Jalometalli 2007

Kaksi yötä omassa sängyssä viikon mittaisen Sziget-festivaalin päätteeksi oli vähintä, mitä ruumis tässä vaiheessa tarvitsee ennen uusia festareita. Kello soi kuuden maissa aamulla, ja nopeasti oltiinkin jo autossa ja matkalla Ouluun Jalometalli-festivaaleille. Ajomatka oli pitkä, mutta tunnelma autossa oli korkealla, joten matka meni kohtuullisen nopeasti. Oulussa turhautuminen oli lähellä, kun hotellissa varaus osoittautui kadonneen bittiavaruuteen, mutta pienen säädön jälkeen toisesta hotellista liikeni huone. Näin pienen asiaankuuluvan alkusäädön jälkeen olikin aika suunnata festivaalialueelle katsastamaan tämä pieni mutta pippurinen festivaali, joka on tuttu varmasti kaikille genren faneille ainakin nimenä.

PERJANTAI 17.8.2007

Pienen seikkailun ja etsinnän jälkeen alue löytyi. Oulussa on sinänsä helppo suunnistaa, mutta pari viittaa lisää paikan päälle ei olisi ollut pahitteeksi. Itse alue oli jonkinmoinen yllätys, kun paikasta ennakkoon ei ollut juurikaan tietoa. Kyseessähän on teollisuusalue, jonka suojassa sijaitsee Club Teatria ja tämän pihassa taas päälava. Onneksi sentään sisääntuloporttien vierestä löytyi se jokaisen festivaalin oma juopottelukumpu. Alueella kun ei nurmikkoa ole, vaan asfaltti kopisee kenkien alla päälavan liepeillä ja sisälavalla ollaan klubiympäristössä. Sää olisi voinut tilaisuutta paremminkin suosia: aurinko sinänsä paisteli nätisti, mutta arktiselta tuntunut tuuli vei kyllä tehokkaasti kaiken lämmön luita ja ytimiä myöten.

Tavoitteena oli ajoittaa sisääntulomme siten, että näkisimme Amoralin, ja tässä onnistuimmekin loistavasti. Bändi oli kovassa vireessä ja sitä oli ilo katsella. Keikka oli kahdella tapaa erikoisluontoinen. Se oli nimittäin ensimmäinen keikka uuden Reptile Ride -albumin julkaisun jälkeen, mutta samalla se oli viimeinen keikka yhtyeen basistin Erkki Silvennoisen kanssa. Biisejä tarjoiltiin kaikilta kolmelta täyspitkältä ja meininki oli hyvä niin lavalla kuin yleisössäkin, joka oli vielä tässä vaiheessa melko pieni.

Seuraavaksi oli aika siirtyä Teatrian puolelle sisälavan luo, jolla oli jo aloittelemassa Omnium Gatherum. Hämyinen sisälava loi mukavasti kontrastia Päälavan aurinkoiselle tunnelmalle. Valitettavasti myös soundit olivat sisälavalla läpi festivaalin kovin tunkkaiset, eikä osa bändeistä päässyt oikeuksiinsa tällä lavalla. Hämmästykseksemme Teatria osoittautui pirun isoksi keikkapaikaksi. Tuli sellainen vaikutelma, että Päälavan edustalle ei mahtuisi läheskään yhtä paljon porukkaa seuraamaan keikkaa kuin sisälavan puolelle, mutta tämä voi olla ihan harhaluuloakin. Palataan kuitenkin aktiin, joka lavalla riehui. Omnium Gatherum on kokenut laulajan vaihdoksen viimeisimmän todistetun livevedon jälkeen. Soundien ollessa puuroa on nyt vaikea sanoa, oliko tämä kuinka merkityksellinen vaihdos. Livenä kuitenkin varsin pätevä ukko. Ei ehkä yhtä mielipuolinen kuin edellinen, mutta asiansa osaava. Muutenkin bändi veti pienelle yleisölle varsin energisen keikan. Saattaa olla, että Teatrian ollessa täydempi sounditkin ovat paremmat, kun kaikutilaa on vähemmän.

