Kuopio RockCock 2007

27.8. - 28.8.


Kuopio, tuo kalakukoista tunnettu keskisuomen kuvankaunis kaupunki järjesti tänäkin vuonna rocktapahtuman, joka tottelee totutusti nimeä Kuopio RockCock. Kaksipäinen festariseurueemme teki ensimmäistä kertaa tuttavuutta festivaaliin, jonka esiintyjälista vakuutti heti alkuunsa. Festarimatkassa oli monenmoista mutkaa jo ennen festaria sekä varsinaisen festarin aikana. Mukaan mahtui hienoja hetkiä, mutta eihän mikään festari voi täysin ongelmitta sujua. Sehän olisi kerrassaan liian helppoa, eikös vain? Mutta, enempiä jaarittelematta, Kuopio RockCock 2007!

PERJANTAI 27.7.
Aivan ensi alkuun onkin todettava, että Kuopion kokoisesta kaupungista on festivaalin aikaan yllättävän hankala löytää yöpaikkaa. Sekä kaksikkomme että useampi muu henkilö koitti festaria edeltävällä viikolla metsästää kohtuuhintaista sisämajoitusta kovin laihoin tuloksin. Kyllä, hotelli-, hostelli-, tai motellipaikka kannattaa varata erittäin hyvissä ajoin, sillä muuten ainut vaihtoehto yöpaikaksi on joko tuttavan punkka, nopsaan improvisoitu festariheilan kainalo, tai kuten meidän tapauksessamme Kuopionlahden leirintäalue, elikkäs tuttavallisemmin Campcock. Leirintä sijaitsee aivan festivaalialueena toimivan Väinölänniemen, aka Vänärin, kupeessa, joten päivän festattuaan omaan telttaan ei tarvitse kävellä useampaa kilometriä.

Joensuusta Kuopioon taitetun parin tunnin ajomatkan päätteeksi pääsimme festivaalialueen reunamille. Festarin kotisivuilta ymmärsimme, että leirintäalueelle ei ole menemistä ilman festarilippua, joten aivan ensimmäisenä suuntasimme kulkumme lippuluukulle. Koska kello oli tässä vaiheessa jo noin viisi iltapäivällä, ensimmäiset orkesterit, Swallow the Sun ja Rendez-vouz olivat jo kerenneet aloittaa festarin. Tarkoitus oli todellakin vain nopeasti noutaa ranneke sekä pressipassi, niin että kerkeäisimme pystyttää nopeasti teltan ja suunnata alueelle katsomaan kansanmusiikista koukkunsa ammentavaa metallipumppua, Korpiklaania. Toiveet osoittautuivat kuitenkin varsin turhiksi. Vapaalippukojun jono ei ollut järin pitkä, mutta veti sitäkin hitaammin. Nimet löytyivät listasta noin puolen tunnin jonotuksen jälkeen. Tämän jälkeen ryntäsimme puolijuoksua kohti leirintäaluetta, tämäkin aivan turhaan, sillä seuraavana soittava Viikate jäisi myös näkemättä.

Leirintäalueen jono oli huomattavasti pidempi kuin lippuluukun vastaava ja auringonpaahteessa tulikin seisoskeltua lähes kolme varttia. Telttapaikat olisi kuulunut varata ennakkoon lipun oston yhteydessä, mutta tällainen ei luonnollisesti tullut mieleenkään. Pehmoiset nurmipaikat olivat näin ollen loppuneet, kun viimein pääsimme tiskille asti. Leirintä maksoi 20 e per pää, joten huokeasta leirinnästä tuskin voitaneen puhua. Tosin leirinnästä löytyi mahdollisuus ostaa muonaa, suihku ja kyllä, koko festivaalin parhaimmat bajamajat! Vessat olivat siistissä kunnossa ja niitä oli riittävästi, joten tästä iso plussa. Telttapaikkaa ei siis saanut valita vapaasti, joten pystytimme tiipiimme melko lailla keskelle hiekkakenttää. Tässä vaiheessa aurinko vielä paistoi täydeltä taivaalta, joten kenttä pölysi ja teltassa tulisi myös mitä todennäköisemmin olemaan melkoisen kuuma, kun illalla palaisimme takaisin festivaalialueelta.


