Faces Etnofestival 2010 - We shall overcome

Tänä vuonna Faces -etnofestivaalia vietettiin kolmannentoista kerran. Festivaalin teema ”We shall overcome” pyrkii vahvistamaan monikulttuurisuutta rasismin ja maahanmuuttajavastaisuuden jälleen voimistuttua. Suurimmat muutokset tämän vuoden festivaaleilla olivat uusi sijainti ja viikkoa aikaisempi ajankohta. Kuinka uusi paikka sopi näille festivaaleille ja millaisen vastaanoton se sai järjestäjien ja yleisön keskuudessa, sen voitte lukea tästä raportista.

Toinen toimittajistamme sai ensimmäisen kosketuksen Faces -festivaaleihin vuonna 2007. Tällöin matka Espoosta Billnäsiin ja takaisin taittui fillarilla kuten oikean hipin kuuluukin tehdä. Seuraavana vuonna paikalla vietettiin kaveriporukan kanssa koko viikonloppu, ja tänä vuonna piti tulla katsomaan, miten Faces toimii uudella paikalla. Uuteen paikkaan Gumnäsiin lähelle Pohjan keskustaan päädyttiin Billnäsin ruukkialueen omistajamuutoksen myötä runsaasti kohonneiden vuokrien vuoksi. Ennakkoluulot uutta aluetta kohtaan olivat melko epäileväisiä, koska Billnäsin persoonallinen ruukkialue oli tähän asti toiminut hienosti.

Lähdimme perjantaina iltapäivällä ajamaan Helsingistä kohti Facesia ja olimme perillä Pohjan keskustassa noin kuudelta illalla. Autoille oli järjestetty paikoitus Pohjan keskustasta ja näiden parkkipaikkojen täytyttyä pysäköintitilaa oli varattu myös Fiskarsista sekä Päminnesta, joista oli järjestetty bussiyhteydet Pohjan keskustaan. Festaribusseilla pääsi Pohjaan myös Karjaalta, jonne pääsi helposti vaikkapa junalla Helsingistä. Karjaan SISU-areenalle oli myös järjestetty mahdollisuus sisämajoitukseen, jos teltassa leirintäalueella nukkuminen ei innostanut. Itse festivaalialue sijaitsi niemessä, jonne johti noin kilometrin mittainen hiekkatie, joka rannan tuntumassa muuttui lopulta mielenkiintoiseksi rantaviivaa myötäileväksi pikku poluksi.

Saatuamme festarirannekkeet suuntasimme leirintäalueelle, joka sijaitsi portista nähden toisella puolella aluetta. Ensimmäinen huomio oli festarialueen suuri koko Billnäsiin verrattuna; leirintäalueelle sai kävellä jonkin matkaa portilta. Edellisvuosien tapaan vanhoja festarirannekkeita hyödynnettiin leirintärannekkeina. Leirintäalue sijaitsi metsäisessä niemessä, jonka kärjessä oli myös Roots Village erillään varsinaisesta muusta festarialueesta. Roots Villagesta löytyi tiipii sekä jurttia, joissa järjestettiin oheistoimintaa kuten luontaishoitoja. Puista roikkui riippukeinuja, jotka oli valmistettu luonnosta saatavista materiaaleista. Alueelta löytyi myös majasauna, jossa löylyt olivat maittavat festarivieraiden mukaan. Sijainnista huolimatta Roots Villageen pääsi ilman leirintärannekettakin.

Saatuamme teltat pystyyn lähdimme varsinaiselle festarialueelle, joka leirintäalueen tavoin oli perinteisessä suomalaisessa havupuumetsässä. Sisäänkäynnin liepeillä oli alueen ruokakojut sekä osa basaareista. Alueelta löytyi mäen päältä päälava, jonka vieressä oli infopiste sekä Faces -kauppa. Päälavan hauska yksityiskohta oli mänty, jonka ympärille lava oli rakennettu. Puun runko siis ikään kuin lävisti lavan sen oikealta puolelta. Lisäksi lavalle oli tuotu saippuakuplia puhaltava kone. Alhaalla rannan tuntumassa oli rantalava, ja rantakallioille oli tehty toinen alueen anniskelualueista, josta oli näköyhteys lavalle. Näiden lavojen lisäksi musiikkia saattoi kuunnella pienemmällä boardwalk stagella sekä ravintolarakennuksessa, jossa sijaitsi alueen toinen anniskelualue.

Faces ei ole pelkästään nuorten hippien festari, vaan siellä käy kaikenlaisia ihmisiä vauvasta vaariin. Varsinkin pieniä lapsia vanhempineen näkyi runsaslukuisesti. Lapsia varten alueella oli Small Faces, jossa oli lapsille suunnattua ohjelmaa kuten sirkusta ja nukketeatteria. Lapsiperheitä varten oli myös järjestetty oma rauhallinen perheleirintä aivan festarialueen lähistölle. Myös koiria oli paljon alueella, ja kerrankin ne eivät olleet poliisin huumekoiria vaan vieraiden omia lemmikkejä.