Jalometallin kiivas soittoaikataulu ei juurikaan hengähdystaukoja antanut, vaan toisen lavan hiljentyessä alkaa toisella heti möykkä. Sinänsä ihan hyvä ratkaisu, eipähän jäänyt tyhjiä "mitäs nyt tehtäis" -hetkiä, kun anniskelualueiltakin pystyi hyvin seuraamaan molempien lavojen esityksiä. Päälavalle olikin nousemassa taisteluparimme miehenpuolikkaan henkilökohtainen suosikki vuosien takaa, Unleashed Ruotsista, jonka introna soi ehkä hieman yllättäen Sibeliuksen Finlandia-hymnin pätkä. Kyseessä oli vasta yhtyeen toinen esiintyminen Suomessa, ja edellisestä vierailusta on ehtinyt jo vierähtää reippaasti yli kymmenen vuotta. Fanilasit päässä esitys ei päässyt pettämään, vaikka olikin uskallettu toivoa enemmän vanhempaa tuotantoa setissä. Porukkaa olisi voinut olla rutosti enemmänkin todistamassa tätä ruotsi-deathmetallin kulmakiveä, mutta silti miehet näyttivät olevan kovin otettuja Jalometallin yleisöstä. Pääsi sinne pittikin syntymään lavan edustalle. Toivottavasti puheet uudelleen Suomeen tulosta pitävät kutinsa, sillä Unleashed olisi tappava klubi-olosuhteissa

Hetken päästä oli taas aika siirtyä sisätiloihin katsastamaan Hornan nykykuntoa livenä. Keikka starttasikin kuin nyrkki naamaan Tappakaa Kristus -biisillä, eikä settiin suvantokohtia juuri mahtunut kokonaisuudessakaan. Harmittavan kaukana lavasta oleva anniskelualue tuntui syövän yleisöä reilusti sisälavan bändeiltä, ja anniskelualueelle soitanta kuului vaan epämääräisenä puurona. Lavan edessä meuhkasikin isohko teinilauma, vaikka bändistä olisi ollut kiinnostunut suurempikin yleisö. Tiukka messu silti tältä Suomen ehkä tunnetuimmalta black metal -aktilta.

Seuraavaksi ulkolavalla tarjoiltiinkin taas harvinaista herkkua suomalaisille. Lavalle oli nimittäin nousemassa Kreikan suuruus, Rotting Christ. Tämänkin yhtyeen edellisestä vierailusta Suomessa on vierähtänyt jo peräti 11 vuotta. Hyvin oli Jalometalli siis saanut harvemmin tännepäin eksyviä bändejä liikkeelle. Pitkän uransa varrelta biisejä viljellyt bändi nosti itsensä monen katsojan kohdalla illan henkiseksi pääesiintyjäksi. Yleisöä olisi voinut toki olla enemmänkin tämänkin bändin kohdalla, mutta mukavasti sitä silti oli Oulun viilenevässä illassa. Ulkolavan valotkin alkoivat päästä oikeuksiinsa illan hämärtyessä. Tätä olisi mieluusti todistanut kauemminkin, kun tuntui jotenkin loppuvan lyhyeen, mutta ei auta itku markkinoilla.


Sisällä oli seuraavana aloittelemassa Deathchain, joka on myös kokenut muutoksia riveissä sitten viime näkemän. Uusi vokalisti istui bändiin varsin hyvin, mutta itse musiikki ei ainakaan tällä kertaa jaksanut vakuuttaa. Liekö syynä sitten kyseisen genren ylitarjonta viime aikoina. Yleisölle kotimainen deathrash kuitenkin kelpasi, ja bändi taisikin kerätä sisälavan päivän suurimman yleisön.



Päälavan päätösbändiksi oli saatu yhdysvaltalainen Testament. Tämä pitkän linjan thrash-jyrä herätti viimein kohmeisen yleisön, joka sai odottaa bändiä lavalle melkein 30 minuuttia yli sovitun aloitusajan. Viimeisetkin kumpareella omia virvokkeita nauttineet olivat kaiketi saapuneet paikalle, kun homma alkoi ensimmäistä kertaa näyttää festivaalilta yleisömääränkin puolesta. Testament soitti vahvan setin ja bändi vaikutti hyväntuuliselta.
Liekö ollut bändin toive, mutta alkukeikka meni kohtalaisen niukassa valossa, joka pisti hieman sapettamaan. Puolessa välissä keikkaa tämä toimitus oli saanut tarpeekseen ensimmäisestä festivaalipäivästä. Pitkä ajomatka ja edellinen festivaali niskassa vaativat veronsa, ja niin tuli missattua perjantain päättänyt Eternal Tears of Sorrow. Kuulopuheisiin nojaten menetys ei ollut kuitenkaan järin suuri. Oulun yö oli pirun kylmä. Ainakin verrattuna Unkariin, heh.

