Tuska Open Air 2007

29.6. - 1.7.2007

Tänä vuonna Tuska-festivaalia vietettiin kymmenenvuotisjuhlin. Alkuviikon suurin puheenaihe oli kuitenkin sää, jonka piti olla sateinen ja viileä. Mutta niinhän siinä taas kävi, että sade loppui kuin seinään porttien auetessa. Tämän jälkeen lämmintä piisasi varsinkin sunnuntaina, jolloin metallia kuunneltiin taas tuskaisen kuumissa merkeissä. Viime vuonna kiroamani lokit olivat myös läsnä ja niistä tuntui saavan osansa suurin osa tutuista. Itse onnistuin väistelemään näköjään lokkien katalat hyökkäykset. Tuskan lipunmyynti oli tänä vuonna ollut taas kiivasta ja lippuja saikin festivaalin startatessa enää sunnuntaille.

Itse alue oli kokenut pienoisia muutoksia ja siitä iso plussa. Päälavan vieressä olleet bajamajat oli siirretty järkevästi pois pahimmasta auringosta ja tungoksesta sisäänkäynnin viereen. Myös Inferno-teltta oli kokenut uudistusta ja sisälle mahtui hieman enemmän porukkaa kuin aikaisemmin. Muuten mentiin aikalailla tutulla kaavalla. Roskiksia olisi ehkä hyvä olla lisää, etteivät lokit taas ensi vuonna lisääntyisi alueella. Tosin tyhmyys tuossakin näyttelee pääosaa, kun ruuat heitetään maahan vaikka seisoisi roskapöntön vieressä. Tätä lienee vaikeampi kitkeä pois. Olen saanut myös lukea, että kahakointia ja nujakointia olisi ollut edellisvuosia enemmän, mutta tätä en kyllä itse ainakaan huomannut. Tämän intron voimin voimmekin siirtyä itse juhlaan ja siellä esiintyneisiin bändeihin.

PERJANTAI

Paikalle saapuessani jono sisään kulki pitkälti Kaisaniemen puistossa, mikä oli myöskin yksi loistavista uudistuksista. Selkeästi paremmin hallittavissa tämä jono puistossa kuin keskustan kaduille ohjattuna. Joka tapauksessa pääsin sisälle juuri kun tanskalainen Hatesphere aloitteli settiään. Ennakkoon bändi ei sanonut itselleni mitään, joten yllätysmomentti oli olemassa. Bändi veivasikin erittäin energisesti deathrashinsa, mutta ei tämä kyllä itselleni kolahtanut siltikään. Sen verta moneen kertaan on juttu jo tehty, ettei ainakaan tämä itselleni uusi tuttavuus jaksanut sykähdyttää sen suuremmin. Kiitettävästi porukkaa oli kuitenkin saapunut katsomaan jo tätä festivaalin avaavaa yhtyettä.

Seuraavaksi olikin tehtävä ikävä päätös Scent of Fleshin ja Moonsorrowin välillä. Onneksi mediallamme oli paikalla kaksi kuvaajaa, niin ei sentään tarvinnut tehdä juoksuennätyksiä kahden lavan välillä, että olisi molemmat bändit ehtinyt kuvaamaan. Arpa osui kohdallani Scent of Fleshin kohdalle. Ja mikäpä siinä, death metal on aina ollut se juttuni. Vaikka materiaali olikin itselleni hieman vierasta, koska omistan vain yhden ep:n bändiltä, niin hyvinhän nuo Imatran miehet veivasivat. Kuultiinpa covereina vielä Cannibal Corpsea ja Deicideakin. Huomasi kyllä hyvin, että perjantaina porukkaa riitti, kun molemmat lavat olivat aika lailla täyteen ahdettuina, vaikka toisella lavalla soittikin selkeästi nimekkäämpi bändi.


Tämän jälkeen olikin syytä suorittaa jo tankkausta, niin ruuan kuin nesteenkin puolesta. Tänäkään vuonna en luottanut festareilla myytävään pöperöön, vaan mukana olivat omat eväät. Kyllä noille ruuille kuitenkin kysyntää oli. Jäätelökioski olisi ollut tänäkin vuonna ihan mukava yllätys. Nyt lähinnä harmitti, kun sitä ei ollut. Alepan kontti oli tänä vuonna taas huikeassa suosiossa ja jonot kauppaan kasvoivatkin pitkiksi koko illan ajaksi.