Kun teltta oli saatu pystyyn oli Viikate jo kerennyt käytännössä soittaa keikkansa, joten päätimme passata koko orkesterin ja suunnata sen sijaan kulkumme jo hyvissä ajoin kohti kakkoslavana palvelevaa Sue-lavaa. Näin ollen meille ensimmäinen bändi festarilla tulisi olemaan Turmion Kätilöt. Bändihän tunnetaan laajemmin lähinnä ei musiikin, mutta visuaalisen ulosannin ansiosta. Ja kyllä, tälläkin kertaa löytyi tyylille uskollisesti jos jonkinsorttista kasvomaalia, liian lyhyttä minihametta ja paljaita pakaroita. En missään tapauksessa väitä, että tämä olisi huono asia, sillä itse bändistä pitävänä sanoisin, että kyseiset seikat kuuluvat TK:n keikkaan siinä missä itse musiikkikin. Shokkiarvo vain on jo päässyt karisemaan pahemman kerran. Kätilöt eivät siis suuremmin yllättäneet, vaan ei huono alku festareille näin bändien puolesta. Soundit olivat ainakin minusta puuroiset, mutta ei anneta sen haitata, vaan jatketaan matkaa.

Festivaalin pääyhteistyökumppanihan oli muutamana viime vuotena melkoisesti kasvanut internetyhteisö IRC-Galleria, jonka mukaan myös päälava oli saanut kasteensa ollen näin IRC-Galleria-lava. Tämä tuntui kääntyvän monen suussa joko Irkki- tai päälavaksi, joten kutsutaanpa sitä jatkossa vaikka päälavaksi. Poistuimme Kätilöiden keikalta hieman etuajassa, niin että kerkesimme hieman tutustua itse festarialueeseen. Ensimmäisenä silmään sattui anniskelualue, ja koska seuraavana päälavalla aloittava bändi sattumoisin oli Indica, päätimme seurata bändin edesottamuksia anniskelun puolelta. Indica bändinä kuuluu kastiin, josta molemmat festariseurueemme jäsenet saavat niin sanotusti näppylöitä, joten bändin näkemättä jättäminen tuskin tulisi kirvelemään kovin verisesti. Mikäs siinä, bändi soitti ilmeisen energisen keikan ja yleisöllä kuului olevan kivaa, joten en valita.

Mitä anniskeluun tulee, olut oli kohtuuhintaista (4 euroa tuoppi) ja luonnollisesti kylmää. Tuopeissa ei ollut, kuten monella muulla Suomen festivaalilla, minkäänlaista panttisysteemiä, joten anniskelualue tulisi varmasti illan mittaan muuttumaan muovisten tuoppisäleiden pohjustamaksi tantereeksi. Tässä vaiheessa tuli taasen huomattua RockCockin ikävin piirre, nimittäin järjettömät jonotusajat. Tuoppia jonottaessa taittui hieman toista varttia aikaa, joka vain on liian pitkään, varsinkaan kun jonot eivät todellakaan olleet kovin pitkiä. Anniskelussa tosin kävi pankkikortti, mistä plussaa.


Seuraavana vuorossa olisi se koko festivaalin ainut harmittava päällekkäisyys, sillä Sue-lavalla aloittaisi Virolainen folkmetal-pumppu Metsatöll ja puolta tuntia myöhemmin päälavan ottaisi haltuunsa kotimainen Entwine. Pidän molemmista bändeistä, joten valinta oli hankala. Päätimme siis käydä vilkaisemassa menon Metsatöllin keikalla ja suunnata sitten kulkumme kohti päälavaa ja Entwinea. Metsatöll on vain yksinkertaisesti bändi, joka toimii livenä. Siitä hassunhauskasta vironkielestä huolimatta. Laulaja tosin veti spiikit suomeksi. Jos ja kun yhtye seuraavan kerran rantautuu Suomen kamaralle, menen varmasti katsomaan koko keikan alusta loppuun, sen verran vahvan vaikutuksen teki ensimmäinen yhtyeeltä näkemäni liveveto.

