Tuska Open Air 2007

Jälleen on Tuskasta selvitty. Kolme päivää täynnä ratkiriemukasta yhdessäoloa, raskasta musiikkia, virvokkeita, lokkeja ja pölyä on taas takana. 10-vuotisjuhlavuottaan viettävä Tuska onnistui jälleen kerran tarjoamaan metallia moneen makuun auringon paahtaessa enemmän tai vähemmän kirkkaalta taivaalta.

Perjantai 29.6.2007

Perjantaina festivaalin pääsi käynnistämään päälavalla tanskalainen Hatesphere, jonka esiintymistä seurasi kunnioitettavan suuri väkijoukko, vaikka jono kiemurteli edelleen koko keikan ajan porteilta pitkin Kaisaniemen puistoa. Tällä kertaa jono oli sentään saatu ohjattua pysymään puiston sisällä eikä leviämään Rautatientorille turistien ihmeteltäväksi. Hetkeä ennen porttien aukeamista saatu sade oli kostuttanut kenttää sopivasti, eikä tavallisesti hengitysvaikeuksia aiheuttavasta pölystä ollut tietoakaan.

Sue-lavan avanneen Moonsorrown esiintyminen sai yleisön liikkeelle. Meno oli kovaa sekä lavalla että sen edessä aikaisesta ajankohdasta huolimatta. Festivaalin salliva linja pittien suhteen näkyi tällä kuten monella muullakin keikalla yleisön riehaantuessa totaalisesti, kunhan vauhtiin päästiin. Moonsorrown miehet osaavat kyllä suomenkielisellä folk-vaikutteisella musisoinnillaan saada porukan hereille.

Päälavan toisen esiintyjän, brittiläisen itseään parodioivan Dragonforcen aikana oli pakko harrastaa juoma- ja ruokatankkausta. Sen jälkeen tuli käytyä vilkaisemassa uudistuneella Inferno-lavalla esiintynyttä hollantilais-suomalaista Imperiaa, jota oli saapunut katsomaan paljon varsinkin miespuolista yleisöä ilmeisesti pääosin naislaulajan ulkomuodon houkuttelemana. Itseeni välillä hyvinkin oopperamaista laulua sisältäneet biisit eivät oikein uponneet, mutta kyllä tälläkin tyylillä tuntui kannattajia riittävän. Samaan aikaan Sue-lavalla esiintynyt Maj Karma taisi kuitenkin houkutella suuremman osan yleisöstä puoleensa.

Norjalainen Immortal veti päälavan kolmantena esiintyjänä mielettömän kovan keikan. Monelle tämä keikka olikin perjantain kohokohta ja yksi odotetuimmista bändeistä. Setti jäi melko lyhyeksi vain tunnin pituisen soittoajan takia, mutta kyllä siinäkin ajassa ehti monta hyvää biisiä tulla. Lavalla nähtiin runsaasti mustaa nahkaa, niittejä ja maskeerausta, eikä näistä ollut puutetta yleisönkään puolella. Onneksi ihmispaljouden keskellä kukaan ei kuitenkaan keksinyt matkia Abbathin tulensyöksemistä.


Immortalin jälkeen Inferno-lavalla nähtiin yksi koko tämänvuotisen Tuska-festivaalin mielenkiintoisimmista keikoista. Turisas, jonka viime esiintymisestä kotimaansa kamaralla oli ehtinyt kulua jo hieman yli kaksi vuotta, oli kyllä ehdottoman kovassa vedossa, ja sen huomasi yleisökin. Vereen ja turkkeihin sonnustautuneet metallitaistelijat vetivät teltan täyteen, ja vauhtia riitti myös yleisön puolella. On loistavaa, että vihdoin Suomessakin on tajuttu tämän omaa tyyliään rohkeasti edustavan yhtyeen arvo. Ajoittain hyvinkin klassisella linjalla liikkuneet viuluosuudet toivat miellyttävän lisän pauhaavan musiikin sekaan, ja ne myös erottuivat monista muista folk-tyylisen metallin viulunvingutuksista. Kaiken kaikkiaan mahtava keikka.