Illan odotetuin akti oli päälavalla soittanut Norjan Immortal. Setti olikin timanttinen. Omaa näkemystä saattaa hieman häiritä erittäin suurilla vahvuuksilla olevat fanipoikalasit, mutta sanokaa mitä sanotte, homma silti toimi. Edes ylitrigatut rumpusoundit ja tuulen viemä kitarasoundi ei haitannut keikan fiilistä. Perjantain henkinen pääesiintyjä olikin Immortal, joku tuntui saavan suuremman yleisönkin katsomaan keikkaansa kuin ohjelman mukainen pääesiintyjä.

Ennakkoon yksi ikävimmistä päällekkäisyyksistä oli vuorossa seuraavaksi. Suomessa harvemmin keikkaileva Turisas vastaan ruotsalainen Katatonia, joka puolestaan taas keikkailee Suomessa suhteellisen tiuhaan ollakseen ulkomainen bändi. Tällä kertaa Sue-teltta kutsui ja lähdin todistamaan Katatonian livekuntoa. Ja ei tuo valinta ainakaan itseäni haitannut loppujen lopuksi. Keikka oli hyvä, vaikka soundit tuntuivatkin hieman puuroisilta.
Erityismaininta hieman erikoisemmasta biisilistasta aikaisempiin Suomen vierailuihin nähden. Hyvä keikka. Renksen reiden hakkauskin teki osittaisen comebackin. Ei tunnu kyllä kaveri liiemmin lavalla viihtyvän.

Illan päätti päälavalla kotimainen Children of Bodom, jolla oli mukaan tutut lavarekvisiitat dvd:ltä tahi viime tuskan vierailulta. Ja vireessähän bändi on. Kova oli tykitys livenä, mutta itseäni kiinnosti muutaman biisin jälkeen ihan muut asiat kuin monesti nähty COB. On näissä omituisissa pääesiintyjissä se puolensa, että pääsee muihin askareisiin aiemmin illalla, jos ei kiinnostus jaksakaan kantaa, kuten kävi allekirjoittaneelle.

LAUANTAI

Lauantai kirkastui hyvissä fiiliksissä. Ilmakin alkoi noudattaa jo tutuksi tullutta linjaa ja päivän avasi yhdysvaltalainen deathmetal-jyrä Misery Index. Tuntui tämän bändin hienouden tietävän moni muukin, koska ilokseni huomasin alueelle saapuessani paikalla olevan varsin kiitettävästi porukkaa, vaikka kyseessä olikin lauantain ensimmäinen bändi ja osa porukasta makasi edelleen sängyissään valitellen oloaan. Bändin laulaja Jason tunnetaan myös kovana Suomi-fanina, ja hän luikauttikin ulos osan välispiikeistä suomeksi, jotka eivät olleet kuitenkaan tätä perinteistä "perkele, kiitos" -osastoa. Hyvä keikka ja hieno päivän avaus, joskin bändi olisi sopinut tunnelmaltaan paremmin telttaan.

Seuraavaksi oli vuorossa lahtelaista metallia kahden bändin voimin. Itse suuntasin Inferno-lavalle seuraamaan, kuinka Profane Omen pääsi toteuttamaan yhtä unelmaansa, nimittäin soittamista Tuska-festivaalilla. Bändi oli aivan käsittämättömän tiukka livenä ja parit suvantokohdat, jotka levyä vaivaavat, loistivat poissaolollaan tiukan esiintymisen voimin. Keikka oli omiaan nostamaan odotuksia uutta ep:tä kohtaan, joka julkaistaan myöhemmin tänä vuonna.


Pain toimi päälavalla hyvin taustamusana kavereiden kanssa kuulumisten vaihtamiselle, nestetasapainosta huolehtimiselle ja muulle erittäin tärkeälle toiminnalle. Tässä vaiheessa taisin myös ensimmäisiä kertoja kiroilla aurinkorasvan jättämistä kotiin. Hyväntuulinen teknohevi sai ainakin alueen naiset mukaan, mutta suurimmalle osalle porukasta tämä toimi tosiaan taustamusana. Sounditkin joutuivat taas tuulen riepoteltavaksi ja saivat tuulesta osansa myös lavalla olleet taustakankaat. Vaikka bändi toimikin rutiinilla ja menoa riitti, olisi oikea kosketinsoittaja ollut sitä jotain. Taustanauhan kanssa esiintyminen kun luo pienoisia pakotteita biisien suhteen.