Oli aika pistää kamat kasaan ja suunnata päälavan suuntaan, kohti aloittelevaa Entwinea. Kuten jo aikaisemmin tuli mainittuakin, pidän ja olen itse asiassa aina pitänyt Entwinesta. Puhumattakaan naisenpuolikkaasta, joka kulki mukana kameran kanssa. Tähän mennessä en ollut nähnyt bändiä vielä kertaakaan livenä, vaan onnistunut missaamaan yhtyeen joka kerta, kun sen näkemiseen olisi ollut vähänkin parempi mahdollisuus. Eikä Entwine todellakaan pettänyt. Keikka oli hyvä leikkaus niin uuteen kuin vanhaankin materiaaliin ja vaikka biisiaines ei Entwinella olekaan siitä nopeimmasta päästä, oli bändin lavaelämistä mukava katsoa. Hyvä keikka alusta loppuun. Jäi ehdottomasti mieleen yhtenä festarin parhaista akteista.

Seuraavana samalle lavalle astelisi legendaarinen CMX, jota on tullut todistettua jo useampaankiin otteeseen. Niin ennen bändin lopettamista kuin sen jälkeenkin. Ehkä pahin fanikärpäsen purema on lakannut kutisemasta, mutta minä en saanut keikasta mitään irti. Tokihan vanhojen kappaleiden kuuleminen livenä saa aina jalan polkemaan ja hymyn huulille, mutta karu totuus vain on, että CMX on nähnyt parhaat päivänsä.

Festaripäivän olisi tullut päättämään Stam1na, mutta koska meistä kumpikaan ei suuremmin pidä bändistä, päätimme pitkän päivän päätteeksi lähteä lepuuttamaan itseämme leirintäalueelle. Ensimmäisen päivän jälkeen tunnelma korkealla kallistimme päämme retkipatjalle ihmeen hiljaisella leirintäalueella.

LAUANTAI 28.7. - Uusi päivä, uudet kujeet
Aamuyön uni keskeytyi siihen, että teltan avoimesta ovesta ropisi sisään vettä. Ilmeisesti ne pitkään povatut ja aina lykkääntyneet sateet olivat viimein saavuttaneet Kuopion. Kummempia tuumailematta suljimme oven sadepressun ja jatkoimme unia, itse nukuin lähes koko yön olosuhteisiin nähden varsin hyvin. Kauniimpi osapuoli taasen kärsi hyvin tyypillisestä festari-insomniasta ollen hieman väsyneempi herätyksen viimein koittaessa. Festariteltassa on kyllä helpompi nukkua vahvassa laitamyötäisessä tai muuten tajuttomana. Aamu oli harmaa ja kolea, molempia väsytti, oli siis aika suunnata virkistävään suihkuun. Suihku olikin yllättävän virkistävä lämpimän veden loistaessa poissaolollaan. Naisten suihkutiloihin oli niin pitkä jono, että moni näytti tyytyvän pikaiseen kasvopesuun. Aamutoimien jälkeen oli aika suunnata kohti Kuopion keskustaa, kuumaa kuppia kahvia ja tämän jälkeen bussiasemaa, jossa festariseurueemme pääluku puolittui toisen palatessa takaisin Joensuuhun.