Valitettavasti toinen omista perjantain suosikeistani, ruotsalainen Katatonia, soitti Turisaksen kanssa samaan aikaan Sue-lavalla, joten enemmistö Katatonian keikasta meni ohi. Loppupuolen muutaman seuratun kappaleen perusteella keikka oli kyllä taattua Katatonian laatua: rauhoittavia, melankolisia melodioita ja äärimmäisen ujo laulaja, joka piiloutui jälleen hiustensa taakse. Teltassa musiikki toimi, kun aurinko ei lavalla asti mitenkään yltänyt. Renksen laulu sai kylmät väreet kulkemaan pitkin selkärankaa, vaikka lämmintä olikin. Olisi sitä mielellään kauemminkin kuunnellut, mutta valitettavasti hyvien bändien esiintyminen päällekkäin on aina festivaalien karua todellisuutta.

Perjantain pääesiintyjänä nähdyn Children of Bodomin takuuvarma musisointi saattoi Tuskan ensimmäisen illan loppuun energisesti. Suurelle yleisölle se tuntui kelpaavan, mutta itseäni taidokas tiluttelu ei tällä kertaa jaksanut kiinnostaa. Oli aika siirtyä muihin hämärtyvän illan aktiviteetteihin.

Lauantai 30.6.2007

Aurinkoisen ja lähes helteisen lauantain aikaisin iltapäivällä päälavalla avannut Misery Index oli minulle ennestään tuntematon yhtye, mutta se oli kyllä omiaan poistamaan viimeisetkin krapulan rippeet ja käynnistämään uuden Tuskan-täyteisen päivän. Hieman joutui kyllä aivotoiminnan tarkkuus epäilyksen alle, kun lavalta alkoi kuulua kesken kaiken selkeää suomenkielistä puhetta, mutta onneksi toverini osasi valaista minua kertomalla laulajan Suomi-faniudesta.

Sue-lavan lauantain avanneen Before the Dawnin keikka oli täynnä energiaa ja raivoa. Aivan mahtava esitys! Norjalaisen basistin englanninkieliset spiikit toivat kotimaisen yhtyeen esitykseen oman leimansa. Vauhtia riitti yleisönkin puolella, jossa jälleen näkyi pittikiellon poissaolon vaikutus. Kyllä se varmasti esiintyjillekin on mukavampaa, kun selvästi näkee, että ihmiset nauttivat musiikista ja jaksavat sen myös osoittaa.

Inferno-lavalla toisena esiintynyt Insomnium kuuluu ehdottomasti omiin suosikkeihini, ja oli ilo nähdä heidät vihdoin Tuskassa. Teltan pimeys tarjosi sopivan synkeän ympäristön yhtyeen raskaalle musisoinnille, ja yleisökin selvästi tykkäsi. Jälleen oli kovaa menoa lavan edustalla, vaikka musiikki vähän rauhallisemman puoleista onkin.


Päälavan toiseksi viimeinen esiintyjä, yhdysvaltalainen Isis on saanut Tuskan keikastaan kehuja monessa paikassa, eikä syyttä. Vaikka musiikki menee ehkä enemmän tunnelmoinnin puolelle, Isiksen esitystä ei päälavan auringonpaiste häirinnyt, vaan synkähkö tunnelma välittyi hienosti suureen yleisöönkin. Tunnelma oli leppoisa, vaikka Isiksen musiikki ei rauhallisuudestaan huolimatta mitään keveintä ehkä olekaan. Esitys tarjosi loistavan rauhoittumishetken, jonka aikana ehti oikeasti nauttia kauniista kesäpäivästä ja ihanasta Tuska-tunnelmasta. Mitä nyt tunnelmaa hieman latisti lokin peräpään tuotos, joka läjähti kesken keikan rinnuksilleni.