Ensimmäinen perjantai näkemämme oli ravintolassa soittanut Riina McGregor. Tämän nuoren tytön akustista ja herkkää musiikkia oli meidän kanssa samassa pöydässä seuraamassa myös hänen äitinsä, ja pientä jännitystä äidillä kuulemma oli ollut tyttärensä puolesta. Rantalavan ensimmäisenä esiintyjänä näimme Stilimban. Yhtye koostuu suomalais-senegalilais-bolivialaisesta kokoonpanosta, joka soittaa energistä maailmanmusiikkia useilla eri soittimilla. Stilimba sai yleisönkin mukaansa tanssimaan vauhdikkaasti lavan edustalla. Päälavalla seurasimme ruotsalais-bulgarialaista Lele-Lele kokoonpanoa, jonka musiikki on sekoitus bulgarialaista kansanmusiikkia ja intialaista klassista sekä jazzia. Illan vaikuttavin show oli kuitenkin boardwalk stagella, jossa senegalilais-suomalainen kokoonpano Bogolo soitti länsiafrikkalaista kansanmusiikkia. Bogolon tahdissa tuliryhmä esitti lavan edessä hienoja esityksiä esimerkiksi palavilla hula-hulavanteilla sekä erilaisilla kepeillä. Illan viimeisinä esiintyjinä olivat kotimaiset Kaikukasti sekä Positive Wave. Länsisuomalaista reggae-musiikkia soittava Kaikukasti keräsikin rantalavalle runsaasti yleisöä. Viimeisenä esiintyjänä Positive Wave soitti päälavalla lempeää progressiivista rockia, minkä jälkeen olikin aika suunnata takaisin kohti leirintäaluetta. Perjantaina soitti myös muun muassa harvoin keikkaileva Balkanin rytmejä ja folkpsykedeliaa yhdistelevä Transkaakko sekä The Musungus.

Tutustuimme telttanaapureihin ja heidän seurueessaan oli myös ranskalainen, joka oli ensimmäistä kertaa festareilla Suomessa. Hänen mielestään järjestyksenvalvonta täällä oli tiukanoloista Ranskaan verrattuna. Kerroimme, että Facesissa järjestyksenvalvojat olivat kuitenkin varsin rentoja ja melko suvaitsevaisia verrattuna moniin muihin suomalaisiin festivaaleihin. Aamupäivällä sai herätä hyvin nukutun yön jälkeen varsin harvinaiseen sääilmiöön tänä kesänä: helle oli poissa, taivas pilvinen ja ilma viileä. Kun helteisiin oli jo ehtinyt tottua, noin reilu 15 asteen lämpötilakin tuntui todella kylmältä ja huppari sai pysyä päällä koko päivän. Päivän mittaan tuli myös tihkusadetta, mutta ei kuitenkaan niin paljoa, että olisi tarvinnut alkaa kaivamaan sadetakkia repusta.

Lauantain ensimmäisenä esiintyjänä oli päälavalla venäläinen Sattuma. Petroskoissa perustettu bändi on Karjalan tunnetuimpia folk-yhtyeitä. Yhtye lauloi niin karjalan kuin suomen kielellä. Ravintolassa ensimmäisenä esiintyjänä oli Iida Umpikuja, jonka herkkä kitarapoppi sekä hauskat sanoitukset jäivät mieleen. Rantalavalla musiikista vastasi ugandalainen Mad Ice, joka esitti energisesti ja mukaansatempaavasti afro-groovea, soulia ja poppia. Mad Icen jälkeen oli tunnin rako lähteä käymään Pohjan keskustassa hakemassa lisää valuuttaa, metsän keskellä käteinen raha kun oli ainoa mahdollinen maksuväline. Sitä kannattaa siis varata mukaan riittävästi heti alkuunsa jos haluaa välttyä parin kilometrin ylimääräiseltä kävelylenkiltä. Ravintolassa hieman myöhässä aloittanut Yona & Liikkuvat pilvet keräsi suurimman yleisön ravintolan esiintyjistä ja mahdollisesti koko festareillakin. Ravintola oli pakkautunut aivan täyteen kuuntelemaan tätä 25-vuotiasta lauluntekijää, joka yhdistelee musiikissaan folkia, jazzia, iskelmää ja modernia urbaania musiikkia. Keikan alussa Yona liikuttui kyyneliin: viisi vuotta Faces-festareilla vierailleelle tytölle esiintyminen oli unelmien täyttymys. Lopuksi hän esittikin kappaleen, jota ei olisi syntynyt ilman Faces-festivaalia. Keikan loppupuolella yleisö hullaantui polkemaan ravintolan lattiaa lisää musiikkia vaatien ja viimeisten kappaleiden aikana ravintola muuttuikin tanssilattiaksi.