Vettäkin alkoi tulla ihan tosissaan, pikkuruinen sadekuuro kääntyi kaatosateeksi. Onneksi mukaan oli tarttunut sadeviitta, keskustasta on kuitenkin hieman matkaa festivaalialueelle. Varsinkin jos omaa allekirjoittaneen suuntavaiston, suuntasin nimittäin käytännössä päinvastaiseen suuntaan festivaalialueesta. Päivän ensimmäiset aktit, Winyls ja Pain Confessor olivat jo soittaneet, kun saavun alueelle. Jämähdin nimittäin turvatarkastusjonoon, joka veti niin hitaasti, että se käytännössä liikkui takaperin. Suuntasin kulkuni Sue-lavalle, jossa ensimmäistä kappalettaan aloitteli Deathchain, jota olinkin vastikään todistamassa Lieksan Muhelinpurockissa. Bändi veivasi deathrashinsa taidolla. Lisäksi on kehuttava Deathchainin Bathory-coveria, joka istui bändin settilistaan kuin nenä niskaan. Sadekin oli lakannut ja aurinko lämmitti mukavasti, kun oli aika kääntää kokka kohti telttalavaa ja siellä piakkoin aloittelevaa surmacoreksi musiikkiaan tituleeraavaa Rytmihäiriötä. Itse bändihän on ollut olemassa jo iät ja ajat, mutta minulle se on tullut tutuksi vasta pari vuotta sitten. Keikka alkoi ja pitti pyöri, ainakin aikansa. Järjestyksenvalvonta lopetti pitin yhdellä iskulla ja loput keikasta mentiinkin sitten hartaammissa merkeissä, jopa bändi ihmetteli erikoista käytäntöä. Kaikesta huolimatta hieno keikka, joka nousee kevyesti Kuopiorockin '07 parhaimmistoon.


Itselleni yksi viikonlopun odotetuimmista bändeistä oli kovassa kunnossa oleva Amorphis. Edellisen kerran bändiä tuli todistettua Ilosaarirockin Meteliklubilla, jossa näin yhtyeen ensimmäistä kertaa livenä uuden laulajan, Tomi Joutsenen, kera. Kyseinen miekkonen on mielestäni laulanut Amorphiksen aivan uuteen nousuun ja yhtye onkin niin itseni kuin monen muunkin mielestä parempi kuin mitä se on ollut pitkään aikaan. Kuten jo Ilosaaressa tuli todettua, on Amorphis tämän hetken kovimpia kotimaisia metalliorkestereita. Eniten hämmästystä herättää se, että yhtye veivaa vanhoja kappaleita aina 90-luvun alulta asti, vaikka edellinen levy on saanut suitsutusta suunnalta jos toiselta ja uusi levy on tulossa jo elokuun lopussa. Tämä ei siis minua haittaa, koska olen juuri vanhan Amorphiksen tuotannon suuri ystävä, ja Joutsenen ääni vain istuu näihin kappaleisiin vähintäänkin loistavasti. Loistavan keikan päätteeksi ei jäänyt epäselväksi kuka on tällä hetkellä Suomen paras metallilaulaja.

Päälavalla seuraavaksi soittanut Poets of the fall ei ole koskaan lukeutunut suuriin suosikkeihini. En kuitenkaan ole koskaan nähnyt bändiä livenä, joten ajattelin tarkistaa orkesterin livekunnon ja roiskaista muutaman kuvan. Heti ensimmäisen kappaleen aikana taivas repesi ja tiputti niskaan litratolkulla vettä. En todellakaan pidä bändistä niin paljon, että kastelisin itseni läpimäräksi, siispä suuntasin kulkuni kohti telttalavaa ja siellä soittavaa Järjestyshäiriötä. Sade oli saanut ihmiset tunkeutumaan telttaan ja lähelle bändiä oli käytännössä mahdotonta päästä. Moni ihmetteli pihalla taivasta halkovaa, suunnattoman kirkasta sateenkaarta. Koska lavan läheisyyteen oli turha ängetä, päätin lähteä tarkistamaan, onko telttani kastunut miten pahasti. Leirintäalueella hymy hiipi huulille, kun teltta seilasi vastaan useamman metrin levyisessä lammikossa. Pohja ja sadesuoja olivat kuitenkin pitäneet ja teltan sisällä oli vielä täysin kuivaa. Kiristelin pressut ja suuntasin takaisin alueelle, äänistä päätellen lauteille oli kivunnut Klamydia. Taasen bändi, joka ei kuulu suuriin suosikkeihini. Päätin siis ottaa odotellessa hieman evästä ja odotella päälavalle pian astelevaa Apulantaa. Sadekin laantui ja aurinko hiipi esiin pilvien takaa, sadetakki joutui laukun pohjalle loppufestivaalin ajaksi.



