Provinssirock 2007

Keskiviikko 13.6.

Odottelen noin kahden aikaan Helsingin Ruoholahdessa kaveriani 70-luvun hippipakulla joka kerrankin tuntuu toimivan varsin vakuuttavasti. Olemme sopineet että yhden kaverini lisäksi mukanamme tulee kolme uutta tuttavuutta joilta sattumalta puuttui kyyti joten miksipä emme menisi yhdessä. Matka tuntuu aluksi taittuvan varsin hitaasti, mutta kun viimein pääsemme jatkamaan pysähdyspaikalta Jalasjärveltä kohti Seinäjokea alkaa laskevan auringon ja hyvien biisien sanat saamaan jalan tärisemään kaasupolkimella ja pumppaamaan vielä hieman lisää vauhtia, olisimmepa jo siellä!
Perillä kohde on selvä, olemme olleet samalla paikalla jo useampana vuotena. On hienoa kun vanhat kaverit, joita ei välttämättä muualla näe, saapuvat paikalle yksi toisensa jälkeen pitkin loppuviikkoa.
Hommat alkavat puolijoukkueteltan ja suuren pressun pystytyksellä ja samalla on mukavaa huomata että tutun näköisiä autoja lipuu samoille vanhoille paikoilleen kuin edeltävinäkin vuosina. Yhdellä on perävaunussaan sauna ja toisella massiivinen telttakompleksi. Hyvä että ihmiset jaksavat panostaa tähän.
Pakusta lentää ulos kitara ja rakennushommien päätteeksi menemme istumaan iltaa läheiselle nuotiopaikalle jossa tutustumme seurueeseen joka on sattumoisin kotoisin noin kilometrin päästä Törnävän leirintäalueesta. Huvittavaa. Joku kysyykin että miksi ihmeessä he ovat tulleet jo keskiviikkona leiriytymään vaikka asuvat niin lähellä, mutta vastaus olisi pitänyt arvata koska syy oli sama kuin meillä itsellämmekin. Pakko saada se vanha ja tuttu paikka jonka muutkin tutut tietävät, onhan festareiden yksi suuri tarkoitus tavata vanhoja ja uusia kasvoja mitä iloisimmassa ympäristössä.



Torstai 14.6.

Heti aamusta alkaa virrata ihmisiä kiihtyvällä tahdilla leirintään etsimään parhaita paikkoja ja telttoja nousee mitä kummallisimpiikin paikkoihin jo näin torstaina. Musiikki alkaa voimistua eri puolilta ja festarifiilis alkaa todellakin nousta, käsivarret menevät näin ihanasta aamushokista kananlihalle. Muutama poika ja tyttö kantavat viereisellä tiellä sohvaa kohti lähellä näkyvää leiriään ja viereisistä teltoista alkaa putkahdella uneliaita mutta iloisia naamoja ihmettelemään mitä kaikkea heidän ympärilleen on lyhyiden aamu-unien aikana oikein ilmestynyt. Päivä vaihtuu nopeasti illaksi auringossa istuessa, ohi kulkevia ihmisiä katsellessa ja rakentuvaa leirintäaluetta seuratassa. Illan tullen rakennelmat pääsevätkin melkoiseen testiin kun päälle iskee rankkasade joka ajaa etsimään lähintä mahdollista suojaa missä selviytyä kuivana koska mukaan ei ole optimistisina tietenkään pakattu sadevaatteita. Onneksi sentään rakennelmat kestävät ja pääsemme lähes kuivina sateen hellitettyä nukkumaan jo odottamaan festivaalin ensimmäistä päivää.

Perjantai 15.6.



Olen nukkunut tämän yön autossa viimeöistä tulvaa paossa ja aamun ensimmäiset sanat mitä kuulen ovat: "Mä meinasin hukkua viimeyönä" kun joku ryömii ulos puolijoukkueteltastamme. Hymy nousee kasvoilleni ajatellessani millaista siellä teltassa oli kun fiksuina laitoimme teltan pohjalle suuren pressun pitämään maasta nousevaa kosteutta mutta tällä kertaa se taisi toimia hieman väärin päin. Mutta eipä siinä mitään, teltasta on lyhyt matka läheiselle kummulle jossa jo aurinko paistaa ja kylmyys häviää hetkessä. Näemmä jopa hyttyset ovat kadonneet. Lähden kiertelemään ja katselemaan miten edellisestä yöstä on selvitty leirinnässä. Yksi grillaa kastuneita vaatteitaan hiilloksen päällä grillikatoksessa ja toinen on siirtänyt telttansa suuren pakettiauton takaosaan jonne se ongelmitta mahtuu, fiksua. Toisaalla taas näyttää että joku olisi pystyttänyt telttansa suoraan lammikkoon kun vesi on yön aikana kerääntynyt hieman kuopassa olevien telttojen ympärille. Aurinko kuitenkin paistaa pienistä sadekuuroista huolimatta ja kosteus häviää nopeasti. Alkaa olla aika siirtyä alueelle.
Perjantaina aikataulullisia muutoksia oli tapahtunut Flogging Mollyn kohdalla, jonka reipas irkkufolk-mausteinen räime sai päälavan edustalla monet tanssahtelemaan, niin yksin kuin yhdessäkin. Aika hyvin juroiksi väitetyiltä suomalaisilta. Ainoa miinus oli kummasti särähtelevä soundi.



