Sonisphere 2010

Sonisphere 2009 jäi aikakirjoihin komean bändikattauksen ja 60 000 kävijän lisäksi myös puutteellisiksi jäänneistä järjestelyistä. Tällä kertaa kaksipäiväisenä järjestetyn festivaalin kotisivuilla pyrittiinkin videopätkillä etukäteen korostamaan järjestelyiden olevan paremmalla mallilla.

Ruokatarjoilujen määrä olikin tänä vuonna paremmalla mallilla, eikä kasvisruokailijoitakaan ollut unohdettu. Mitenkään säkenöivän intohimoisesti palveluita ei oltu kehitetty, mutta roskisten vähäisyyttä ja korkkien poistamista juomapulloista lukuunottamatta asiat olivat jotakuinkin mallillaan.

Parantuneista järjestelyistä huolimatta Sonisphere päätyi tänäkin vuonna otsikoihin syöksyvirtauksen iskettyä alueelle aiheuttaen aineellisia ja henkilövahinkoja. Nopea tapahtumaketju johti traagisesti yhden ihmisen hengen menetykseen.

Launtai 07.08.

Kaksipäiväisen Sonispheren avannut Stam1na keräsi varhaisesta soittoajastaan huolimatta runsaslukuisen ja päivän ehkä toiseksi innokkaimman yleisön, häviten vain hurmokselliselle Volbeat -yleisölle. Bändi on tiukan livebändin maineessa, eikä perusvarmasti vedetty tukkashow tälläkään kertaan pettänyt fanejaan. Keikan aikana lavalla saatiin nauttia myös Apocalypticalta lainassa olleen Perttu Kivilaakson vierailusta. Valitettavasti miehen musisoinnit hukkuivat valtaosin Stam1nan omaan pauhantaan.

Kakkoslavan avanneen Negativen keikka meni melkoisen mollivoittoisesti teknisten ongelmien riivatessa melkein koko bändiä. Ilmeisesti ongelmat veivätkin bändiltä parhaimman terän pois, vaikka he petrasivatkin loppua kohden.

Negativen hengenheimolaisten Helsingin vampyyrien The 69 Eyesin kulmahampaat olivat Porissa varsin tylsässä kunnossa. Bändi tuntui vetävän keikan autopilotilla läpi käyden turvalliset lavarutiininsa läpi melko innottomasti. Mitenkään poikkeuksellisen huono bändi ei ollut, vaan hengettömät live-vedot ovat vaivanneet bändiä jo hetken aikaa. Pohdittavaksi jää, toisiko vaikkapa hetkellinen tauko tälle aikoinaan erinomaiselle rokkiryhmällä hieman uutta verta koneistoon?

Hieman epätasaisista vedoista huolimatta lauantain ohjelmisto tarjosi pari harvinaisempaa artistivierasta maassamme: The Cultin ja Alice in Chainsin.

Harvinaisempi vierailija kaksikosta oli brittiläinen The Cult, jonka vierailua suomeen ovat viivästäneet loukkaantumiset, Billy Duffyn ja Ian Astburyn sivuprojektit ja varmasti myös ikävä tapahtumaketju aikoinaan Metallican lämppärinä Oulunkylässä.

Valitettavasti jouduimme toteamaan, ettei ikä ei ole kohdellut hellästi Ian Astburyä, oman aikansa rockin tyyli-ikonia, miehen tallustellessa lavalle hieman repsahtaneen näköisenä ketunhäntä housuissa heiluen.

Suurinta jännitystä ennen konserttia kuitenkin aiheutti se, miten genrensä kenties upein ääni kestäisi, onhan Ianilla ollut äänensä kanssa ongelmia jo pidempään ongelmia. Suureksi helpotukseksi lauluosuudet menivät hieman odotettua paremmin bändin tukiessa taustalaululla. Alun haparoinnin jälkeen The Cultin veto nousi helposti päivän kohokohtien joukkoon. Tunnelma kohosi entuudestaan Rain -kappaleen myötä alkaneen pienimuotoisen sateen tahdissa.

Uuden singlen Every Man And A Woman Is Star soitua hieman Billy Duffyn sooloprojektin Coloursoundin hengessä ei voinut kuin todeta kaksikon sävelkynän olevan edelleen terävässä kunnossa. The Cultin veto osoitti bändin olevan edelleen upeassa iskussa ja toivoa sopii, että bändi saataisiin pian täysimittaiselle keikalle maahamme.

Myöskään uuden vokalistin myötä ponnistava Alice in Chainsin ei tarvinnut hävetä omaa suoritustaan. Bändi soi raskaan valloittavana äänivallina Kirjurinluodon yllä. William DuVall onnistui täyttämään isot saappaat vokaaliosuuksien sopiessa erinomaisesti bändin musiikkiin ja lavapersoonallisuuden ollessa sopivan erilainen edesmenneestä Layne Staleystä. Keikan kohokohdaksi nousi raskas menopala We Die Young.

