Tuska Open Air Metal Festival 2006

30.6. - 2.7.2006

Yhdeksättä Tuskaa vietetiin kolmen päivän ajan jo totuttuun tapaan Kaisaniemen puiston pölyisillä kentillä ankarassa helteessä. Ajankohdan vaihtuminen aiempiin vuosiin nähden ei peloista huolimatta johtanut sadesäihin. Porottava aurinko ei tuntunut taaskaan hillitsevän mustiinpukeutuneen juhlakansan menoa, vaikka hiki takuulla virtasi monen pvc-luomuksen alla. Kylmä kalja maistuu harvoin niin hyvältä. Jälleen kerran liput olivat käyneet hyvin kaupaksi, ja aiemmilta vuosilta tutuksi tulleelta perjantai-iltapäivän jättijonolta ei vältytty, mutta ehkä se alkaa jo kuulua asiaan. Olipahan taas ulkomaisilla turisteilla ihmeteltävää Rautatientorin kulmilla. (SR)

PERJANTAI

Perjantain räväytti käyntiin Impaled Nazarene, joka onnistui saamaan vähitellen kasvavaan yleisöön liikettäkin aikaisesta esiintymisajasta huolimatta. Impaledin Nazarenen vauhdikasta esiintymistä ei auringonpaiste latistanut, mutta seuraava päälavan esiintyjä Anathema olisi kuulostanut paremmalta hämyisessä kellariklubissa kuin pölyisellä hiekkakentällä keskellä kirkasta kesäpäivää. Soittotaito on brittipojilla hallussa, mutta tunnelma ei valitettavasti välittynyt yleisöön ja esitys jäi hieman latteaksi. (SR)

Deathstars veti Sue-lavan edustan täyteen enemmän tai vähemmän goottivermeisiin sonnustautuneita teinejä. Vastaanotosta päätellen saivat hyvin rahoilleen vastinetta. Musiikillisesti tämä bändi kuulostaa joltain Kovenantin myöhempien aikojen kamalta, johon on nykäisty 69 Eyesin laulaja mukaan. Energinen keikka joka tapauksessa ja monelle nuoremmalle Tuska-kävijälle varmasti yksi odotetuimmista vedoista. (RS)


Sonata Arctican päälavavedon jälkeen yleisön oli valittava kahden kovan esiintyjän väliltä kuin Suomi-Ruotsi-
maaottelussa konsanaan: Sue-lavalla korkeatasoista soitantaa tarjosi kotimainen Wintersun, ja Inferno-lavalla pääsi puolestaan ihailemaan naapurimaan naiskauneutta Arch Enemyn vetäessä totuttuun tapaan raivoa täynnä olevan setin. Molemmille riitti kuitenkin katsojia, ja meno alkoi yleisön joukossa ahtaissa teltoissa olla jo melkoista. (SR)

Perjantai-illan päätti ristiriitaisia tunteita hevikansan keskuudessa herättänyt Sisters of Mercy. Sai kyllä taas todeta, etteivät gootit ja auringonpaiste oikein sovi yhteen. Vaikea on sanoa, täyttikö Sisters of Mercy esitystä vuosikausia odottaneiden goottien odotukset; omasta mielestäni koko esitys oli aika valju. Tämäkin bändi saattoi olla olosuhteiden uhri: vaikea sitä on vakavasti suhtautua goottirockin pioneereihin, kun aurinko paistaa täydellä teholla. Eikä se Andrew Eldritchin lätkäpaita asiaa ainakaan auttanut. (SR)

LAUANTAI

Lauantaina saapuessani pääkallopaikalle päälavalla meuhkasi Diablo. Ilma oli jälleen tuskastuttavan hieno ja paikalle olikin kerääntynyt jo kiitettävän paljon ihmisiä. Peruskeikka, perusspiikit jne. Lähdin tapaamaan Northerin kavereita Sue-lavan taakse ennen heidän vetoaan. Hyväntuuliset kaverit odottelivat jo keikkaa innolla, mutta aika ei antanut periksi kunnon kuulumisten vaihtamiseen. Keikkaa oli tullut seuraamaan koko teltan täydeltä porukkaa ja ilma kävi taas tutun pölyiseksi. Energinen keikka, jossa kuultiin lähes kaikki hitit Northerin-mittapuulla laskettuna. Muuan Jasper Pääkkönen näytti nauttivan myös keikasta lavan vieressä. Kavereiden yhteistyötä voidaankin nähdä Vares2-elokuvassa. (RS)