Silti aloitusillan kohokohdaksi nousi vielä sikäläisen tuntematon Animal Alpha, joka mekasti Rytmiteltassa yhdentoista jälkeen. Norjalainen yhtye olisi ansainnut isomman yleisön, mutta toisaalta teltan intensiteetti oli omiaan tämän musiikin tarjoiluun. Bändin kiistaton keulakuva Agnete oli tyystin omaa luokkaansa ja vei bändin esityksen aivan toiselle tasolle. Tämäkin yhtye varmasti poistui maasta useamman fanin sydän muassaan, ja jotkut poistuivat festareilta bändin paita matkassaan. Oli pakko ostaa.

Lauantai 16.6.



Herätessäni tiedän että tänään on se paras päivä. Osa näyttää olevan hereillä vielä eilisillä silmillä ja osa taas näyttää panostaneen tähän päivään kaiken energiansa.
Monenkaan menoa ohjelmamuutokset eivät lannistaneet, vaan lauantai-iltapäivän Don Johnson big bandin keikka kokosi päälavan edustalle mukavan joukon auringosta ja musiikista nauttivaa rockkansaa. Yleisö tanssi ja lauloi mukana tuttuja kappaleita ja nautti meiningistä. Lauantain kattaukseen oli mahdutettu niitä tuttuja ja turvallisia kotimaisia, kuten PMMP, Apulanta, Zen cafe ja The Crash. Mukavan piristyksen alkuiltaan toi kuitenkin sympaattinen ja nuorekas Patty Smith, jonka tunnistaa ainakin hittibiisistään "Because the night". Vaikka Apulanta on kolunnut festarien lavoja jo pitkälle yli vuosikymmenen, sai se ihmiset liikkeelle ja Isoo teltassa raikasi, suinkaan heikommalle eivät jääneet PMMP:n tytötkään vaan Isoossa teltassa raikasi taas tyttöenergian tahtiin illan jo viilentyessä.
Ihanaista naisenergiaa säteili myös Provinssin naisteeman lippua kannattanut Tori Amos. Häikäisevän upeaääninen laulajatar valloitti varmasti monen muunkin sydämen keikallaan. Ja ehkä järkyttikin joitain ilmestymällä lavalle tummatukkaisena. Tutut punaiset kutrit kuitenkin paljastuivat peruukin alta keikan edetessä, kappale toisensa jälkeen hiveli korvia. Ikävä kyllä päällekkäisyydet ajoivat ainakin yhden katsojan muualle, mutta tietävämpien ihmisten mukaan Amos musisoi vain noin 45 minuuttisen setin, joka on millä tahansa mittapuulla melko lyhyt.

Sunnuntai 17.6.

Luonnollisesti sunnuntaina tunnelma alkaa jossain määrin kääntyä laskuun, mutta Scissor Sisters näyttää pelastaneen tilanteen. Joka puolella näkyy tanssivia ihmismassoja. Vielä ei onneksi todellakaan näytä siltä että ollaan menossa loppua kohden. Lamb of God yllätti, oli hienoa huomata että yleisön joukossa näkyi mitä moninaisempia ihmisiä eikä väsymyksestä ollut tietoakaan. Loistavaa miten ulkoisesti niin erilaiset ihmiset hyppivät keskenään niin onnellisina.



Sunnuntai-iltaa kohden ilmapiiri leirinnässä on mukavan rentoutunut kun kenelläkään ei ole enää kiire minnekään. Suurin osa onkin kerääntynyt nuotiopaikoille kertaamaan parin edellisen päivän tapahtumia. Illan syvetessä on huvittavaa huomata miten normaali valuutta on menettänyt täysin merkityksensä. Kahdella oluella voit ostaa vaikkapa sohvan. Rannoilla näkyy kivillä istuvia juuri toisensa löytäneitä pareja joille ympäröivä maailma näyttää täysin unohtuneen.
Eri puolille alkaa illan mittaan syttyä myös rojusta kasattuja nuotioita, joita järjestysmiehet käyvät sammuttamassa yksi toisensa jälkeen. Kuitenkin asenne, jolla he näyttävät hommaa hoitavan, on erittäin kiitettävä, ja heti huomaa miten paljon paremmin ystävällinen pyyntö tehoaa kuin suora käsky tai uhkaus. Siitä suuret kiitokset Törnävän leirinnän järjestysmiehille. Hymy huulilla homma hoituu aina parhaimmin päin, vaikka tilanne ajoittain olisikin hieman vakava. Hienoa on myöskin huomata, miten anteliaita ihmiset ovat tähän aikaan. Jos ylimääräistä juomaa tai ruokaa on jäänyt, niin niitä saa kun vain kysyy ja päälle vielä usein ystävällisen hymyn. Näinhän sen pitäisi aina olla.



Kun aurinko nousee taas horisonttiin alkaa eri puolilta leirintää kuulua Tehosekoittimen unohtumattomia kappaleita kuin ne kilpailisivat keskenään. Viimeistään tässä vaiheessa alan huomata että tämä todellakin alkaa olla ohi tältä vuodelta. Jäljelle jää kuitenkin taas kerran hyviä muistoja. Onneksi huomenna pääsee pitkän ajomatkan päätteeksi lämpimään suihkuun ja omaan sänkyyn nukkumaan, vaikka se vielä hieman kaukaiselta tuntuukin.

Teksti: Jaska Kamila, Aija Soivanen, Lauri Livistö
Kuvat: Jaska Kamila