The Cultin ja Alice In Chainsin jälkeen illan pääesiintyjä Himin veto tuntui valitettavan kevyeltä. Bändi ei ole kovan livebändin maineessa, eikä Porissakaan nähty mainetta parempaa vetoa keikan alkaessa varsin takkuisesti Villen vokaalien ollessa kadoksissa. Him taitaa tarttuvien pop-viisujen teon, mutta valitettavasti niiden lisäarvo livenä on varsin vähäistä.

Himin kahtiajakoisuus artistina näkyi illan aikana myös siinä, että osa yleisöstä tuntui olevan aivan säpäleinä rakkauden lähettiläiden vedosta, toisten tallustaessa kylläisenä kotiin hämmästyttävän suositun Volbeatin esityksen jälkeen.

Launtai oli kaiken kaikkiaan hieno päivä Sonispheressä ja pienen kulttuuripalkinnon voisi antaa järjestäjille Alice in Chainsin ja The Cultin tuomisesta maahamme.

Sunnuntai 08.08.

Insomnium sai kyseenalaisen kunnian avata lyhyellä setillä sunnuntain ohjelmisto harvalukuiselle, väsyneelle ja ilmeisesti varsin krapulaiselle yleisölle. Kotimaisen melodeathin kärkinimiin noussut joensuulaisryhmää ei tilanne tuntunut haittaavaan, vaan yhtye soitti yhden kesän parhaista vedoistaan, sopien myös isolle lavalle kuin nakutettu.

Insomniumin kyydistä eivät jääneet päivän muutkaan bändit. Komea kattaus Thrashiä oli tarjolla Slayerin ja Anthraxin muodossa. Anthrax intoutui tekemään setissänsä kunniaa myös edesmenneelle Diolle Black Sabbathin Heaven and Hell kappaleen muodossa. Kaunis ele, mutta aivan Dion tasoinen laulaja Belladonna ei ole. Toivoa sopii, että Anthraxin laulajanvaihtoviikot ovat vihdoin ohi ja bändistä saadaan nauttia myös uuden albumin muodossa.

Hyvin alkaneen päivän pisti lopulta uusiksi alueelle iskenyt syöksyvirtaus tuhoten Mötley Cruen kamat ja samalla lopulta peruuttaen heidän keikkansa. Paljon paremmin ei käyntyt Iggy and the Stoogesille. Katsojien riemuksi Iggy kuitenkin saatiin paremmin säästyneelle lavalle neljän akustisen biisin ajaksi. Iggylle ja kavereille täytyy nostaa hattua asenteesta tulla tarjoamaan jotain ainutlaatuista yleisölle ongelmista huolimatta.

Hatunnoston ansaitsi myös paikalla ollut pääsääntöisesti kärsivällinen ja ymmärtäväinen yleisö, sekä erityisesti festivaalin henkilökunta ja pelastusalan ammattilaiset, joiden ponnistelujen avulla saatiin festivaali vielä jatkumaan.

Odotus palkittiin lopulta, kun Alice Cooper saatiin Bruce Dickinsonin faneja rauhoittavien sanojen turvin lavalle, jonka taustakankaana toimi Kirjurinluodon kauniit maisemat.

Johtuen myrskystä tai ei, Alice Cooper bändeineen oli erittäin tiukassa kunnossa, ja kuulosti huomattavasti aggressiivisemmalta kuin hiljattain Espoossa. Erityisen komeasti soivat tuoreemmilta levyiltä löytyvät Dirty Diamonds ja Vegeance is Mine. Cooperin ykköskitaristista Keri Kellistä on vuosien varrella puhuttu yhtä jos toista, mutta erinomainen showkitaristi mies todisti olevansa tälläkin kertaa. Toivottavasti Ryan Roxie saadaan vielä joskus lisäksi Cooperin rinnalle. Vaikeista olosuhteista huolimatta Cooper veti ehkä komeimman Suomen keikkansa hetkeen.

Kaikkein suureksi helpotukseksi Iron Maiden saatiin lopulta pari tuntia aikataulusta myöhässä lavalle palkiten tuhansien Maidenin paitoihin pukeutuneiden fanien odotuksen. Itselle ajatus kuivista vaatteista ja kotimatkasta tuntui houkuttelevammalta ajatukselta ja jättimmekin suosiolla Maidenin faniensa syleilyyn.

Vastoinkäymisistä huolimatta Sonisphere saa jatkoa myös ensi vuonna ja alustavasti Mötley Crüe on lupautunut paikalle pettyneiden faniensa riemuksi. Kahden päivän aikana paikalle saapui 70 000 raskaamman musiikin ystävää, mikä tuntui sopivalta määrältä vieraita Kirjurinluodon festarialueelle. Toivottavasti vihdoin ensi vuonna festari päätyy otsikoihin vain hienojen artistien vuoksi.

Teksti: Varpu Jokinen ja Kenneth Lehtinen
Kuvat: Kenneth Lehtinen