Päälavalla alkuillasta elämöinyt Amorphis kuulosti pitkästä aikaa livenä nähtynä oikein hyvältä. Yleisöä tulvi kentällä ja tunnelma oli korkealla. Amorphis tuntuu saaneen uutta vauhtia uuden laulajan myötä, ja esiintymistä oli ilo sekä katsella että kuunnella. Valtava rastapehko vaan viuhui, kun tuhansien järvien tarinat soivat. (SR)

Amorphiksen jälkeen Sue-lavalla nähtiin mielenkiintoinen folkmetallia soittava yhtye eteläisen naapurimme Viron maaperältä. Metsätöll oli rahdannut lavalle ennennäkemättömän puunkannosta valmistetun kielisoittimen, ja säkkipillikin soi railakkaasti. Itseeni kansanlauluista selkeitä vaikutteita ottava musiikki iski oikein olan takaa, ja tuntui se monelle muullekin kelpaavan. (SR)

Nine, tuo Entombedin pikkuveljen-leimasta kärsivä loistava live-esiintyjä, veti Inferno-telttaan kiitettävästi porukkaa. Ei taaskaan tarvinnut pettyä tämän bändin suhteen. Armoton meininki lavalla teknisistä ongelmista huolimatta ei antanut liiemmin hengähdystaukoja. Nine on käynyt useaan otteeseen Suomessa, mutta tämä oli omasta mielestäni paras veto, mitä olen bändiltä todistanut hieman puuroisista soundeista huolimatta. Bändi kiitteli myös Suomen olevan ainoa maa, jossa gootit, rokkarit, "pingviinit" ja metallistit tulevat katsomaan heitä. Noh, ehkä Tuskassa, mutta ei ole kyllä klubikeikoilla yhtä suurta kirjoa fanikunnassa ollut. Joka tapauksessa tämä piristysruiske oli omiaan aloittamaan lauantai-illan vieton Tuskassa. (RS)

Opethin esitys päälavalla kärsi hieman samasta ongelmasta kuin Anathema perjantaina: paremmin se tunnelmointi sopii sisälle ja pimeään kuin aurinkoiseen kesäiltaan. Opeth ei tosin jättänyt yleisöä yhtä kylmäksi kuin britit ja sai pitkillä progehenkisillä biiseillään yleisönkin innostumaan. Pakko on todeta, että Opethilla menee nyt lujaa. (SR)

Sue-lavan lauantai-illan viimeinen esiintyjä oli hollantilainen Epica, jonka kohdalla oli havaittavissa hienoinen yleisökato. Naiskauneuden puutteesta se ei ainakaan voinut johtua: laulaja Simone Simonsin esiintymistä oli ilo seurata. Simons selvästi nautti lavalla olemisesta eikä lauluäänessäkään ole moittimisen varaa. Myös kitaristeilla riitti energiaa esiintymiseen yleisön vaisuudesta huolimatta. (SR)


Illan pääesiintyjänä päälavalla soittanut Venom kuuluu mielestäni niihin bändeihin, joita on pakko käydä katsomassa ihan vaan sen takia, että voi sanoa nähneensä jotain legendaarista. Eipä Venom tässä mielessä pettymystä tuottanut: kyllä se on näkemisen arvoista, kun vanhat miehet edelleen jaksavat veivata. Alussa koetuista kitaravaikeuksistakin selvittiin jotenkuten kunnialla, ja kyllä soitanta tuntui ainakin osaan yleisöstä uppoavan täysin. Musiikki ei ihan minun makuuni sovi, mutta voipahan nyt sanoa nähneensä niittejä ja nahkaa suoraan kasareista a'la Venom. (SR)

SUNNUNTAI

Toinen sunnuntai avaajista oli savolaismetallia soittava Verjnuarmu, joka tarjosi savonkielistä räimettä hikisessä Inferno-lavan teltassa. Laulajan ulkoasu toi väkisin mieleen Kuolleet Intiaanit, mutta muuten Verjnuarmu on kyllä aika omanlaistaan. Esiintymiseen ulkomuotoon oli todella panostettu, ja sen voimalla tunnuttiin pääosin menevän. Biisit alkoivat kuulostaa vähän yksitoikkoisilta setin edetessä, vaikka rentoutta löytyi setin loppua kohden enemmän. Ehkä tässä kohtaa omat korkeat odotukset olivat syynä pienoiseen pettymykseen. (SR)

