissään. Vauhdikas mustalaismausteiden sävyttämä musiikki yhdistettynä yhtyeen jäsenten energiseen esiintymiseen saa melkeinpä kenen tahansa tanssijalan vipattamaan. Erityisen suuren vaikutuksen teki yhtyeen viulisti, joka hiusten ja parran harmauden perusteella ei mikään kovin nuori jamppa enää ole. Mies jaksoi viuhua pitkin poikin yleisönkin keskellä eikä väsymisestä ollut mitään merkkejä. Kunnon teräspappa.



Sitten olikin aika kierrellä taas alueella. Sää oli edelleen helteinen ja nyt jopa aurinkoinen, joten vettäkin oli muistettava nauttia. Nähtiin ”ihmispesula”, joka oli varmasti tervetullut uusi vekotin ainakin leiriytyjien mielestä.



Vaelleltiin, syötiin ja juotiin, ja jonkin ajan päästä päädyttiin hylätyn tiilirakennuksen takapihalle sijoitetun Zuzda-lavan luo, joka kulki myös Crusher-lavan nimellä. Lauteilla oli slovakialainen Eternal Bleeding. Tämä äärimmäisen brutaalia death metallia soittava trio oli mukava isku vasten hämmästynyttä katsetta kesken päivän. Tämän tyylin musiikki harvemmin uppoaa kuin pieneen fanaattiseen ryhmään ja vaikka itsekin tähän ryhmään kuulun, ei bändi tuntemattomuutensa takia jaksanut säväyttää muutamaa biisiä pidempään, kun homma alkoi jo tuntua toistolta. Crusher-lava oli yksi mukavista uudistuksista. Olihan tuossa samalla paikalla viime vuonnakin joku lava, mutta tämänvuotinen päivä per genre -jako tuntui oikein toimivalta. Tällä lavalla todistettiin paljon väkevämmät rypistykset verrattuna alueen ”viralliseen” hevimekkaan eli Hammerworld-lavaan.

Päälavan kolmantena esiintyjänä perjantaina oli yhdysvaltalainen Pink, jonka esitys ei jättänyt kylmäksi. Melko valtavan kokoinen yleisö oli täysillä mukana, ja hyväntuulinen Pink sai hyvin otettua yleisön haltuunsa. Neito kyllä osaa pitää huolta yhtyeestäänkin: esityksen aikana lavalle tuotu baarimikko tarjoili bändille ja tietenkin itse laulajalle mojitoja. Settilista piti sisällään oletetusti kaikkien albumien suurimmat hitit ja ainakin henkilökohtaisina ylläreinä tulleet Janis Joplin -potpuri ja 4 Non Blondesin suurin hitti Whats up?.


Pinkin esityksen jälkeen Hammerworld-lavalla oli tiedossa kanadalaista industrialia. Yli kaksi vuosikymmentä koossa ollut Skinny Puppy sai valtavan teltan vedettyä väljästi täyteen, ja paikalla olleet selvästi nauttivat kuulemastaan. Vaikka yhtyeen materiaali ei olekaan kovin tunnettua muualla kuin alan piireissä, muutamia biisejä tunnistettiin sieltä täältä. Bändin visuaalisuus meni kyllä osittain hukkaan Hammerworld-lavalla, vaikka se pimeys plussaa onkin. Reilun myöhästelyn jälkeen (joka lienee enemmän sääntö kuin poikkeus tällä lavalla) ei mielenkiinto jaksanut kantaa täysin keikan loppuun asti. Koska emme ole yhtyeen suurimmat fanit, ei näitä muutamaa biisiä jäänyt suoranaisesti kaipaamaan, vaikka veto olikin yksi parhaita, mitä tästä genrestä on tullut todistettua.

Ehkä syynä oli runsas ulkoilmassa oleskelu, helle tai Gogol Bordellon keikan aikainen riehuminen, mutta jokin sai silmät painumaan uhkaavasti kiinni taas jo ennen puolta yötä. Oli siis palattava hotellille jatkamaan ja odottelemaan uuden aamun sarastusta.