Isiksen jälkeen olikin vuorossa taas kovempaa menoa, kun kotimainen ahkerasti keikkaileva Nicole nousi Inferno-teltan lavalle. Tunnelma yleisön puolella oli jo ennen keikan alkua katossa, ja juontajan työn teki helpoksi yleisö, joka raivokkaasti huusi bändiä lavalle. Nicolen ilmestyttyä lauteille ei mikään enää pidätellyt yleisöä, jota telttaan oli jälleen ahtautunut runsaasti. Myös Nicole viettää parhaillaan Tuskan tavoin 10-vuotisjuhlavuotta, mutta "ikä" ei näyttänyt lavalla heiluvia miehiä painavan. Päinvastoin, joka kerta Nicolen nähdessäni täytyy todeta, että energiaa riittää vaikka muille jakaa. Eipä tuottanut tämäkään keikka pettymystä. Pittejä katsellessa tuli väistämättä mieleen, että on jonkinasteinen ihme, ettei Tuskan aikana tänä vuonna syntynyt enemmän ruumiillisia vammoja kuin aiempinakaan vuosina.


Lauantain omaan makuuni mahtavasti sopinutta kattausta päättämään oli saapunut virallisesti jo aikoja sitten kuollut ja kuopattu Emperor. Lauantain ilta-auringossa norjalaiset saivat yleisönsä vangittua. Keikka oli mahtava. Piste.

Sunnuntai 1.7.2007

Sunnuntain avaus hoidettiin muista päivistä poiketen teltoissa. Sue-lavalla nähtiin tanskalainen Mercenary, ja Infernossa aikaisin liikkeellä ollutta yleisöä viihdytti vaasalainen teinihevibändi Sturm und Drang. Poikien omat biisit eivät ihan omaan makuun istu, ja myös moniin muihin useat coverivedot tuntuivat uppoavan parhaiten. Se on kyllä sanottava, että nuoresta iästä huolimatta soitto sujuu ja esiintyminenkin on hanskassa.

Päälavan ensimmäinen esiintyjä saksalainen Blind Guardian ei oikein omalla kohdalla kolahtanut, mutta sen sijaan Sue-lavalla toisena esiintynyt Finntroll sai taas kerran panemaan jalalla koreasti. Enkä ollut jalkavipatukseni kanssa yksin. Peikot houkuttelivat telttaan ja sen ympäristöön villisti käsikynkkää pyörivän yleisön, eikä kolmannen päivän väsymyksestä ollut hetkeen tietoakaan. Hämmästyttävää kyllä, folk saa näköjään miehetkin tanssimaan.

Päälavalla seuraavana vetänyt Moonspell tuntui saavan erityisesti naispuolisiin katsojiin vauhtia, ja jälleen tanssivia ihmisiä näkyi joka puolella. Hyvin tämäkin toimi auringonpaisteesta huolimatta: keikka oli energinen, ja yleisö tuntui viihtyvän. Kyllä siinä omakin lantio vähän keinahteli, kun vihdoin sain nauttia vaaleanpunaisesta mukista jääkarhua. Tuskani oli täydellistä.


Sue-lavan viimeisen esiintyjän D´espairs Rayn oma fanikunta oli eturivissä aidassa kiinni jo ennen päivän ensimmäisiä bändejä, mutta muu osa yleisöstä tuntui olevan paikalla enemmän uteliaisuudesta. Onhan se erikoista, kun pienet, sirot, melko naismaiset japanilais-
miehet kapuavat lavalle metallifestivaalilla. Yllätyksekseni jouduin toteamaan, että musiikki oli paljon raskaampaa, kuin mitä olin olettanut. En tosin levyostoksille tämän esityksen perusteella lähtisi. Ehdin vielä suunnata Inferno-lavalle todistamaan Vaderin Slayer-vetoa, joka sai minutkin kymmensenttisillä piikkikoroillani moshaamaan kuin viimeistä päivää. Jääkarhu alkoi selvästi viedä minusta voiton.

Päälavan ja samalla koko festarin viimeisenä esiintyjänä oli suomalaisen kovaa ja korkealta -lajityypin vankin edustaja Stratovarius, joka ei ennenkään ole minua musiikillaan houkutellut. Näin tämänvuotinen Tuska tuli päätökseen kaljateltan puolella, ja kotimatkalla oli jo haikea olo: miksei aina voi olla Tuska?

Teksti ja kuvat: Stiina Rasimus

Katso myös: Turisaksen , Nicolen ja Insomniumin haastattelut.