Insomnium tarjoili mukavan laidallisen melometalliaan Inferno-lavalta heti Painin perään. Tämä puhuttelikin jo ihan eri tavalla kuin äskeinen veto, mutta täytyyhän sitä välillä saada lepohetkiäkin. Insomniumin keikka oli jo totutusti kallellaan uudemman levyn materiaaliin kuitenkin unohtamatta vanhempaa tuotantoa ja Sentenced-coveria, jonka voisi vaihtaa jo johonkin toiseen coveriin tai vaikka korvata omalla tuotannolla. Ei tarjonnut kohdallani mitään uutta, mutta tämähän oli jo aikaisemmin todettu helvetin hyväksi.


Tuskan pakollinen nostalgiatrippi oli tänä vuonna W.A.S.P.. Pakko oli todeta, että onhan näillä paikkansa, kun katseli yleisömerta, joka tätäkin aktia oli tullut katsomaan päälavan eteen. Lähti sieltä taas kerran kaikki pakolliset hitit ai vanna pii sampadia myöten, mutta minuun ei kyllä uppoa. Nämäkin rahat olisi voinut käyttää paremmin vaikka jo sen takia, ettei siitä nyt kovinkaan kauaa ole kun W.A.S.P. vieraili viimeksi Suomessa.

Pikkulavojen seuraava kierros tuli katsastettua hyvin päällipuolisesti. Biisi hollantilaista Legion of the Damnedia riitti itselleni. Hyvä meno oli yleisössä ja lavalla, mutta musiikki oli taas kerran tuota liiaksikin kaluttua deathrashia, joten ei jaksa innostaa. Ehkä pitää katsastaa taas uudestaan sitten, kun puolet näistäkin bändeistä on löytänyt uuden tyylisuunnan trendien mukana ja oma kiinnostus ko. suuntaa kohti noussut pohjamudista.

Yhdysvaltalainen Isis oli ennakkoon Tuskan musta lammas. Maalailevalla musiikillaan se jakoi yleisön ihastelijoihin ja vihastelijoihin. Reaktiot yleisössä olivat kummastelevia, ja osa äänestikin jaloillaan siirtyen anniskelualueelle tahi syrjemmäksi nauttimaan omia eväitään. Muuten aika varman päälle kasattuun lauantain esiintyjälistaan Isis toi mukavaa vaihtelua ja tätä seurasikin oikein mieluusti ns. välisoittona kohta jatkuvalle mätkeelle. Voin kyllä kuvitella, että bändi ei avaudu niille, joille heidän materiaali on täysin tuntematonta entuudestaan. Ilman illan päättävää vetoa tämä olisi toiminut varmasti lauantaina parhaan esiintyjän tontilla papereissani, mutta nyt kopattiin hopeaa. Toivottavasti saan mahdollisuuden seurata bändiä joskus uudestaan paremmassa ympäristössä.


Päivän ainoasta suomenkielisesti esityksestä vastasi Nicole, joka viettää Tuskan tavoin 10-vuotissynttäreitään tänä vuonna. Bändi on vasta viimeisen parin vuoden aikana saanut suuremmatkin massat kiinnostumaan itsestään, ja tämän huomasi hyvin myös Inferno-lavalla. Teltta oli ehkä yllätyksellisestikin ääriään myöten täynnä ja meininki oli kova. Pitti pyöri ja bändikin näytti nauttivan nimensä veroisesta infernosta lavalla. Moni oli tullut katsomaan bändin esitystä sillä mentaliteetilla, että halusi nostaa tietämystään bändistä. Bändi tuntuikin tarjoavan mukavan yllätyksen monelle, joille keikka nousi päivän yhdeksi kohokohdaksi.

Illan päättävä Norjalainen Emperor nousi lavalle kera pyrojen. Ja homma toimikin alusta asti saatanallisella intensiteetillä. Puheet bändin eläkerahaston kartuttamisesta voidaan kuopata, koska keikka oli täyttä rautaa. Varsin ilmeetön bändi tuli, murskasi ja lähti. Kauan tämänkin bändin todistamiseen meni, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan on tapana sanoa. Muutenkin hyvän päivän ehdoton kruunu oli ehdottomasti Emperor. Ei tästä oikein enempää sanoja löydy.