Lauantai 11.8.2007

Lauantai alkoi taas pilvisenä mutta helteisen kuumana, ja lähdettiin alueelle hyvissä ajoin kiertelemään myyntikojuja. Osteltiin koruja, katseltiin vaatteita ja syötiin broilerin puolikas. Sitten sää päätti tehdä äkkikäännöksen huonompaan. Päälle iski ukkosmyräkkä ja vettä tuli taivaan täydeltä. Aikamme sadetta pidettyämme päätimme rohkeasti lähteä liikkeelle, kun sadekin näytti hieman laantuvan. Sanotaanko näin, että parempiakin päätöksiä on tullut elämässä tehtyä. Onneksi lämpötila pysyi sateesta huolimatta korkealla, joten vilu ei läpimärkiä ihmisiä päässyt häiritsemään. Ei muuta kuin Auchanista sateenvarjoja ja kumisaappaita hakemaan. Saman idean olivat saaneet monet muutkin, mutta kukaan ei joutunut kaupasta tyhjin käsin poistumaan.

Kuivat vaatteet päälle, hieman lepoa, ja ei kun menoksi taas. Alueella näky oli aika pelottava: päälavan edustan aukion takaosa, jota edellisinä päivinä oli vielä kasteltu pölyn taltuttamiseksi, oli melkoinen mutalätäkkö. Mieleen nousi väistämättä kuvat tämän vuoden Roskildesta, varsinkin kun yllä vyöryi koko ajan uhkaavan näköisiä pilviä. Onneksi oli ne kumisaappaat mukana.


Seurailtiin jonkin aikaa läntisen naapurimaamme edustajan The Hivesin menoa päälavalla läheisen baarin antimista nauttien, kunnes poikien ylimielisyys alkoi ottaa päähän. Mikä siinä on, että ruotsalaiset yhtyeet luulevat olevansa kaikkien palvomia? Ei sitä uhoa kestänyt enää hetkeäkään, joten lähdettiin katsastamaan muiden lavojen tarjontaa. Ensimmäisenä matkan varrella vastaan tuli hare krishna -telttalava, jonka vieressä oli kasviruokajakelu juuri loppumaisillaan. Tätä lavaa ei ole varsinaisesti merkitty festarialueen karttaan, mutta siellä se on joka vuosi nököttänyt. Teltassa on nähty ainakin hare krishna -heviä ja -punkkia, ja molemmat ovat musiikillisesti olleet ihan jees kuunneltavaa. Valitettavasti sanoituspuoli on näillä yhtyeillä aika suppea: kahden eri mantran toistoilla ei oikein kovin pitkälle pääse.

Seuraavana matkan varrelle osui blueslava, jolla esiintymistään aloitteli paikallinen The Hoochie Coochie Gals. Voimakasäänisiä naisia kimaltelevissa strassipuvuissa, tulipahan sitäkin nyt nähtyä. Samassa huomasimme viereisellä screenillä tutut kasvot: yksi ystävistämme oli päässyt unkarilaisen tv-kanavan pikkuiselle lavalle lukemaan uutisia unkariksi! Selvisi, että ihmisiä oli poimittu yleisöstä ihan satunnaisesti ja uutisten lukemiset nauhoitettu. Lopullista käyttötarkoitusta ei oikein saatu selville, mutta ainakin paikallisilla tuntui olevan hauskaa, kun ulkomaalaiset yrittivät saada paperiin kirjoitettuja sanoja lausuttua ääneen.