Vaihteluksi musiikille kävimme katsomassa teltassa venäläistä Funk U:ta, joka esitti progressiivista tanssiteatteria. Persoonallinen tanssishow osoittautuikin hyväksi valinnaksi. Rantalavalla illalla aloittanut reggaeta ja rytmimusiikkia soittava Posteljoona veti lavan edustan täyteen musiikin ystäviä. Keikan loppuvaiheilla bändi päätti laittaa laatikollisen vappupillejä jakoon yleisölle ja kun kuhina laatikon ympärillä lisääntyi, bändi päätti leikkimielisesti muistuttaa ottamaan rauhallisesti, jotta Roskilden vuoden 2000 kaltainen tragedia ei tapahtuisi täällä Facesissa. Päälavan toisiksi viimeisenä esiintyjänä oli kanadalainen Wabanag, joka soittaa perinteistä intiaanimusiikkia sekoitettuna moderniin tyyliin. Lyhyen leirissä vierailun jälkeen tulimme katsomaan vielä illan viimeisiä esiintyjiä Poutatorvea, joka rantalavalla soitti energistä ja hyväntuulista aurinkojytäksi kutsumaansa bailumusiikkia. Päälavalla lauantain päätti zimbabwelainen Hilton Marowa. Muita lauantain esiintyjiä oli muun muassa Pappas Eget Band, Slaavilainen Duo sekä Fristad.

Jossakin vaiheessa iltaa taivaalla oli alkanut salamoida ja saapuvan ukkosmyrskyn saattoi huomata yhä voimakkaammasta ja tiheämmästä välkkymisestä. Ukkosen lisäksi lopulta voimakas vesisade rankaisi huono-onnisempaa osaa festarikansasta, joka ei vielä ollut ehtinyt kömpiä sadetta pakoon telttojen suojiin. Alueelta palaili porukkaa takaisin leirintään taskulampun tai kännykän valossa pimeää tietä pitkin enemmän tai vähemmän märkinä. Itse seurasimme sateenjumala Esterin ilotulitusta ja kuuntelimme sateen ropinaa mukavasti katetun leirin alta. Sateen lakattua noin tunnin kuluttua alkoivat edellisyöltä tutut jamit kaikua pitkin metsää. Osa juhlijoista innostui peikkotanssin lisäksi ulvomaan tai muuten pitämään eläimellisiä ääniä metsän pimeydessä; olisiko täydellä kuulla ollut mitään osuutta asiaan? Jotkut innostuivat myös tekemään tulitemppuja, jotka kaikeksi harmiksi jouduttiin kuitenkin keskeyttämään järjestyksenvalvojien käskystä: metsäpalovaara oli vielä aivan liian suuri yöllisestä rankkasateesta huolimatta. Yön pidentyessä ja auringon alkaessa sarastaa viimeisimmätkin alkoivat pikkuhiljaa valua nukkumaan. Puolen päivän aikaan edellispäivän sateesta, pilvisestä taivaasta ja kylmyydestä ei ollut enää tietoakaan. Aurinko paistoi taas vanhaan malliin, ja oli aika lähteä katsomaan alueelle viimeisen päivän esiintyjiä.

Jos ei aikaisemmin ole käynyt Facesissa eikä tiedä mitä odottaa, on sunnuntai hyvä päivä tutustua festivaaliin, sillä sunnuntain päivälippu on vain viiden euron hintainen. Sunnuntain päälavalla aloitti kiinalainen kurkkulaulannan mestari GangZi, joka esittää perinteistä mongolialaista musiikkia. Ravintolassa väkeä keräsi Katusoiton SM-finaali. Ympäri festivaalia oli esiintynyt katusoittajia, joista suosituimmat pääsevät finaaliin. Yleisö päätti voittajan, jolle on luvassa esiintyminen seuraavan vuoden Facesissa. Kilpailun voittajaksi nousi Rainbow Family, joka koostui Hollannista, Ranskasta, Unkarista ja Japanista tulevista musisoijista. He tapasivat toisensa kaksi päivää ennen festivaalia, ja päättivät improvisoiden osallistua kisaan. Yhdistävänä tekijänä oli, että he kaikki ovat menossa Rainbow Gathering-tapahtumaan Facesin jälkeen. Boardwalk stagella pienen yleisön oli taas puolestaan kerännyt Laura Airaksinen, joka laulaa soulahtavaa poppia. Rantalavalla festarit saattoi päätökseen folk-rock bändi Kaunis Olento. Heidän toiveena oli, että ihmisistä ei tulisi katkeria masentuneita keski-ikäisiä alkoholisteja, vaan silmien annettaisiin pysyä kirkkaina ja elämän ilon säilyä. Päälavalla festareiden viimeisenä esiintyi saksalaisen nimen omaava pietarilainen bändi Markcheider Kunst, joka soitti sekoitusta reggaeta, skata, afro-rockia ja klezmeriä. Lisäksi sunnuntaina esiintyi Fredrik Furu, Lost Tones sekä Aux Keyes.