SUNNUNTAI

Saavuin paikalle niin hyvissä ajoin, etteivät portitkaan olleet vielä avautuneet. Päätinkin käyttää tilanteen hyväkseni ja käppäilin alueelle katsomaan, miltä tapahtuma näyttää sisältäpäin ennen porttien aukeamista. Ei niin pienoinenkaan yllätys ollut, kun porteista ampaisi sisään kirkuen kymmenittäin juoksevia teinejä Sue-lavan eturiviin myöhemmin päivällä soittavaa japanilaisbändiä odottamaan. Myös päälavan edusta keräsi saman tien pari riviä uskollisia Blind Guardian faneja odottelemaan bändin aloitusta. Ei siinä auttanut kuin korkata pullo ja istua hetkeksi varjoon kummastelemaan menoa.

Sunnuntain avaajaa ei nähty päälavalla vaan molemmat telttalavat aloittivat sunnuntain ohjelmiston. Inferno-lavalle nousi Suomen teinisensaatio, tuo Vaasasta ponnistava Sturm und Drang. Paikalle olikin saapunut hyvin ihmisiä lähinnä kuulostelemaan, toimiiko homma laisinkaan livenä. Itse en oikeastaan odottanut mitään enkä saanutkaan mitään. Bändi soitti useamman coverin tukemaan "omaa" materiaalia. Jos eivät Vaasan pojat saaneet menoa nostettua kattoon, niin ei sitä sen paremmin tehnyt tanskalainen Mercenarykaan. Voipi olla, että kaksi railakasta päivää alla vaatii veronsa, mutta ei se nyt vielä lähtenyt.

Oli aika laittaa aurinkorasvaa pintaan ja siirtyä katsomaan päälavan eteen jo sankasti porukkaa kerännyttä Blind Guardiania. Ei tätäkään tarvinnut montaa biisiä katsoa, kun iski tylsyys. En tunne kappaleita ja muutenkaan tämä sankari/power/melo/perinne/mikä onkaan -metalli ei iske meikäläiseen. Muutenkin päivän tarjonta takasi itselleni lähinnä kavereiden kanssa pyörimistä ja virvokkeiden nauttimista. Sinänsä hyvä juttu, koska koko lauantai menikin bändejä pällistellessä.

Finntroll / Naildown kaksikko oli vuorossa seuraavaksi ja molempien vilkaisemisen jälkeen päädyin takaisin Sue-lavan viereiseen rinteeseen seuraamaan trollien vetoa. Porukkaa oli paljon ja paikka päälavalla olisi ollut otollinen. Toisaalta päälavan valoisuus ja iso tila karsii meininkiä rankastikin tämänlaisilla bändeillä.

Oli Moonspellin aika loistaa kilpaa auringon kanssa Kaisaniemessä. Bändi vakuuttikin ainakin allekirjoittaneen täysin. Materiaali oli uudempaan kallellaan ja näin ollen hiukan tuntematonta minulle, mutta silti jaksoi sytyttää. Tuli sieltä kuitenkin nämä pakolliset hititkin, joten kaikin puolin pirun kova keikka.


Tästä olikin hyvä siirtyä Inferno-lavalle seuraamaan päivän odotetuinta aktia, nimittäin Puolan Vaderia. Death metal -tulitus alkoikin saman tien, kun ukot lavalle nousivat, eikä setissä paljoa hengähdystaukoja annettu niin bändille kuin yleisöllekään. Keikan päätti Slayer-laina Raining Blood, jolloin viimeistään kaikki yleisössä sekosivat. Päivän ehdottomasti kovin keikka ja hieno kruunu Tuskalle.

Vaderin ollessa itselleni päivän huikea päätös ei Stratovariukselle enää riittänyt mielenkiintoa. Keikasta en osaa muuta sanoa kuin sen, että ainakin pyroja oli. Sen verran paukkui kun hyvin ansaittua olutta siemailin lavan takana.

Kaiken kaikkiaan Tuska oli taas kerran huikean siisti festari. Tänä vuonna bändien keskimääräinen taso oli ainakin henkilökohtaisella tasolla huomattavasti kiinnostavampi kuin esimerkiksi viime vuonna. Ei tästä nyt enempää miinuksia keksi, kuin mitä alussa jo tuumin. Kaikin puolin taas positiivinen kokemus. Seuraavalla kerralla tosin pitää saada taas maanantai vapaaksi töistä, ettei tarvitse siellä notkua hmm...puolitehoisena.

Teksti ja Kuvat: Roni Sahari