LAUANTAI 18.8.2007

Valitettavan katkonaisesti nukutun yön jälkeen aamu lähti kuitenkin käyntiin varsin mukavasti kiitos hotellin messevän aamupalan. Oli aika tarkistaa Oulun keskusta. Kierroksesta tuli varsin lyhyt sateen iskiessä niskaan. Näytti aika heikolta festivaalin suhteen, kun katseli taivaalle. Festivaalialueelle päästyämme taivas repesi totaalisesti ja pieksi vettä jumalattomalla voimalla. Vähäiset katsojat olivat paenneet Teatrian uumeniin pitämään sadetta meidän ollessa jumissa backstagella. Näimme myös, kuinka salaman toimesta päälava menetti hetkeksi sähköt, ja jotain legendaa liikkui myös pienestä tulipalosta päälavan alla. Totta vai tarua, tiedä häntä.



Sateen hieman laannuttua otimme jalat alle ja juoksimme sisään katsastamaan lavalla aloittavaa Urnia. Keikka polkaistiin käyntiin raivoisalla menolla, joka piti pintansa väkevästi loppuun asti. Varsin vahva avaus päivälle, joskin myöhäisempi ajankohta olisi ollut vielä parempi bändille. Sen verta kaljanhuuruista blackthrashia bändi kuitenkin veivaa maskien ja niittiviritelmien värittämänä. Kliseisesti voisi sanoa, että iski kuin 666 megatonnia.

Bändin veivatessa pimeässä salissa oli sadekin kaikonnut ja tilalla nähtiin aurinko. Ilma ei ollut kuitenkaan kovinkaan lämmin kiitos edelleen jatkuvan hyisen tuulen. Ulkolavalla startannut Altaria ei jaksanut kiinnostaa sen vertaa, että olisimme katsoneet alkusointuja enempää, vaan jatkoimme oleskelua mukavasti sisätiloissa, jonne kylläkin hyvin erottui päivän Balls to the Walls -coveriveto.

Lauantai oli ennakkoon selkeästi heikompi verrattuna perjantaihin melodisella painotuksellaan. Sisälavalla oli kuitenkin seuraavana vuorossa vanhempiin ja murjovampiin arvoihin nojaava Sacred Crucifix. Soundit kuitenkin latistivat tämänkin ehdottomasti mielenkiintoisen bändin esiintymisen ok-tasoiseksi. Suora tuuttaus ei kuitenkaan jaksanut kantaa loppuun asti varsinkin, kun biisien välissä ei juurikaan hengähdystaukoja tarjoiltu. Jotenkin tuntui, että yleisö katosi taas omille teilleen ja alueella näytti kovin harvalta.

Kuitenkaan tyhjälle kentälle Burning Point ei joutunut ulkona soittamaan. Bändistä ei tässä joukossa juurikaan osata sanoa mitään, koska kyseinen tyyli menee niin ohi kuin vaan voi, mutta powerin ystävät varmaan diggasivat. Profane Omen onneksi tarjoili hieman menevämpää ja iskevämpää poljentoa heti perään sisälavalla. Soundien ollessa edelleen hakusessa, parempaan suuntaan tosin menossa, ei uudemmista biiseistä saanut oikein kosketuspintaa. Debyytin biisit toimivat hyvin, kun tiesi mitä odottaa. Bändihän tunnetaan väkevästä esiintymisestään lavalla, eikä se tälläkään kerralla antanut aihetta pettymykseen.


Päivän melodinen ilme sai taas jatkoa ulkolavalla Domination Blackin noustessa lavalle. Ei niinkään poweria, mutta perinneheviä kuitenkin. Ei vaan ole meikäläisten kuppi teetä, mutta bändin keikka tuli kuitenkin katsastettua lähes kokonaan, koska pelkkä sisällä oleskelu pimeässä alkaa pidemmän päälle hyydyttää liikaa. Bändillä oli kyseenalainen kunnia saada varmaan koko viikonlopun pienin yleisö seuraamaan esitystään. Keikan kohokohta koettiin Judas Priest -coverin kajahdettua ilmoille. Breaking the Lawin mukana kun osaavat kaikki laulaa. Hauska huomata muutenkin, että lähes jokainen suomalainen bändi soitti jonkun coverin setissään.

Kaverimme oli uskotellut itselleen ja meille muille, että Twilightning voisi olla ihan asiallista kasarirokkia yhden radiohitin perusteella. Tämä ei nyt kuitenkaan täysin pitänyt kutiansa, vaan parin biisin jälkeen ulkona oleskelu alkoi taas tuntua paremmalta idealta koko remmin voimin. Kalja jos toinenkin olisi kyllä tässä kohtaa maistunut, mutta kun tiedossa oli seuraavalle päivälle ihana ajomatka takaisin Helsinkiin, oli helpohkoa päättää pysytellä selvistelyn puolella.