Lopuksi festivaalin promoottori Börje Mattsson piti kiitospuheen yleisölle. Festivaali jäi kävijätavoitteestaan, mihin saattoi vaikuttaa epävakaa sää sekä uusi sijainti. Yleisön keskuudessa yleinen mielipide oli, että Gumnäs alueena toimi festareille loistavasti, ja samaa mieltä olivat myös järjestäjät. Faces halutaan ehdottomasti pitää jatkossakin täällä ja hyvä niin. Vaikka Billnäs alueena olikin hieno, sopii Faces paljon paremmin metsäiseen ympäristöön meren rannalle. Mattson kommentoi myös, että tulevina vuosina festivaalialuetta tultaisiin kehittämään mm. rakentamalla kiinteät vesijohdot alueelle ja kehittämällä aluetta vuosi vuodelta.
”Osoitimme, että osaamme järjestää festivaalin tässä ympäristössä. Faces toimii uskomattoman hyvin Gumnäsissä,” iloitsi festivaalijohtaja Börje Mattsson ja jatkaa:
”Kuulin lähes yksiomaan positiivisia kommentteja uudesta paikasta. Suurin osa oli sitä mieltä, että tämä on parempi paikka Facesille kuin Billnäs, sillä Facesin yhteisöllisyys tulee paremmin esille metsässä. Billnäsin ruukkirakennuksissa olevat seinät tavallaan erottivat kävijät toisistaan. Gumnäsissä puolestaan kävijät näkevät meren ja horisontin kaikkialla. Täällä ihmiset kokevat olevansa osa maailmaa ja luontoa toisella tavalla.”
”Tarkoituksena on juurruttaa Faces Gumnäsiin, ja pyrkiä jatkamaan ensikin vuonna.”

Haastattelimme ohimennen vielä järjestyksestä vastaavaa esimiestä Regina Koschinskia, joka on vastannut järjestyksestä Facesissa jo ainakin kymmenen kertaa. Kyselimme, miten järjestelyt olivat sujuneet ja oliko järjestyshäiriöitä ollut. Kuten arvata saattoi, tapahtuma oli sujunut rauhallisesti kuten ennenkin. Edes ensiaputapauksia ei tänä vuonna ollut. Regina pitää Facesta mukavana tapahtumana järjestää. Ainoastaan omien alkoholijuomien tuontiin festarialueelle sekä grillien käyttöön ja tulen käsittelyyn leirinnässä oli jouduttu puuttumaan. Valtaosa vieraista osaa käyttäytyä Facesin arvojen mukaisesti, mutta valitettavasti leirintäalueen puolella joutui silti todistamaan, että jotkut olivat tulleet vain ryyppäämään leirintäalueelle. Samaisten vieraiden leirit alkoivat festareiden loputtua muistuttaa enemmänkin rockfestivaalia kuin etnofestivaalia, huolimatta siitä, että roskakoreja oli tuotu myös leirintäalueelle kiitettävästi. Joillakin ei näyttänyt olevan edes itse festivaaliranneketta vaikka tarkoitus oli, että leirintäalue oli varattu ainoastaan festivaalivieraiden käyttöön.

Tämän vuoden Facesista jäi hyvä kokemus ja järjestelyt toimivat loistavasti siihen nähden, että festari järjestettiin täällä ensimmäistä kertaa. Ainoaksi pieneksi puutteeksi jäi vesipisteiden kaukainen sijainti leirintäalueelta. Vaikutti myös siltä, että ruokakojujen määrä olisi tänä vuonna supistunut pienemmäksi varsinkin kasvissyöjien osalta. Vessoja oli riittävästi ja ne olivat siistissä kunnossa: kertaakaan ei tullut törmättyä siihen, että paperi olisi ollut loppu, ja useimmiten käsidesiäkin oli vessoissa saatavilla. Purettuamme teltat oli aika hyvästellä Faces ja suunnata taas kohti kotia Helsinkiin. Kiitos, tänne tullaan taas uudelleen!

Teksti: Antti Mörsky ja Perttu Lehtimäki
Kuvat: Perttu Lehtimäki

Katso myös kuvagalleria ->