Jostain kumman syystä olin saanut raahattua turmellun ruumiini jo sunnuntain ensimmäisiä keikkoja todistamaan, mitä ei yleensä pääse tapahtumaan. Sue-lavalla aloitteli brittiläinen Mendeed. Parin biisin jälkeen aloin miettiä, oliko tämä raahautuminen alueelle kuitenkaan kaiken tämän arvoista. Pari biisiä lisää ja totesin, että eipä ollut. Energisesti bändi veti, mutta tämä Bullet for My Valentinen tyylinen kama ei kyllä liiemmin uppoa meikäläiseen. Seikkaa ei auttanut myöskään se, ettei kovin moni ollut tullut todistamaan tätä suhteellisen tuntematonta bändiä. (RS)

Heti tuon äskeisen fiaskon jälkeen suuntasinkin päälavalle todistamaan Saksan thrash-suuruutta, Sodomia. Liekö sitten oma vaisuus edelleen vaikuttanut fiilikseen niinkin paljon, mutta ei kyllä lähtenyt Sodomilta semmoista keikkaa, että olisin itse jaksanut liiemmin asiasta innostua. Moni tuttu oli kuitenkin asiasta eri mieltä, joten pistetään osittain omaan piikkiin. (RS)

Ranskalainen Gojira soitti yhtä aikaa kotimaisen Swallow the Sunin kanssa, mutta molemmille tuntui riittävän yleisöä. Gojiran pojat tuntuivat viihtyvän yleisön edessä ja vauhtia lavalla riitti. Komeiden ranskalasimiesten energistä esiintymistä oli oikein mukava seurata, ja energisyys tarttui selkeästi yleisöönkin Sue-teltan hiostavasta kuumuudesta huolimatta. (SR)

Meinasi kyllä pistää vihaksi Gojiran ja Swallow the Sunin päällekäisyys, mutta onneksi valitsin tuon ulkomaan ihmeen tarkastamisen. Entuudestaan bändi oli jäänyt aika tuntemattomaksi, mutta se ei haitannut pätkääkään. Julistaisin bändin keikan Tuskan parhaaksi tässä vaiheessa, mutta vanhat herrat hetken päästä pistää vielä paremmaksi. Joka tapauksessa Gojiran deathmetal-hybridi toimii tarkasti ja hyvin. Bändin ulosanti kuulostaa lähinnä siltä kun laittaisi Morbid Angelin, Mastodonin ja Strapping Young Ladin tehosekoittimeen ja viskaisi lopputuloksen lavalle. Livesoitanta toimi myös hyvin, vaikka soitettava musiikki ei sieltä helpoimmasta päästä olekaan. LOISTAVA KEIKKA! (RS)

Sunnuntain pääesiintyjän Celtic Frostin jäsenet olivat ilmeisesti luulleet, että Suomessa on lunta ja jäätä ympäri vuoden. Pitkähihaiset ja tietenkin täysin mustat esiintymisasut eivät voineet mitenkään olla mukavia auringon edelleen paistaessa täysillä lavalle. Kuumuus ei kuitenkaan tuntunut sveitsiläis-amerikkalaisen yhtyeen miehiä häiritsevän, vaan setti eteni tasaisesti ja mukaansatempaavasti alusta loppuun saakka. Kyllä se tuntui yleisölle kelpaavan. (SR)

Celtic Frostin messu oli jotain järkälemäistä. Välillä tuntui siltä, että aurinkokin väistää näitä herroja. Hieno keikka, johon en löydä täysin edes sanoja kuvaamaan. Hieno päätös hienolle festarille. (RS)

Kolme päivää hikeä, pölyä, sopivasti virvokkeita, kavereita ja loistavia bändejä. Kaikki tämä Helsingin keskustassa. Mahtavaa! Uudistuksia ei kamalasti ollut, mutta nämä pienet muutokset, joita oli tehty, olivat kyllä varsin toimivia. Alepan kontti oli yksi näistä mainioista uudistuksista. Ruuhkaa tuskin tuossa paikassa saa vältettyä tehokkaammin, joten sen kanssa on vaan elettävä. Lokkeja oli enemmän kuin koskaan eikä omakaan kaveriporukka näiden pommituksesta täysin vammoitta selvinnyt, eikä myöskään oma reppu. Tiedä sitten, mitä näille voi tehdä, mutta toivoisin, etten joudu todistamaan näitä paskatykkejä enää ensi Tuskassa. (RS)

Teksti ja Kuvat: Stiina Rasimus & Roni Sahari