Päivän valopilkkuihin lukeutuva Insomnium polkaisi vasta kunnolla ulkolavan pidot käyntiin. Yleisökato oli edelleen ilmeinen, mutta se ei tuntunut bändiä haittaavan. Settilistaankin oli tehty pari mukavaa uudistusta Elderin ja vaihtoehtoisen Sentenced-coverin muodossa. Tällä kertaa tarjoiltiin nautittavaksi Dance on the Graves -laina, joka sai yleisönkin mukaan. Kylmähkö ilma piti kuitenkin suurimmat massat jossain muualla kuin alueella. Hyvä keikka siitä huolimatta.

Kiuas oli seuraavaksi vuorossa yleisön lämmittämisessä. Sisälavan puurosoundit tuntuivat olevan Kiuaksen kohdalla hieman kirkkaammat, mutta ulkolavan soundeista jäätiin edelleen jälkeen. Joka tapauksessa bändi pysyi energisenä läpi keikan ja lavalla nähtiin hilpeässä kunnossa ollut Amoralin laulaja Niko Kalliojärvikin, kun ilmoille tulitettiin Black Winged Goddess.



Ulos siirryttäessä näky oli siinä mielessä mukava, että paikalle oli tullut selkeästi lisää väkeä seuraamaan Saksan thrash-jyrää, Holy Mosesta. Bändin suurin mielenkiinnonherättäjä ja valttikortti lienee laulaja Sabine. Heitto, että bändiä myydään tisseillä, ei liene ihan tuulesta temmattu, koska ei tässä nyt mitään kummoista ollut muihin genren bändeihin nähden. Arviolta festivaalin suurin pitti pyöri kuitenkin hienosti ja porukka tykkäsi, joten se lienee tärkeintä. Teki melkein itselläkin mieli mennä pittiin, ihan vaan lämmittelemään.



Sisälavalla nähty tunnin setti Machine Meniä oli aika puuduttava kokemus. Aluksi meininki oli kohdillaan, mutta jonkinmoinen tasapaksuus alkoi puskea setistä läpi keikan aikana. Muka-hauskat välispiikit eivät toimineet ainakaan tässä osoitteessa ja alettiin odotella jo seuraavaa bändiä. Ulkolavan metelöinnin päättänyt Kreator oli tuonut lavalle rekvisiittaa enemmän kuin muut bändit yhteensä. Lava oli verhoiltu varsin tyylikkäästi kuolemalla. Keikka lähti ajallaan käyntiin ja kenttä oli ensimmäistä kertaa lähes täynnä. Yleisö oli innoissaan, pitit pyörivät, nyrkit heiluivat ja kyllä siellä joku surffasikin. Ei ole pahaa sanaa bändistäkään muuta kuin se, että omalla kohdalla tämä on vaan jo niin nähty. Ei jaksa enää liiemmin innostaa, mutta kiivaasti bändi silti pieksi. Edellispäivän kaava sai jatkoa taas ja alueelta poistuttiin puolessa välissä keikkaa. Katkera Candlemassin missaus harmittaa osittain edelleen, mutta ikäviäkin valintoja on välillä tehtävä. Matkalla hotellille tuli huomattua, kuinka lähitalojen asukkaat olivat kerääntyneet ihastelemaan tai vihastelemaan Kreatorin möykkää parvekkeilleen.



Jalometalli oli erikoinen kokemus. Bändivalinnat olivat Suomen mittapuulla metallifestareiden kärkeä ellei jopa se kovin kärki, mutta jotenkin omat ennakkoluulot festaria kohtaan onnistuivat ainakin osittain vesittämään kokemuksen. Alue on hyvin epäfestarimainen, mikä ainakin aluksi onnistui oudoksuttamaan reilustikin. Ihmettelyn kohteeksi joutui myös yleisön vähyys, vaikka yleisöä oli kuitenkin enemmän kuin esimerkiksi viime vuonna. Luulisi, että näillä bändeillä saisi enemmänkin väkeä liikkeelle. Hieno kuitenkin lukea, että jatkoa festarille on tulossa, ja että tämän vuoden festi oli menestys. Jatkossa, jos saavumme paikalle, jää oma auto kyllä kotiin. Myös tieto siitä, mitä paikan päällä odottaa, auttaa suhtautumaan festivaaliin paremmin jatkossa. Kaikki järjestelyt alueella toimivat mainiosti, mistä suuri plussa. Ja pikkufestareilla kaikki on aina hieman aidompaa, se on kivaa se.

Teksti: Roni Sahari ja Stiina Rasimus
Kuvat: Roni Sahari