Jatkettiin matkaa vielä eteenpäin ja ohitettiin Exit Talentum –lavan, jolla paikalliset pienemmät yhtyeet ja muutama ulkomainenkin pääsevät näyttämään kykyjään. Hetken päästä päädyttiin iWiW World Music –lavan luo, jossa oli jo täydessä vauhdissa romanialainen Fanfare Ciocarlia -niminen yhtye ”Queens & Kings” esityksensä kanssa. Mustalaismusiikkia soittava brass band, jonka esiintyminen Helsingissä viime vuonna oli suuri menestys, oli tuonut mukanaan suuren joukon suosittuja mustalaislaulajia, ja yleisö tuntui nauttivan. Soitto oli todella menevää ja hyväntuulista. Päätettiin kuitenkin lähteä taas valumaan kohti päälavaa hyvissä ajoin ennen illan pääesiintyjän, Nine Inch Nailsin esiintymistä.


Päälava-aukiolle tultaessa lavalla oli vielä kovassa vauhdissa unkarilainen Kispál és a Borz. Tämä yhtye esiintyy jostain syystä joka ikinen vuosi Szigetissä. Ehkä kyseessä on paikallinen Apulanta tai Kotiteollisuus, joka nähdään kaikilla oman maansa rockfestareilla. Musiikki on ihan kuunneltavaa, mutta ehkä kielimuuri tai muu kulttuurinen ero estää meitä suomalaisia ymmärtämästä tämän yhtyeen suurta suosiota. Ehdittiin siinä ohessa sitten rämpiä mudassa kohti suomalaisten vakiomestaa, Zen Caféta, josta tosin tänä vuonna oli nimikyltti kokonaan poissa. Sen nurkalla seisoskellen yritettiin saada sitten selkoa paikallisten tavasta hoitaa iltapäivän rankkasateiden aiheuttama mutaongelma: alueelle tuotiin isoja kasoja hiekkaa ja pieni Bobcat, joka sitten yritti niitä kasoja sinne mudan sekaan levitellä. Tämmöistä lähestymistapaa ei ole muualla vielä tullut vastaavassa tilanteessa vastaan, eikä se kovin helpolta menetelmältä näyttänyt.

Pimeyden laskeuduttua hieman yhdeksän jälkeen päälavalle nousi monien kovasti odottama Nine Inch Nails. NIN oli raahannut lavalle suuren määrän omia valolaitteitaan, muun muassa laskeutuvan valoverhon, ja show oli ilmeisesti mieleen monille, mutta valitettavasti nyt ei oikein uponnut. Ehkä syynä oli se, että olimme nähneet samaisen esityksen juuri viikkoa aikaisemmin Ankkarockissa, mutta jotenkin musiikki tuntui lähinnä puuduttavalta. Huomio keskittyi koko ajan mielenkiintoisempiin asioihin kuten siihen, kuka ensimmäisenä liukastuu edessämme olevaan mutalätäkköön. Taustamusiikkina edellä mainitulle spektaakkelille NIN toimi loistavasti, mutta täydellä keskittymisellä maku meni nopeasti.

NINin jälkeen oli aika hoitaa vähän ruokatankkausta ja sitten mentiin tämän vuoden kaljasponsorin Arany Ászokin telttalavalle katsastamaan Szigetin perustamisen syynä ollutta yhtyettä, unkarilaista Sziámia. En sitten tiedä, onko unkarilaisten musiikkimaku 15 vuoden aikana muuttunut niin rajusti vai missä lienee syy, mutta muutaman tuhannen katsojan vetoiseen telttaan oli eksynyt arviolta vain noin 200 ihmistä, eikä meno ollut todellakaan katossa. Ei kyllä iskenyt meihinkään tämän yhtyeen musisointi. Ehkä Szigetin perustajan Péter Müller Sziámin kannattaisi jatkossa keskittyä pelkästään suurta suosiota nauttivan festarin järjestämiseen ja jättää bändihommat muille. Olimme odottaneet jotain vähän hienompaa, joten hieman katkerina lähdimme tallustamaan poispäin alueelta. Onneksi seuraavana päivänä oli tiedossa jälleen uusia elämyksiä.

Jatkuu osassa 2 ->

Teksti: Stiina Rasimus, Roni Sahari ja Jaska Kamila
Kuvat: Roni Sahari, Jaska Kamila, Stiina Rasimus, Simo Ylijoki