Apulantahan on kiistaton ykkönen yleisön laulattamisessa ja sopii näin ollen täydellisesti festareille kuin festareille. Näin kävi tälläkin kertaa. Huima määrä yleisöä, niin nuorta kuin vanhaa, heilumassa Apulannan matkassa. Tässä välissä päätin käydä nopeasti vilkaisemassa backstagen antimia, josta jatkoin katsomaan, mitä Kotiteollisuus faneilleen tarjoaa. Bändinä Kotiteollisuus on mielestäni kokenut melkoisen inflaation. En jaksa enää innostua vanhoista kappaleista ja uudet tekevät oikeastaan jo suorastaan pahaa. Niinpä odotukset korkealla aloin henkisesti valmistautua festivaalin oikeaan pääesiintyjään, Sepulturaan.

Kuten moni tietääkin, on Sepultura pitkän linjan bändi, joka on pumpannut monivivahteista brassimetalliaan jo aina vuodesta 1984. Itse en koskaan ole bändiä livenä nähnyt, mutta kuulopuheiden perusteella on bändi kovassa vedossa ja kummankaan Cavaleran poistuminen bändistä ei kuulu musiikissa läpi. Ei ainakaan huonolla tavalla. Ikuisuudelta tuntuneiden spiikkien päätteeksi bändi asteli lavalle ja allekirjoittanut oli taasen 15-vuotias. Settilistassa oli taatusti jokaiselle vähänkään bändiä kuunnelleelle jotain tarjota. Keikasta on muutenkaan mahdotonta keksiä valittamista. Sepultura lunasti odotukset ja oli Kuopiorockin 2007 oikea pääesiintyjä, vieden helposti festarin parhaan bändin pokaalin. Sielu täynnä Sepulturaa suuntasin leirintäalueelle, avaain oluen ja hieroin kipeitä jalkojani. Alueella soittivat vielä päällekkäin Ruoska ja Blake, mutta ne eivät enää jaksaneet kiinnostaa. Minun osaltani Kuopio RockCock 2007 oli ohi.


Kuopio RockCockista jäi hyvät fiilikset. Esiintyjälista oli sitä, mitä rockfestareilla kuuluukin olla. Omasta mielestä kaarti oli jopa parempi kuin parin viikon takaisessa Ilosaarirockissa. Festivaalin aikana ja sen jälkeen kuulin nurinaa desibelirajoista ja siitä, että musiikki ei mukamas olisi kuulunut. Festarialue ei ollut järin suuri, joten hulvattomia äänenpaineita tuskin olisi tarvittukaan. Myöskään päällekkäisyyksiä ei pahemmin ollut, joten sekaisin puuroutuvista soundeista on turha valittaa. Järjestysmiehet olivat mukavia ja henkilökunta festareilla vaikutti muutenkin asiansa osaavalta ja rennolta. Toki valittamistakin löytyy. Päällimmäisenä tuo jonojen vetämättömyys. Ensi vuodeksi kannattanee myös suunnitella paremmat opasteet lippujen vaihto- ja sisäänkäyntijonojen välille. Ilmeisen moni oli jonottanu jo rannekkeen saaneena lipunvaihtoon, kun jonosta olisi käytännössä vaan voinut kävellä ohi. Lisäksi palveluihin verrattuna kiskurihintainen leirintä jäi harmittamaan. Niin, ja se aamuvarhaisella bajamajoja tyhjentämään tullut paska-auto, joka takasi nopean herätyksen kurluttaessaan parin metrin päässä teltasta. Päällimmäisenä kuitenkin hyvät fiilikset, ensi vuonna tullaan taas!

Teksti: Mika Martikainen
Kuvat: Mika Martikainen ja Kati Korhonen